A Samsung Art Store mostantól lehetővé teszi, hogy a felhasználók a párizsi Louvre 51 világhírű műalkotását, köztük Leonardo da Vinci Mona Lisáját is digitálisan kiállíthassák saját otthonukban. #SamsungArtStore #Louvre #MonaLisa
Ei ole sattumaa, että SDP on vastustanut lähes joka ikistä hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan tekemää kiristystä. Puolueiden ja poliitikkojen korkein intressi on lisätä kannatustaan ja varmistaa uudelleenvalintansa. Eli toisin sanoen saada lisää äänestäjiä. Kun äänioikeutetuista ja kantansa kertovista vieraskielisistä 45% äänestäisi SDP:tä, on täysin selvää, että vieraskielisten määrän kasvattaminen palvelee puolueen intressejä. Eduskuntavaaleissa pienetkin marginaalit vaikuttavat ratkaisevasti valtatasapainoon. Suurten kaupunkien pormestaripuolueiden paikoista käydään tiukkoja kisoja. Tästä muodostuu epäterve intressi. Puolueen etu – eli humanitäärisen maahanmuuton kasvattaminen – ei ole Suomen etu. #maahanmuutto #politiikka #SDP
Ainoa sarja, jonka näistä Hanna Kuuselan mainitsemista olen katsonut on Succession. Hänen tulkintansa siitä on minusta ällistyttävä. Koko sarja kertoo siitä, miten vaarallista rahan ja vallan keskittyminen kapitalisteille on. Logan Royn hahmon ongelma ei ole, että hän ei anna omaisuuttaan lapsilleen. Ongelma on, että hän käyttää häikälemättömästi valtaa mediaimperiuminsa kautta, manipuloi ihmisten mielipiteitä totuudesta piittaamatta ja ohjaa epädemokraattisesti poliittista päätöksentekoa. Lisäksi hän tuhoaa häikäilemättömästi vihollisensa, nöyryyttää läheisiään ja ylipäänsä suhtautuu ihmisiin käyttöesineinä psykopaatin tapaan. Hänen lapsensa ovat toki onnettomia, mutta myös emotionaalisesti täysin rajoittuneita, tavallisten ihmisten todellisuudesta vieraantuneita, eivätkä välitä kyynisten valtapeliensä sivullisista uhreista juuri isäänsä enempää. Katsoja toki seuraa kiinnostuneena heidän yrityksiään kaapata valta isältään, mutta kukaan ei ajattele, että tässäpä sympaattiset lapsiparat yrittävät vain saada isältään sen perinnön mitä heille kuuluu. Jos sarjassa on jokin heikkous, se oli että kapitalismin ja eriarvoisuuden kritiikki on vähän liiankin ilmiselvää. (Esim. sarjan aivan alun baseball-kohtaus.) En yksinkertaisesti tajua, miten sarjaa voi tulkita jotenkin eriarvoisuutta oikeuttavaksi. Luotan myös katsojiin, enkä usko kenenkään katsovan sarjaa ja ajattelevan, että onneksi en ole miljardööri vaan köyhimys jos se kerran on tuommoista. JK. Mietin mitä mieltä Hanna Kuusela on vaikka Tolstoista. Legitimoiko Anna Karenina myös rikkautta esittämällä rikkaat onnettomina? #Succession #Kapitalismi #Televisio
Více než 30 studentů se shromáždilo v Lisabonu, aby protestovalo proti nejasnostem ohledně výsledků národních zkoušek a nedostatku informací o potřebě účasti na druhé fázi, přičemž vyjádřili nedůvěru vůči procesu hodnocení z důvodu technických problémů. #ExamesNacionais #Educação #ProtestoEstudantil

Lähis-ida ekspert Peeter Raudsik usub, et USA suurendab rünnakuid Iraanile, mis võib viia konflikti laienemiseni, kuna viimastel nädalatel on toimunud vastastikuseid rünnakuid USA ja Iraani vahel, ning lisaks mängib olukorras olulist rolli ka Iisraeli tegur, mille tõttu ei pruugi läbirääkimised ja olukorra rahunemine olla tõenäolised. #Iraan #USA #konflikt

