BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#ISAL

Ainoa sarja, jonka näistä Hanna Kuuselan mainitsemista olen katsonut on Succession. Hänen tulkintansa siitä on minusta ällistyttävä. Koko sarja kertoo siitä, miten vaarallista rahan ja vallan keskittyminen kapitalisteille on. Logan Royn hahmon ongelma ei ole, että hän ei anna omaisuuttaan lapsilleen. Ongelma on, että hän käyttää häikälemättömästi valtaa mediaimperiuminsa kautta, manipuloi ihmisten mielipiteitä totuudesta piittaamatta ja ohjaa epädemokraattisesti poliittista päätöksentekoa. Lisäksi hän tuhoaa häikäilemättömästi vihollisensa, nöyryyttää läheisiään ja ylipäänsä suhtautuu ihmisiin käyttöesineinä psykopaatin tapaan. Hänen lapsensa ovat toki onnettomia, mutta myös emotionaalisesti täysin rajoittuneita, tavallisten ihmisten todellisuudesta vieraantuneita, eivätkä välitä kyynisten valtapeliensä sivullisista uhreista juuri isäänsä enempää. Katsoja toki seuraa kiinnostuneena heidän yrityksiään kaapata valta isältään, mutta kukaan ei ajattele, että tässäpä sympaattiset lapsiparat yrittävät vain saada isältään sen perinnön mitä heille kuuluu. Jos sarjassa on jokin heikkous, se oli että kapitalismin ja eriarvoisuuden kritiikki on vähän liiankin ilmiselvää. (Esim. sarjan aivan alun baseball-kohtaus.) En yksinkertaisesti tajua, miten sarjaa voi tulkita jotenkin eriarvoisuutta oikeuttavaksi. Luotan myös katsojiin, enkä usko kenenkään katsovan sarjaa ja ajattelevan, että onneksi en ole miljardööri vaan köyhimys jos se kerran on tuommoista. JK. Mietin mitä mieltä Hanna Kuusela on vaikka Tolstoista. Legitimoiko Anna Karenina myös rikkautta esittämällä rikkaat onnettomina? #Succession #Kapitalismi #Televisio

Heh. Siis 13v kundi varastellu Tokmannilta (tuskin ihan ensimmäistä kertaa) ja Tokmanni laittaa 80 euron selvittelylaskun isälle, jonka Lapin poliisi kehottaa maksamaan... niin isä vetää itkupotkuraivarit Tokmannille ja Lapin poliisille, vaikka pitäs kattoa peiliin ja poikaansa. Ja tottakai rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvana vastustaa poliisin kehotusta. Minkä takia Yle hyökkää viranomaisia vastaan? Tässä on poika tehnyt rikoksen ja Yle rakentaa siitä nyt jotain uhria. Yle tulisi lakkauttaa. https://t.co/9u9DBnRyuS #Suomi #Poliisi #Oikeus

Venesueloje po 7,2 ir 7,5 balo stiprumo žemės drebėjimų aukų skaičius padidėjo iki 3 889, o beveik 17 tūkst. žmonių buvo sužeista ir 18 tūkst. neteko namų, tuo tarpu laikinoji lyderė Delcy Rodriguez ragina atblokuoti užsienyje įšaldytas lėšas, kad šalis galėtų spręsti nelaimės padarinius. #Venesuela #žemėsDrebėjimas #aukos

Košmaras Venesueloje nesibaigia: aukų skaičius pasiekė 3889

Sjukvårdsminister Elisabet Lann reagerar kraftigt på mitt avslöjande idag att en barnläkare som arbetar vid en specialistmottagning för barn deltagit i sina arbetskläder, vid den omtalade Palestinademonstrationen utanför Karolinska! – Det här är inte okej. Alla som arbetar inom vården har ett ansvar att upprätthålla förtroendet för vården, säger hon @IsaLann1 https://t.co/Ax01Zotw4D #Sjukvård #Barnhälsa #Palestinademonstration

Ma teadsin, et saab olema tihe heitlus. Enne võistlust ütlesin isale ja treenerile, et kui keegi tahab mind võita, siis nad peavad hullumeelse aja välja jooksma.

