BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#Oulu

Tämä päivä on harvinaisen yhdentekevä ihmiskunnalle, mutta iso päivä minulle. Tänään on 30-vuotistaiteilijajuhlapäiväni. 1. syyskuuta 1996 kävelin sisään Oulun Yleisradion toimitaloon työharjoitteluun, josta minut rekryttiin Oulu-radioon töihin. Siihen aikaan Yleisradiolla oli vielä rahaa kuin roskaa, joten tällainen luonne- ja puhevikainen 18-vuotias (!) keskinkertaisuus otettiin töihin ilman kokemusta. Toinen tutkintalinja on, että minut sekoitettiin johonkin toiseen. Joka tapauksessa kaikki ammatilliset edistymiseni ovat tapahtuneet nousukaudella En ollut kauhean lahjakas, mutta käsittämättömän innokas. Halusin radioon töihin, maksoi mitä maksoi. Olisin tehnyt töitä vaikka ilmaiseksi kopiokoneen käyttäjänä, jos vain olisin saanut olla radiossa Ja sainhan minä. Olen saanut tehdä unelma-ammattiani sen eri muodoissa. On ylipäätään, miten hyvissä olosuhteissa olen saanut elää: minulla on ollut ihania töitä, ihana perhe ja ihania ystäviä ja myös ihana tyttis. Vuonna 2001 sain palautteen tv-ohjelmasta, jossa sanottiin, että käytän liikaa ihana-sanaa ja se kuulostaa homolta. Se taisi olla viimeinen kerta, kun minua kiinnosti se, mitä joku minusta ajattelee Tosi iso osa somekontsasta kostuu tätä nykyä siitä, että ihmiset kertovat kuinka joku palautteenantaja ei tykännyt somettajasta. Olen päättänyt lopettaa tällaisen likettämisen, sillä ihmisen ei pidä ohjautua ulkoapäin. Ei hyvässä eikä pahassa. Tavoitteena ei saisi olla myöskään se, että random Esko Meri-Rastilasta tykkäisi sinusta Silloin oman elämänsä kaukosäätimen ojentaa itsensä ulkopuolelle. Ja et sinäkään pidä kaikista, miksi kaikkien tulisi pitää sinusta. Minä jätin sen pohtimisen taakseni 2001 ja se on elämäni parhaita päätöksiä. Miten vietän merkkipäivää? Tänä iltana klo 17.30 haastattelen Juhani Koivumäkeä taustalla olevassa Oodissa. Sinne ovat kaikki tervetulleita ilmaiseksi. Juhani vietti pitkän ajan kolmen eri uskonnon luostareissa ympäri maailmaa ja kirjoitti siitä kirjan. Minä olen viettänyt pitkän ajan Yleisradion toimituksissa, joten meillä on molemmilla jonkinlainen suhde suljettuihin lahkoihin. Tänään 1.9. klo 17:30, Oodi! #30vuotta #Yleisradio #Oodi

A recent study from the University of Oulu suggests that extracellular vesicles produced by gut bacteria may play a role in the development of Parkinson's disease, as fecal samples from affected patients contained more vesicles and their composition was different compared to healthy individuals. (translated)

Uutta tietoa suolistobakteereista – yhteys Parkinsonin tautiin?

Tuppurainen asuu hitas-asunnossa merinäkymin Helsingissä, ja saa asumiseensa tukea valtiolta 1800 e/kk. Kun hän käy valtion piikkiin vaalitilaisuuksissa Oulussa Finnairilla, hän saa siitä lentopisteet itselleen. Pisteitä lienee jo useita miljoonia. Kaikki verottomasti. https://t.co/wqFTbty3b2 #politiikka #asukkaat #Helsinki

Tämä Oulun kruununjalokivi trendaa nyt Instagramissa useilla eri amerikkalaistileillä 😂 https://t.co/HS288kH34T #Oulu #Trendit #Instagram

In the Oulu region, there is an ongoing police investigation regarding a case where a minor is suspected of ordering hundreds of P1-class explosives online and distributing them to other minors, which has caused serious safety issues and concern among parents. (translated)

Epäily: Alaikäinen tilasi netistä satoja räjähteitä ja välitti niitä muille

Selailin eilen kuvia vuodelta 2015 ja satuin törmäämään erilaisiin Facebookista otettuihin screenshotteihin pakolaisvyöryn ajalta. Näitä lukiessa astraalikeho lennähtää hyvin elävästi tuohon aikaan. Tällä tasolla kansalaiskeskustelu oli. Pakolaisten tieltä oltiin häätämässä opiskelijat ja kaupungin asunnoissa asuvat. Olo on kuin koskettelisi hyvin tuttua kuumepainajaista. Mattoja muistuttaviin rytkyihin itsensä verhonneet hipit päivystämässä Oulun poliisiaseman ovella ”welcome refugees”-kylttien kanssa, pääministeri Sipilä luovuttamassa talonsa turvapaikanhakijoille, sisäministeri Orpo kertomassa kuinka pakolaisten motiivien epäily on rasismia, turvapaikanhakijoiden mielenosoitukset pahasta puurosta. Eihän tuota voisi todeksi uskoa tai käsikirjoittaa, ellei sitä itse olisi todistanut. Vähänkään kriittisesti asiaan suhtautuvia vainottiin. Puhelimet työpaikalla kilisivät terminaalivaiheen suvaitsevaisuuteen sairastuneiden cancel-terroristien toimesta, josta yksi minunkin silloinen työkaverini sai osansa. Kaikki tällöin tilannetta väheksyneet poliitikot ja kriitikoita vuosia vainonneet aktivistit ovat henkilökohtaisesti vastuussa jokaisesta lieveilmiöstä, jota maahanmuutosta on syntynyt. #Pakolaiskriisi #Maahanmuutto #Kansalaiskeskustelu

