Espanjan kuninkaalliset juhlivat maan jalkapallon maailmanmestaruusvoittoa, kun he olivat paikalla seuraamassa finaalia Yhdysvalloissa, jossa Espanja voitti Argentiinan jatkoajalla 1-0 Ferran Torresin maalilla. #MMjalkapallo #KuningasFelipe #Espanja
Cristiano Ronaldo teki maailmanmestaruuskisoissa historiaa, kun hän teki kaksi maalia ja johti Portugalia 5–0-voittoon Uzbekistanista, samalla tullessaan ensimmäiseksi pelaajaksi, joka on tehnyt maalin kuudessa eri MM-turnauksessa. #Jalkapallo #MM2026 #CristianoRonaldo
Englannin jalkapallomaajoukkueella on haasteita voittaa maailmanmestaruus, sillä pelaajat eivät ole tottuneet Miamin kuumuuteen ja korkeuteen, mikä voi vaikuttaa heidän suorituksiinsa turnauksessa. #Jalkapallo #MM2026 #Englanti
Timo Jutila puolustaa jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Antti Pennasta ja kehuu Leijonien voittoa maailmanmestaruuskilpailuissa, korostaen joukkueen yhteistyön merkitystä menestyksessä. #Jääkiekko #MM-jääkiekko #Leijonat
Kaikista hienointa Leijonien voitossa on ollut sen aikaansaama kansakunnan yhtenäisyys. Kaikki ovat yhdessä iloinneet maailmanmestaruudesta. Toreilla eri puolilla Suomea yksilöistä muodostui yksi iso yhteisö. Ikään, sukupuoleen tai poliittisiin näkemyksiin katsomatta. Suomi 🫶🏼🇫🇮 #Suomi #yhteisö #maailmanmestaruus
Onnea Leijonat!🦁🇫🇮🏆 Ilmavoimien F/A-18 Hornetit saattoivat tänään 1. kesäkuuta 2026 Finnairin lentoa AY7516, jolla miesten jääkiekon maailmanmestaruusjoukkue palasi Zürichistä Suomeen. @leijonat #ilmavoimat https://t.co/J17nOHMZSS #Leijonat #Suomi #Jääkiekko
Kun @AnttiLindtman'in Espanja-fiilistely osoittautui velka- ja korruptiotsempiksi, vaihtoi hän jääkiekkovertauksiin. Nekin menivät päin seiniä😂 Suomella on nyt maailmanmestaruus ja Euroopan nopein talouskasvu, oho! SDP on kuin katsomosta pelaajia haukkuva ankea besserwisseri. https://t.co/HEVElom7HV #Espanja #Suomi #Jääkiekko
12 kk myöhemmin: Olympiapronssi 🥉 Maailmanmestaruus 🥇 #Leijonat #MMkisat https://t.co/6jLj1ELjzV #Olympialaiset #Urheilu #Saksa
Viiden norjalaisen miekkavalaan parvi kävi vieressä onnittelemassa suomalisaistankkerin porukkaa maailmanmestaruudesta lähtiessämme Mongstadista. #mmkulta https://t.co/Nrgo4NM4b0 #Norja #miekavalaat #maailmanmestaruus
Leijonien viides maailmanmestaruusjuhla pidetään Helsingissä maanantaina klo 18.00 Olympiastadionin edustalla, ja alue avataan yleisölle klo 16.30. #Leijonat #MMjääkiekko #Helsinki
Onnea Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue maailmanmestaruudesta!!! 🇫🇮🏆 Näytitte jälleen koko kiekkomaailmalle, mitä suomalainen sisu, sydän ja yhtenäisyys parhaimmillaan on. Koko Suomi kiittää ja kumartaa! 🇫🇮🔥 @leijonat #mmkisat #leijonat https://t.co/tyBNelWcnr #jääkiekko #Suomi #maailmanmestaruus
Tee maailmanmestaruuden ratkaiseva maali, heitä kaksi kolmesta vihulaisesta heti perään vattalleen ja mene juhlimaan. Superstar. #mmkisat #maailmanmestaruus #juhlat #jalkapallo
SUOMI VOITTAA MAAILMANMESTARUUDEN 🇫🇮 🦁 Tappara onnittelee Leijonia! 💪 https://t.co/OXtVQBuiaz #Suomi #Maailmanmestaruus #Leijonat
SUOMI ON MAAILMANMESTARI!! 🦁🏆 Leijonat kaataa Sveitsin MM-finaalissa jatkoajalla maalein 1-0 ja juhlii historiansa viidettä miesten maailmanmestaruutta – onnittelut! 🥇🇫🇮 #Leijonat https://t.co/ipWtzFN1GK #Suomi #Maailmanmestaruus #Jääkiekko