BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#projektit
Mika Merano Jul 22

Suomessa ei saada tehtyä käytännössä yhtään mitään ilman jonkinlaista julkista rahoitusta. Oli kyse sitten rakennusprojekteista, kolmannen sektorin yhdistyksistä tai ihan mistä vain vain. Suomessa on esimerkiksi näiden osalta pseudomarkkinatalous ja pseudokansalaisyhteiskunta. Kun mitään ei saada tehdä ilman julkista rahaa, kaikesta tulee riippuvaista poliitikoista ja käytännössä kaikki on poliittisesti ohjattua. Poliitikkoja itseään tämä tilanne tietenkin palvelee. Sivutuotteena on sitten syntynyt suomalainen korruptio, jossa raha ohjautuu poliitikkojen toimesta nimenomaisesti kavereiden projekteille ja yhdistyksille. On hyvä muistaa, että jokaisen kaveriprojektin maksaa omista veroistaan ihan tavallinen yrittäjä ja jokainen sote-sektorin lobbausjärjestöjohtajan avaama skumppa on useamman aterian verran pois köyhän perheen ruokapöydästä. Ainoa varma tapa vähentää suomalaista korruptiota olisi veronmaksajien rahojen jakelemisen vähentäminen. Kun kaikki ei toimisi veronmaksajan rahalla, ei myöskään olisi korruptiorahaa mitä jaella ympäriinsä. Tämä lähestymistapa vaatisi taakseen tietysti Rydmanin kriteerien tapaisia reunaehtoja ja täyden avoimuuden, koska muuten pylväspalatsin aateliset kohdistaisivat vähentyneet rahat nimenomaan kavereilleen ja jättäisivät muut projektit rahoittamatta. #korruptio #Suomi #julkinenrahoitus

Näyttää siltä, että Kuuntelijaan on tulossa todella väkevä jakso Helsinki Gardenista.* Voitteko linkata tähän alle Helsinki Gardeniin liittyvää materiaalia / ajatuksia, jotka auttavat ymmärtämään ko. projektia? https://t.co/zawaYRNjhv #HelsinkiGarden #podcast #projektit

Postimees May 25

Artiklis käsitletakse Rail Baltica ehitust Eestis, mis edeneb, kuid Läti hilinenud projektitööd võivad muuta Eesti strateegilise raudtee Tallinna-Ikla liiniks, mille tulemuseks on suurenenud kulud ja mured projekti tuleviku osas. #RailBaltica #Eesti #Läti

Varssavi asemel Ikla: kas Eesti muutub Rail Baltica probleemide tõttu Lätis teeks eikuhugi?