VEM AÍ! O documentário ‘ALWAYS LALISA’ de Sue Kim estreará no Festival Internacional de Cinema de Toronto de 2026, que acontecerá entre os dias 10~20 de setembro. O documentário acompanha a vida e a carreira da #LISA! https://t.co/koEqBYPnXf #ALWAYSLALISA #TorontoFilmFestival #LISA
🚨 O documentário "ALWAYS LALISA", de Sue Kim, terá sua estreia no Festival Internacional de Cinema de Toronto de 2026. O documentário acompanha a vida e a carreira de Lisa. 🔥 #LISA #BLACKPINK https://t.co/GfIw1ZFxX6 #Documentário #Cinema #BLACKPINK
GOAT. 🐐 Ve 39 letech naprosto neuvěřitelný turnaj. Bez něho by Argentina končila nejpozději ve čtvrtfinále. S nadstandardními výkony se přidali už jen Emiliano, Cuti a Lisandro. Ostatní průměr až bída. Španělsko vyhrálo zaslouženě. Nejlepší tým na MS. Díky za vše, Leo. 🎩 https://t.co/oKltfJMgWe #GOAT #MS2022 #Argentina
Pari sanaa Garden Helsinki-farssista asiasanoittain. Maan tapa: Garden Helsingin valtion investointituessa ei lopulta ole tapahtunut mitään erityisen kummallista. Kansalaisyhteiskunta esittelee poliitikoille ideoita rahankäytölle, poliitikot siirtävät mielestään hyviä hankkeita valmisteluun, virkamies valmistelee* ja esittelee, politiikot päättävät, raha liikkuu (*olemme tässä). Näin päätetään jokaisesta valtion tuesta, oli kyse investointituesta, tiehankkeesta, mistä tahansa. Pitääkö näin olla? Siitä lisää tuonnempana. Vivutus: Jos 35 MEUR ehdollisella tuella olisi saatu vivutettua 400 MEUR investointipääomia ja pitkään jumissa ollut hallihanke käyntiin, niin ei se huonoimmasta päästä investointeja olisi ollut. Siksi oli hyvä, että hallitus kieltäytyi valtiontakauksesta ja siirsi rahoitukse jatkokäsittelyyn ehdollisena hankkeen toteutumiselle. Väitetty korruptio: Jos unohdetaan lennokkaat salaliittoteoriat, niin kysykää itseltänne: Luuletteko, että pääministeri @PetteriOrpo olisi riskeerannut maan historian @kokoomus'laisimman hallitusohjelman toimeenpanon parintuhannen euron vaalituen takia? Minä kun Petteriin jo hieman tutustuneena en usko, että se mies on ostettavissa millään hinnalla. Vapaavuori: Tästä miehestä sanotaan, että hänellä on ns. käänteinen Midaan kosketus - Kaikki mihin hän koskee, muuttuu paskaksi. Jos ei investointituen hakijana osaa rekisteröityä avoimuusrekisteriin, tehdä asianmukaisia ilmoituksia, antaa päättäjille johdonmukaista tietoa tai olla painostamatta pääministeriä mailitse, niin on selvää, ettei herran soittoihin tarvitse enää puolueessa vastata. Kokoomus: Viestinnällisesti meidän olisi pitänyt kyetä aukaisemaan tapausta niin, ettei kohua olisi syntynyt tai se olisi laajentunut. Ja rahoituskuviolta olisi pitänyt vetää töpseli heti, kun painostava runttausviesti tuli. Jatkossa onnistuu paremmin, pidän siitä osaltani huolen. Kaikki tieto hankkeesta on ollut kuitenkin tietopyynnöillä saatavilla ja pääministeri vastannut kysymyksiin eduskunnassa, tiedotustilaisuudessa, tiedotteessa, haastatteluissa, somessa ja televisiossa. Valitettavasti eräät lehdet ovat levittäneet tapauksesta jopa väärää tietoa klikkien toivossa. Hesari kieltäytyi viime viikolla oikaisupyynnöstäni. Oppositio: Kaikkien on hyvä ymmärtää, ettei oppositio halua