BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#verotus

Näihin uutisiin pitäisi lukijoille kertoa taustaksi historiaa sekä faktaa. Vuonna 1994 presidentti Ahtisaari asetti Pekkasen työryhmän pohtimaan työllisyystoimia. Työryhmä ehdotti samaisen vuoden syyskuussa, että ylimpiä marginaaliveroja pitäisi laskea 50 prosenttiin. Sittemmin saman suosituksen on toistanut Arvelan (2002), Hetemäen (2010) ja Järvikareen (2017) työryhmät. 31 vuotta ehti kulua ennen kuin poliittinen päätös syntyi Orpon hallituksen toimesta. Nyt maalataan kuvaa, että suositaan perusteetta suurituloisia. Faktat ja historia auttaisivat tähänkin. Ja ylimpiä marginaaliveroja kannattaa edelleen laskea noin 40 prosenttiin (IMF). Sokerina pohjalla, ylimpien marginaaliverojen lasku on myös merkittävin TKI-toimi vuosikausiin. Tätäkin näkökulmaa olisi hyvä tuoda esille. https://t.co/ycBLkCezvi #historia #työllisyys #verotus

Toisin kuin Osmo tuossa esittää, niin valtaosa yhteisöveron alennuksesta kohdentuu suomalaisille pk-yrityksille, ei ”ulkomaisille omistajille”. Kyseessä on siis yrityksen voitostaan maksama vero. Omistajat maksavat yrityksestä ulosotetusta rahasta osinkoveroa. Ja tämä veronalennus nimenomaan kannustaa investoimaan voitot yrityksen tulevaan kasvuun osinkojen maksun sijaan. Olisi hyvä että edes perusasiat ja yritysten toimintalogiikka olisi tiedossa ennen kuin asioihin muodostaa vahvoja kantoja. #pkyritykset #verotus #investointi

Tuhon tietä kuljemme Olen tänään tutkinut mihin perustuu Vasemmistoliiton vaatimus 9 miljardin euron veronkorotuksista. Vertailen vuoden 2000 verotusta vuosiin 2025-26. Aivan karmeeta. Vaikka vuonna 2000 elettiin suuren laman jälkeisiä vuosia, palkansaajan ostovoima oli selkeästi parempi kuin tänään, vaikka samoista tuloista silloin maksettiin enemmän veroja. Suomi on totaalisesti tuhottu tällä vuosisadalla. Yksi iso tekijä tuhossa on EU, joka vaatii vuosi vuodelta hullumpia asioita ja vie rahamme muutoinkin. Tekoälyllä tällaisen selvityksen pystyy tekemään hetkessä kun tietää mitä tietoja tarvitsee. Sitä 3,2 miljardin euron maahanmuuton hintaa selvitin kuusi viikkoa vuonna 2019. Tänään tekisin samanlaisen laskelman muutamassa päivässä. En kuitenkaan halua ilmaiseksi tehdä asioita, jotka kuuluvat viranomaisille. Ja onhan joku työryhmä laskemassa maahanmuuton kustannuksia; odotan sen valmistumista ja mietin sitten mitä tehdä. Orpon lupaamaa laskelmaa olen odottanut 7 vuotta – ehkä tämä uusi tulee nopeammin. Olen samalla selvittänyt, miksi valtiovarainministeri esittää julkisuudessa, että yrittäjien eläkelain virheet voidaan korjata reaaliaikaisella tulorekisterillä. Hänelle virkamiehet ovat valehdelleet ummet ja lammet tuollaisen ajatuksen esittämiseksi. Suomen tuhon tiellä on ollut neljä suurta pahuutta: humanitaarinen maahanmuutto, liian hyvä sosiaaliturva, EU vaatimuksineen ja liian suuri suomalainen virkakunta, jossa osaaminen on keskimäärin varsin vaatimatonta. Kaikki tämä on ollut mahdollista, koska suomalaisen median osaamisen taso on romahtanut ja se on muuttunut ideologista aivopesua tekeväksi. Julkaisen näitä selvityksiä lähipäivinä. Lisäksi työstän selvitystä tekoälyn vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan. Se onkin isompi työ. Vaviskaa puolueet. No vitsi, valehtelevat kansalle siitä riippumatta, mitä kirjoitan. Muiden puolueiden vaalipskaohjelmat selvitän syksyn aikana. #Suomi #politiikka #verotukset

