Nollapäästövyöhykkeet ovat taas yksi loistava esimerkki siitä, miten tavallisen arjen kustannukset voidaan uhrata täysin surutta ilmastotavoitteiden alttarille. Espoo ja Helsinki valmistelevat alueita, joille kuorma- ja pakettiautoilla saisi ajaa vain ilman pakokaasupäästöjä. Tämä kuulostaa, jo pelkästään näin kirjoitettuna täysin älyttömältä! 👉Samaan aikaan faktat ovat nämä: Uudellamaalla kestävillä käyttövoimilla kulkevien pakettiautojen osuus on 5,4 % ja kuorma-autojen 2,3 %. Täyssähköisiä kuorma-autoja on liikenteessä alle prosentti. Ja nyt vaaditaan, että tästä kalustosta pitäisi nyt hypätä lähes suoraan nollapäästöihin. Mahdotonta, kyllä! 👉Sitten se tärkein kysymys, tässä hullussa ilmastohysteriassa; kuka maksaa? Vastaus ei myöskään mieltä nosta. Kuljetusyrittäjä tietysti maksaa uuden kaluston. Yritys maksaa latausinfran. Kauppa maksaa kalliimman kuljetuksen. Lopulta lasku kuitenkin päätyy aivan tavallisesti kuluttajalle. Vaikka kuinka vasemmisto haluaisikin, ruoka ei ilmesty kauppaan ratikalla. Rakennustarvikkeet eivät lennä työmaalle sähköpotkulaudalla. Pakettiliikenne, huolto, rakentaminen ja kauppojen tavaratoimitukset tarvitsevat kuorma- ja pakettiautoja, ne ovat välttämättömyys jo pelkästään huoltovarmuudenkin kannalta. Yllätyksenä ei tule, että suunnitelmasta puuttuvat vielä vyöhykkeiden laajuus, siirtymäajat ja tarkemmat toteutustavat. Ensin päätetään poliittinen tavoite ja vasta myöhemmin selvitetään, miten yritykset siitä selviävät. No, eivät mitenkään! Tämä järjestys on nurinkurinen. Päästöjä voidaan vähentää teknologian kehittyessä ja kaluston uusiutuessa. Yrityksiä ei tarvitse pakottaa ennenaikaiseen kalustoremonttiin poliittisella liikennekiellolla. Eihän kaupunkien tehtävä ei ole vaikeuttaa työn tekemistä. Ilmastopolitiikka, joka unohtaa hinnan, yrittäjän ja tavallisen ihmisen arjen tarpeet, on huonoa politiikkaa riippumatta siitä, kuinka vihreällä otsikolla se myydään tai kuinka kiilusilmäisesti sitä yritetään runnoa väkisin läpi. 👇 #ilmastopolitiikka #kestävyys #liikenne