The Oulu police are investigating an alleged serious fraud in Suomussalmi, where the victim has lost tens of thousands of euros as a result of the misuse of their personal information for taking out a bank loan and investments. (translated)

Poliisi epäilee törkeää petosta Suomussalmella – uhri menettänyt kymmeniä tuhansia

A 32-year-old man suspected of slamming a baby to the floor in Oulu has died during the preliminary investigation, which prevents the case from proceeding to the prosecutor's review. (translated)

Vauvan lattiaan paiskaamisesta epäilty kuoli – poliisi päätti esitutkinnan

In Oulu, the police are searching for a 65-year-old man who went missing on Monday, August 17, and are asking for tips specifically from the Rotuaari bus stop area. (translated)

Poliisi etsii Oulussa kadonnutta miestä

A new train connection was opened from Oulu to Haaparanta in Sweden after almost 40 years, which improves transportation in the area and re-establishes Tornio on the map as part of the international train network. (translated)

Junayhteys Ruotsiin avattiin 40 vuoden jälkeen – MTV mukana ensimmäisellä matkalla

Jesse Puljujärvi saalisti melkoisen vonkaleen! 🤩 🥇🥇🥇 Hangosta Utsjoelle, Pohjoismaihin, Eurooppaan, Afrikkaan, Aasiaan, Oseaniaan ja Amerikkoihin. Koko maailma etsi sitä kultamitalia. Lopulta se löytyi Oulusta perhosteluvehkein. On se melekonen kalaukko. 😎 #Leijonat #Kärpät #kalastus #suomi #urheilu

mtvuutiset.fi Jul 24

Hyvä kunto voi vähentää sydänsairauksien riskiä, mutta Oulun yliopiston kardiologian professori Juhani Junttila korostaa, että sydänterveyden riskitekijöitä, kuten korkea verenpaine ja kolesteroli, on ehdottomasti hoidettava, vaikka liikuntaa harrastaisikin. #sydänterveys #liikunta #terveys

Hyvä kunto ei suojaa sydäntaudeilta – professori muistuttaa tärkeästä seikasta: "Ne pitää hoitaa"
Matti Viren Jul 23

Kaikki lähtevät Vantaalta (Ulla, miksi?) .... Maahanmuuttajat ovat kuulleet Turun uudesta ratikasta... Mutta miksi kantikset pakenevat Turusta, Tampereelta ja Oulusta? https://t.co/HJ4UREEJDl #maahanmuutto #kaupunkikehitys #kotoutuminen

mtvuutiset.fi Jul 22

Poliisi tutkii Oulussa tapahtunutta mahdollista henkirikosta, jossa menehtynyt mies löydettiin ja yksi henkilö on otettu kiinni epäiltynä teosta. #Poliisi #Henkirikokset #Oulu

Poliisi selvittää mahdollista henkirikosta Oulussa
Eero Ahtola Jul 19

Stea perii takaisin lähes puolen miljoonan euron edestä avustuksia oululaiselta yhdistykseltä. Nyt on hyvä aika luopua yhdistystuista kokonaan. Muiden rahoilla touhutessa olemattomalla valvonnalla käy helposti näin. Parempi, että opetellaan tekemään asiat markkinoilla. 👇 https://t.co/t0WZbpXoxR #apua #yhteiskunta #markkinat

Timo Heinonen Jul 18

The association that received the million-euro grant kept its accounts manually and paid salaries in cash. Based on the inspection by the Centre for Social and Health Organizations, KRIS-Oulu ry may have paid salaries under the table in order to possibly avoid taxes. (translated)

mtvuutiset.fi Jul 17

Oulussa nainen pyysi apua lähikaupassa, mikä johti vakavan ihmiskaupparingin paljastumiseen, ja kolme romanialaistaustaista henkilöä tuomittiin vankeuteen törkeistä ihmiskaupasta ja parituksesta. #Ihmiskauppa #Oulu #Rikos

Nainen pyysi apua lähikaupassa – Oulussa paljastui järkyttävä rinki
mtvuutiset.fi Jul 10

Oulun yliopiston kardiologian professori Juhani Junttila kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että täysin terveet ihmiset voivat saada sydänpysähdyksen, mutta nuorten sydänpysähdykset ovat harvinaisia ja niiden määrä on vähentynyt vuosien saatossa, samalla kun sydänperäisten äkkikuolemien keski-ikä on noussut. #sydänpysähdys #terveys #uutiset

Voiko täysin terve ihminen saada sydänpysähdyksen? Kardiologi kertoo, milloin on aihetta huoleen

The heavy and sad news was the death of Helena Petäistö. She was a cosmopolitan from Oulu and a profound interpreter of world events. My shared experience world began with my scouting years and matured into decades of friendship. (translated)

Poliisi on julkaissut uusia kuvamateriaaleja epäillystä Kaukovainion polkupyöräpuukottajasta ja pyytää kansalaisilta vihjeitä tapauksen ratkaisemiseksi. #Oulu #rikos #poliisi

Poliisi julkaisi uutta kuvaa Kaukovainion epäillystä polkupyöräpuukottajasta