Medvedevin sanat eivät yllätä. Yllättävämpää on, miten johdonmukaisesti Stubbin oma käytös niitä ruokkii. Ensimmäisellä valtiovierailullaan Ruotsiin Stubb ilmoitti, ettei ole koskaan tuntenut itseään niin ruotsalaiseksi. Psykologisesti se on harvinaisen selkeä signaali: identiteetti ei ole ankkuroitunut. Kun oma kansallinen perusta on hatara, ihminen alkaa etsiä hyväksyntää ulkopuolelta. Ja juuri sitä Stubb on tehnyt. Hän on WEF-marionetti ja EU-federalisti, joka puhuu kansallisvaltioiden hävittämisestä kuin se olisi edistystä. Hän allekirjoitti Kiovassa 10-vuotisen turvallisuussopimuksen ja julisti Ukrainan sodan Suomen sodaksi. Hän ennusti joulukuussa 2023, että Venäjä on jo hävinnyt, ja tammikuussa 2024, että tavoitteena on saada Putin häviämään. Realiteetit eivät ole seuranneet. Samaan aikaan Venäjä-suhde on ryssitty ja Yhdysvaltoihin nojaaminen entistä epävarmempaa. Molemmissa suunnissa Suomen oma ääni on vaimentunut ja liikkumatila kaventunut. Psykologisesti kiinnostavinta on se, ettei Stubbilla ole omia suoria linjauksia. Hän omaksuu sen mielipiteen, jonka kuvittelee olevan suosittu, ja vaihtaa sitä tarpeen mukaan. Ulkopuoliset tahot ohjaavat liikkeitä. Selkäranka taipuu sinne, mistä hyväksyntää tulee eniten. Stubb ei ole idiootti. Hän on jotain hyödyllisempää. Mies, jonka linjat taipuvat aina sinne, mistä hyväksyntää sataa ja juuri siksi häntä kannattaa käyttää. Kun presidentin kanta vaihtuu sen mukaan, mikä kulloinkin tuntuu suositulta, kyseessä ei ole enää poliittinen joustavuus. Se on selkärangan puutetta. Moraalista tyhjyyttä. Sätkynukkena toimimista, jossa naruja pitelevät aina joku muu. Ja siihen on jo aivan riittävästi näyttöä. Kysymys ei ole enää siitä, mitä Medvedev sanoo. Kysymys on siitä, kuinka pitkään suomalaiset suostuvat katsomaan tätä esitystä. #wefpuppets #politics #Finland #identity