muuttaa valtion rahanjaon perusteita, vaan vain päästä itse jakamaan sitä rahaa. Vasemmistolaisten bulvaaniyhdistykset ja kepulaisten siltarummut odottavat silmät kiiluen siinä toivossa, että hallitus huomenna kaatuisi (ei kaadu). Ratkaisu: Kaiken edellä mainitun myötä mielestäni olisi kohtuullista, että hallitus vetää GH:n tukipaketin pois prosessista. Vaikka hanke on Helsingille tärkeä, ei se kaiken ryvettymisen jälkeen oikein voi edetä. Jatkossa julkiset investointituet voisi rajata esim. vain maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta tärkeisiin kohteisiin. Muutenkin valtion tukia olisi parempi karsia kuin lisätä. Tällaisia ajatuksia nyt, kun perhe lähti mökille ja minä kohti arvotonta kesäteatteria. Olisin mieluummin puinut asiaa seikkaperäisemmin ihan videolla, vaan sellaisen tekemiseen ei valitettavasti ole ollut aikaa. Ugh. #Helsinki #politiikka #investoinnit
Olen ollut paria kuukautta vajaa 10 vuotta yrittäjä, ja tänä aikana perhe lisääntynyt kahdella lapsella. En tiennyt että isyys- ja vanhempainvapaiden pitämättä jättäminen ylittää uutiskynnyksen. Eihän näitä yrittäjät ja tj-osakkaat yleensä pidä. #yrittäjyys #perhe #isyysvapaa
Uus teaduslik ülevaade uurib võimalust, et inimaju suhtleb lisaks elektrile ja keemiale ka valguse, ehk biofootoniteks nimetatavate ülinõrkude valgusosakeste abil, mis võiks avada uusi perspektiive mõistuse toimimisele, kuigi tõendid selle kohta on endiselt puudulikud. #kvantefektid #biofootonid #neuroteadus

🚨🏴 𝗔𝗛𝗢𝗥𝗔 Un ex asesor del gobierno Británico ha pedido que se revoquen las visas británicas a Cristian Romero y Lisandro Martínez, tras el partido contra Inglaterra por estar implicados en el cartel de “las Malvinas son Argentinas”. 😳🇦🇷 https://t.co/mbXkNitZVG #Argentina #Inglaterra #Fútbol
Hormuzinsalmella on räjähtänyt kahdella öljytankkerilla, mikä on lisännyt jännitteitä Yhdysvaltojen ja Iranin välillä, kun iranilainen vallankumouskaarti ilmoittaa alusten yrittäneen liikkua vaarallisella reitillä. #Hormuzinsalmi #Iran #Yhdysvallat
Britannian merenkulkuviranomainen on ilmoittanut, että alus on syttynyt tuleen Hormuzinsalmella, mikä lisää jännitteitä alueella, jossa Yhdysvallat ja Iran ovat jatkaneet konfliktia. #Hormuzinsalmi #Yhdysvallat #Iran
Hispaania jalgpallikoondis tõstis teist korda MM-i võidukarika, alistades finaalis Argentina lisaajal 1:0, samas pälvis Rodri parima mängija, Unai Simon parima väravavahi ja Pau Cubars parima noormängija tiitli. #Hispaania #Jalgpall #MM

A Espanha venceu num estádio onde o BLACKPINK já fez dois shows, além do fato de existir New Woman da Lisa com a Rosalía, então essa vitória também é um pouco delas https://t.co/G0UUR7FzCq #Espanha #BLACKPINK #NewWoman
”Jos oikeuksia lisätään jatkuvasti, mutta vastuu kasaantuu yhä pienemmälle joukolle maksajia, syntyy väistämättä tunne epäreiluudesta. Hyvinvointivaltio ei pyöri hyvillä aikomuksilla, vaan sillä, että riittävän moni tekee työtä, yrittää ja maksaa laskun.” Lue kokonaan, etu kadu: #hyvinvointivaltio #oikeudet #vastuu
In de eerste helft van de WK-finale tegen Spanje kreeg Lisandro Martínez, voormalig Ajax-speler, de eerste gele kaart maar moest kort daarna het veld verlaten met een blessure. #WK2026 #Spanje #Argentinië