Keskkooliõpilane alistas Teemantliigas valitseva olümpiavõitja
sport.err.ee

Birželį Ukrainos fronto linija išliko įšalusi, o Rusija užėmė minimalų teritorijos plotą, tuo tarpu Ukrainos pajėgos atkovojo nedideles žemes, o karas tęsiasi su dideliais abiejų pusių nuostoliais. #KarasUkrainoje #RusijosPuolimas #UkrainosFrontas

AFP analizė: birželį Ukrainos fronto linija išliko įšalusi

Straipsnyje aptariama, kaip Krymas, anksčiau laikytas V. Putino imperinės karūnos „brangakmeniu“, tapo didžiule problema Rusijai, ir pateikiami penki galimi scenarijai dėl jo ateities, apimantys gynybos stiprinimą, Ukrainos logistinę izoliaciją, Maskvos eskalaciją kitose srityse, diplomatinę įšaldytą situaciją bei galimą ilgalaikį poveikį V. Putino režimui. #Krymas #Rusija #VladimirasPutinas

Krymas – spąstai V. Putinui: atskleidė penkis scenarijus, kurie gali pakeisti karo eigą

Erittäin tärkeä ja todella hyvä linjaus KHO:lta, vanhemmilta saatu jättisumma: Ei ole lahja, eikä siitä siten tarvitse maksaa lahjaveroa. Korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi Verohallinnon päätöksen ja päätyi ratkaisuun, jonka mukaan vanhemmilta saatu yli 200 000 euron suoritus voi olla laina eikä rahalahja. KHO antoi ennakkopäätöksen asiassa, jossa ratkaistiin ero vanhemmilta saadun merkittävän lainan ja rahalahjan välillä. Ennakkopäätös koski tapausta, jossa täysi-ikäinen lapsi sai vuonna 2018 vanhemmiltaan yhteensä 270 000 euroa lainaa asunnon hankintaan. Ennen varojen siirtoa tehtiin velkakirja, jonka mukaan lainasta ei peritä korkoa. Velkakirjan yhteyteen liitettiin takaisinmaksusuunnitelma, jonka mukaan laina on tarkoitus maksaa takaisin vuoden 2045 loppuun mennessä. Lainaa on lyhennetty neljä kertaa vuodessa vuodesta 2022 lähtien. Suunnitelman mukaan lainaa oli pitänyt lyhentää tämän vuoden tammikuuhun mennessä yhteensä 19 750 euroa. Lainansaajan ilmoituksen perusteella tässä aikataulussa on pysytty. Verohallinto: Lahja Verohallinto tulkitsi summan olevan lahja. Aluksi Verohallinto katsoi summan olleen isältä saatu, mutta Verotuksen oikaisulautakunta oikaisi kyseessä olevan molemmilta vanhemmilta saadun lahjan. Oikaisulautakunta määräsi päätöksellään rahan saajaa maksamaan yhteensä 28 600 euroa lahjaveroa rahalahjoista. Verohallinnon oikaisulautakunta hylkäsi lainansaajan vaatimuksen, jonka mukaan kyse oli lainasta eikä lahjasta. Myös Helsingin hallinto-oikeus tuli siihen tulokseen, että kyse on lahjasta, ja se hylkäsi oikaisulautakunnan päätöksiä koskevat valitukset. KHO: Laina Korkein hallinto-oikeus katsoi vastoin Hallinto-oikeuden ja Verohallinnon oikaisulautakunnan päätöksiä, ettei kyse ollut veronalaisesta lahjasta. KHO:n näkemykseen vaikutti se, että lainansaajalla oli taloudellinen valmius maksaa takaisin hänelle suoritettu määrä, lainasta oli laadittu velkakirja, mukana oli takaisinmaksusuunnitelma ja lainaa oli maksettu takaisin tämän suunnitelman mukaisesti. Lainan kriteerit täyttyivät, vaikka lainassa oli usean vuoden lyhennysvapaa, ja laina oli koroton. Korkein hallinto-oikeus kumosi Helsingin hallinto-oikeuden ja Verotuksen oikaisulautakunnan päätökset. Se määräsi Verohallinnon palauttamaan kerätyt lahjaverot korkoineen. Lisäksi se velvoitti Verohallinnon korvaamaan lainansaajan oikeudenkäyntikulut ja 270 euron viivästyskorot. #KHO #lahjavero #laina

