BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#Julkkikset

Moni on kysellyt, miksi olen hiljentynyt täällä. Olen julkisuuden henkilö ja minulla on vahvoja näkemyksiä sekä mielipiteitä. Olen aina ollut valmis keskustelemaan niistä ja hyväksyn täysin sen, että ihmiset voivat olla kanssani eri mieltä. Viime kuukausien aikana keskustelu on kuitenkin monessa paikassa muuttunut sellaiseksi, ettei kyse ole enää eriävistä mielipiteistä. Minusta on levitetty perättömiä väitteitä, minua on leimattu asioilla, joita en ole, yhteistyökumppaneihini on otettu yhteyttä tarkoituksena vahingoittaa mainettani ja toimeentuloani, ja olen saanut myös useita henkilökohtaisia uhkauksia. Voisin käyttää aikaani tämän kaiken vastaan taistelemiseen, puolustautumiseen ja loputtomaan väittelyyn. Mutta tällä hetkellä valitsen mieluummin oman henkisen hyvinvointini. En voi tehdä päätöksiä pelkästään itseni näkökulmasta, sillä vastuullani on myös muita ihmisiä. Siksi olen päättänyt ainakin toistaiseksi olla twiittaamatta. Palaan kyllä takaisin, kun aika tuntuu oikealta. #Mielipiteet #Julkkikset #Hyvinvointi

Suomen jääkiekon maajoukkueen voitto MM-kultaa sai julkkikset riemuitsemaan sosiaalisessa mediassa, jossa he jakoivat muokkauksia tunnetuista meemeistä ja juhlivat menestystä eri tavoin. #Leijonat #MMjääkiekko #Julkkikset

Leijonien kultamitalli sai julkkiset riehaantumaan somessa