Mielenkiintoista. Eräs mutkan kautta tuttu unkarilainen omistaa kiinteistöjä Unkarissa. Hän oli kysynyt, näkyykö Suomessa sama ilmiö kuin Unkarissa, että Euroopasta, lähinnä Saksasta, muuttaa "kantaväestöä" pakoon islamisoitumista. Muuttovirta on hänen mukaansa jo sen verran isoa, että se erottuu jo asuntomarkkinoilla "uskontopakolaisina". Pakkohan tuota kertomaa oli tutkia, ja toden totta, Unkarissa asuvien Saksan kansalaisten määrä on kasvanut selvästi: vuoden 2020 alussa noin 18 300 vuoden 2023 alussa noin 22 300 vuoden 2026 alussa noin 25 900 Kasvua on siis vain kuudessa vuodessa noin 41 prosenttia, vaikka absoluuttisesti määrät eivät vielä valtakunnan tasolla hirveän suuria olekaan. Jonkinlainen white flight -ilmiö näyttäisi olevan käynnissä, ja kelpo olettama on, että lähtijät lienevät sieltä maksukykyisemmästä päästä. Muuttajien motiiveista löytyi joitain lehtikommenttejakin: Saksalaisella eläkkeellä pystyy Unkarin maaseudulla saavuttamaan huomattavasti paremman asumistason kuin Saksassa. Erityisesti entisestä Itä-Saksasta tuleville Balaton on myös jo DDR:n ajoilta tuttu lomakohde. Mutta uutena tekijänä on turvallisuuden ja rauhallisuuden kokemus. Tyytymättömyys Saksan politiikkaan, veroihin ja maahanmuuttoon. Reutersin haastattelemat muuttajat puhuivat suoraan siitä, että Saksan maahanmuutto- ja yhteiskuntakehitys vauhditti lähtöpäätöstä. Unkarilaisen kiinteistönomistajan havaitsema ilmiö liittynee myös siihen, että saksalaiset ja muut länsieurooppalaiset maahanmuuttajat ovat keskittyneet tietyille alueille. Enimmillään nämä omistavat raporttien mukaan yli kymmenesosan alueen taloista. Tällaisessa paikassa saksalaiset maastapakenijat varmasti näkyvät ja voivat mahdollisesti myös vaikuttaa asuntojen hintatasoon. #muuttoliike #Eurooppa #asuntomarkkinat