Vengrijos parlamentas, siekdamas atgauti beveik 16 mlrd. eurų įšaldytas ES lėšas, priėmė antikorupcines priemones ir sustiprino kovos su korupcija institucijos įgaliojimus, tuo tarpu naujasis premjeras P. Magyaras pažadėjo įgyvendinti reformą, siekiant pagerinti teisinės valstybės principų laikymąsi. #Vengrija #Korupcija #Reformos

Siekdama gauti įšaldytas ES lėšas, Vengrija patvirtino antikorupcines priemones

A comissão parlamentar de inquérito concluiu que o encerramento do Instituto Superior de Administração e Línguas da Madeira (ISAL) decorreu de uma gestão opaca e incapaz, recomendando o envio do caso ao Ministério Público por possíveis ilícitos penais e registrando que os estudantes foram informados da situação apenas pela mídia. #ISAL #Educação #Governação

ISAL encerrou por governação "opaca e incapaz"

Aš pranešu, kad nenuilstamas Pakistano ir Kataro tarpininkavimas nulėmė didelę pažangą siekiant užbaigti Libano karą. Naftos ir naftos chemijos produktų eksportui taikomos išimtys, blokada panaikinta, dalis įšaldyto turto atlaisvinta, o Iranui pradėtas įgyvendinti didelis atstatymo ir plėtros planas. Pirmasis tikras išbandymas – Libano konfliktų prevencijos grupė.

Po Irano ir JAV derybų dėl karo pabaigos tarpininkai praneša apie pažangą
diena.lt

Iranas teigia, kad pagrindinė tema derybose su JAV bus konfliktas Libane, kur Izraelis toliau pažeidžia įsipareigojimus, o taip pat bus diskutuojama apie galimybę naudotis Irano įšaldytais aktyvais ir dėl naftos licencijų, kol per 60 dienų turėtų būti pasirašyta galutinė sutartis, siekiant baigti regioninį karą, prasidėjusį po JAV ir Izraelio antskrydžių prieš Iraną. #Iranas #JAV #Libanas

Iranas: pagrindinis klausimas derybose su JAV – konfliktas Libane
diena.lt Jun 8

Ekspremjero Gintauto Palucko šeimos valdoma įmonė „Dankora“ negrąžino daugiau nei 136 tūkst. eurų galimai neteisėtai gautos ES paramos, dėl ko Nacionalinė mokėjimo agentūra kreipėsi į teisėsaugą, o įmonės turtas buvo įšaldytas, kol vyksta tyrimas dėl galimų nusikaltimų. #GintautasPaluckas #Dankora #ESparama

Žiniasklaida: Palucko šeimos valdoma „Dankora“ negrąžino galimai neteisėtai gautos ES paramos
lrytas.lt Jun 8

Paluckų šeimos verslas „Dankora“ nesugebėjo grąžinti europinių pinigų, gautų iš Nacionalinės mokėjimo agentūros, dėl ko buvo įšaldytas įmonės turtas ir pradėtas ikiteisminis tyrimas, o tai prisidėjo prie G. Palucko atsistatydinimo iš premjero posto. #Dankora #GPaluckas #ESparama

Klimpsta vis giliau: Paluckų šeimos verslas netesėjo pažado grąžinti ES paramą
lrytas.lt Jun 7

