Suomalainen sosiaalidemokratia opettaa, että hyvinvointivaltio vaatii uhrauksia kaikilta. Kun samoja uhrauksia on tehnyt viisikymmentä vuotta, tajuaa totuuden - oikea uhraus on vapaaehtoista, tilapäistä ja poikkeuksellista kun kriisi iskee. Kun uhraukset ja kriisi ovat pysyviä, systemaattisia ja jatkuvia sukupolvesta toiseen, ne ei enää ole uhrauksia. Ne ovat hyväksikäyttöä.Jos kriisi on järjestelmän normaalitila vuosikymmenestä toiseen, sen johtajat eivät oo sankareita – vaan epäonnistujia ja täysin kyvyttömiä johtamaan. Toki verotusta voidaan perustellaan vaikkapa sillä, että valtio suojelee sinua ja pitää yhteiskunnan vakaana. Se on suojelurahaa. Maksat väkivaltamonopolille siitä, ettei sinua tulla ryöstämään kadulla. Sellainen ei ole solidaarisuutta, vaan kiristystä. Pakotettu solidaarisuus ei ole solidaarisuutta ensinkään, emme me veroja sen takia maksa että se olisi erityisen kivaa, vaan jos emme maksa - joudumme vankilaan. Kenenkään elämän moraalinen tarkoitus ei ole olla toisen ihmisen tai järjestelmän orja. Kenenkään ei pitäisi myöskään suostua loputtomaan hyväksikäyttöön pelkästään siksi, että hän sattui syntymään Suomeen ja tekemään ahkerasti töitä. Kun kuulen lauseen oikeudenmukaisempi verotus - se tarkoittaa suomessa aina vain yhtä asiaa, että minun selkänahastani otetaan vielä vähän enemmän. Me miehet ollaan ihmisiä, ei pelkkiä resursseja. En näe järkeä tälläisen systeemin rahoittamisessa, jossa vuodesta toiseen tehdään asiat väärin ja sitten ihmetellään kun mennään kriisistä toiseen. Keskiverto mies ei saa järjestelmästä juuri mitään muuta kuin katuvalot, kuolee aikaisemmin maksaen naisten eläkkeet. Suomessa miehet kuten minä ovat deittimarkkinoilla roskaa, järjestelmälle kävelevä pankkiautomaatti ja veronmaksaja, jonka ainoa tehtävä on tuottaa. Siinä kaikki. Entä jos vaikka me miehet äänestämme jaloillamme, downshiftaamme tai muutamme sinne missä meidät nähdään ihmisinä emmekä resursseina? Jokaisella on täysi moraalinen oikeus rakentaa elämänsä niin kuin parhaaksi katsoo – myös itselleen ja läheisilleen. Ei pelkästään muiden hyväksi. Jos tekemällä kaksipäiväistä viikkoa pärjää, miksi tehdä yhtään enempää? Kun vaikkapa miesten hiljainen enemmistö päättää, että peli ei ole enää reilua, koko korttitalo kaatuu, se on selvä. Kun on kantanut taakkaa harteillaan monta vuosikymmentä, tehnyt töitä illat, yöt ja viikonloput, ja vastaus on aina "tee vielä enemmän", tulee piste, jossa joku muu saa kantaa taakkaa jatkossa ja rahoittaa feminististen kissojen musikaalisuuden tutkimisen papua uudessa-guineassa ja nuorisosäätiöiden sijoituskuprut. Näin se menee. Seuraavaksi näemme varmaankin ihmisten ja pääomien siirtorajoituksia kuten maastapoistumisveroja tavalla tai toisella. Koska yhteiskuntavastuu. Koska sosialismista tulee aina sentyyppinen taivas ja onnela, että se pitää ympäröidä piikkilangalla jotta kukaan ei vain pääse sieltä pois. Jos ja kun valtio ei suostu leikkaamaan menojaan, se alkaa väistämättä rajoittaa kansalaistensa taloudellista vapautta pitääkseen koneiston pystyssä. Milloin ollaan ottamassa pikku vippiä työeläkerahastoista, milloin kiristetään verotusta, ehdotellaan arvonnousuveroja, milloin aletaan syynätä ulkomaiden rahansiirtoja, lisätä sääntelyesteitä kansainväliselle kaupalle ja pääomien liikkeille. Näitä tullaan näkemään paljon lisää. Sosialismi lopulta aina elää siitä että ihmisiltä viedään osoittain tai kokonaan vapaus, eikä jää muita vaihtoehtoja kuin painaa kollektiivin eteen. Ja aina on joku ylevä yhteinen tavoite, joka ei käytännössä näy missään kuin johtoportaan palkoissa. Kapitalismissa 20 prosenttia omistaa enemmän kuin 80 prosenttia, kommunismissa prosentti omistaa enemmän kuin 99 prosenttia. Ihminen on syntynyt vapaaksi, tekemään omat valintansa niin hyvät kuin huonot, ja järjestelmän tulee kunnioittaa näitä valintoja takaamalla vapaus tehdä niitä - riippumatta ovatko ne edullisia järjestelmälle tai ei. #sosialismi #vapaus #verotus