Iranas ir JAV susiduria su derybų iššūkiais dėl užsienyje įšaldytų 24 mlrd. dolerių, kurie, pasak Irano karinio patarėjo Mohseno Rezaei, yra esminis klausimas siekiant susitarti dėl karo pabaigos, tuo tarpu JAV Kongresas spaudžia prezidentą Donaldą Trumpą apsvarstyti galimybes imtis veiksmų prieš Iraną. #Iranas #JAV #DonaldTrump

Karas Irane. JAV siunčia žinią: Hormuzo sąsiauryje numušti du Irano bepiločiai orlaiviai
diena.lt May 29

Irano užsienio reikalų ministerija pranešė, kad galutinio susitarimo su JAV dėl karo Artimuosiuose Rytuose užbaigimo vis dar nėra, nors derybų procesas tęsiasi, o Iranas reikalauja atblokuoti 12 mlrd. JAV dolerių vertės įšaldytą turtą. #Iranas #JAV #karoužbaigimas

Irano valstybinė žiniasklaida: galutinio susitarimo su JAV dėl karo užbaigimo vis dar nėra
lrytas.lt May 29

JAV teisėja Leonie Brinkema įšaldė D. Trumpo sąjungininkams skirtą „kyšių fondą“, uždrausdama vyriausybei tęsti bet kokius jo steigimo ar veiklos veiksmus, kol bus nagrinėjamas teisinis ginčas dėl fondo legalumo ir galimų piktnaudžiavimų. #Teisėja #DTrumpas #TeisinisGinčas

JAV teisėja įšaldė D. Trumpo sąjungininkams skirtą „kyšių fondą“
lrytas.lt May 29

Rusijos biudžeto deficitas, kuris šiais metais planuotas 3,8 trilijono rublių, per pirmuosius keturis mėnesius jau viršijo 5,9 trilijono rublių, o prognozės rodo, kad karo su Ukraina išlaidos gali dar labiau didinti šią sumą, nes vyriausybė raginama įšaldyti nekarines išlaidas. #Rusija #KaroIšlaidos #Ekonomika

Vargo vakarienė: šiems metams planuotas Rusijos biudžeto deficitas viršytas vos per kelis mėnesius
Martin Paasi May 29

Haastan kaikkia käyttämään tolkkua - se on sallittua. Suorastaan suotavaa. Se, että joku loukkaantuu ei tarkoita, että he olisivat oikeassa. ”Espoossa oli koulun juhlissa laulettu Suvivirttä ja Topeliuksen joululaulua. Koska näiden laulujen laulamisesta ei varoitettu huoltajia ja oppilaita etukäteen, Espoon kaupunki sai 10 000 euron uhkasakon, plus kaupunki määrättiin maksamaan korvauksia asiasta valittaneelle isälle ja lapselle. Ihan vain vertailun vuoksi: hiljattain tuomittiin kaksi miestä, jotka olivat raiskanneet nuoren, ravintolasta palaamassa olleen naisen. Heille määrättiin maksettavaksi korvauksia reilut 5 000 euroa/mies. UHKASAKKOPÄÄTÖKSEN teki valtioneuvoston alainen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo­lautakunta, jonka mukaan Espoon kaupunki on kohdistanut vakaumukseen perustuvaa syrjintää esittäessään uskonnollisia lauluja ilmoittamatta asiasta etukäteen oppilaille ja huoltajille.” #Oikeus #Yhdenvertaisuus #Syrjintä

lrytas.lt May 23

Donaldas Trumpas teigia, kad JAV ir Irano derybos artėja prie susitarimo, į kurį įtraukti tokie punktai kaip laivybos atnaujinimas Hormuzo sąsiauriu ir užsienyje laikomų įšaldytų Irano aktyvų atblokavimas, nors jis dar nenori atskleisti detalių ir konsultuojasi su patarėjais bei užsienio lyderiais. #DonaldTrump #Iranas #diplomatija

D. Trumpas: JAV ir Iranas artėja prie susitarimo