Vasemmisto huutaa, että on muka "kassanryöstö", kun mm. osakeyhtiöiden ja yhdistysten verotus kevenee. Samalla vasemmisto itse esittää miljardien eurojen veronkorotuksia ryöstääkseen duunarit ja yritykset. Punapropaganda käänsi termit taas päälaelleen, Orwell pyörii haudassaan. #verotus #politiikka #oikeus

Jari-Matti Latvala maksoi vajaat neljä vuotta sitten 4,5 miljoonan euron verorästit ja mätkyt. Oli jäänyt valtiolle velkaa. Homma siltä osin hoidettu. Mutta valtio ei tähän tyydy. Valtio vaatii oikeudessa vähintään kolmen (3) vuoden ehdotonta vankeutta. Rikosseuraamus on kova, kun sitä vertaa paljon raa'emman rikollisuuden pikkusieviin nuhteluihin. #Latvala #verotus #rikosoikeus

Verot on maksettu – silti uhkana on ehdoton vankeus, koska muutamia päiviä oli liikaa. Tämä on kohtuutonta. Eikö rikoksilla ole hierarkiaa? Raiskauksista ja väkivallasta saa ehdollista, mutta veroasioissa ollaan tiukempia? Jari-Matti Latvalaa vaaditaan vuosiksi telkien taakse – Professori kommentoi puhuttavaa yksityiskohtaa https://t.co/Z6RxF4FBD5 #oikeus #verotus #vankeus

Vasemmistopropagandan kulmakivi on väite, etteivät hyvätuloiset muka "osallistu talkoisiin" maksamalla riittävästi veroja. Totuus on, että erityisesti ylintä tulokymmenystä ruoskitaan suhteettoman kovalla tulonsiirtoraipalla. Tämä ei ole syytös eikä kehu, vaan totuus. https://t.co/EeJ4UPqwfv #verotus #tuloerot #talous

The high-/high-income earners pay 90% of income taxes, not to mention other taxes. Quite a few have had enough and have changed their scenery, and an even larger number of payers are changing their scenery. If something is not done about this quickly, Finland will run out of taxpayers. (translated)

Olen nähnyt täällä taas monia väittelyitä siitä että yhteisöveronlasku ei kannata. Joten kertaus: 2014 Jutta Urpilainen laski yhteisöveroa 4,5%. Jo 2016 yhteisöveron tuotto oli yli miljardin enemmän. Miksi tämä ei kelpaa ihmisille? Heidän mielestään tämäkin oli huono asia. https://t.co/AJE1616EDJ #yhteisövero #verotus #talous

Ruotsissa demarit ilmoittavat selkä suorana, etteivät halua maahan varallisuus-, perintö- tai lahjaveroa. Suomessa taas koko vasemmisto ja jopa persut eivät halua poistaa perintö- ja lahjaveroa. Miksi Suomessa suhtautuminen vaurastumiseen on näin hapanta? https://t.co/VPoL1ZhHiR #verotus #Suomi #vaurastuminen

Kokoomus haluaa datakeskuksille 30 miljoonan euron vuotuisen tuen 10 vuodeksi. Kansalaisilta vaaditaan säästöjä, mutta kansainvälisten teknologiajättien sähkölaskua halutaan tukea verovaroista jopa 300 miljoonalla eurolla. Kättä kansan taskuun ja rahaa teknologiajäteille. #kokoomus #datakeskukset #verotus

SDP:n talouslinja on, että jo valmiiksi lähes maailman eniten verottavan Suomen talous muka oikaistaan nostamalla veroja vielä entisestään. SDP:n veromoukari osuisi kipeimmin yrityksiin, duunareihin ja orastavaan talouskasvuun. Kollega @villevalkonen linjasi eilen @kokoomus n näkemystä, jonka mukaan julkinen talous oikaistaan pienentämällä yhtä maailman suurimmista julkisista sektoreista hieman, jotta kansantalous ei kuristu hengiltä ja alati lihoava sosiaalivaltio romahda omaan mahdottomuuteensa. Kokoomuksen vaihtoehdossa kyse on muutamien prosenttien säästöistä julkiseen kulutukseen, ei suinkaan koko valtiokoneiston ja hyvinvointipalveluiden lakkauttamisesta, kuten vasemmisto pelottelee. Valtion ydintehtävät saadaan kyllä hoidettua, vaikka valtion budjetti laskisikin nykyisestä 91 miljardista eurosta lähemmäs 80 miljardia euroa. #SydänOikealla https://t.co/dAmcUGpQEa #Suomi #verotus #talous

Viisi teesiä verotuksesta: 1 Verotus on kireää Suomalaisia verotetaan ankarasti. Veroja on paljon. Ne ovat korkeita. Lisäksi kasvaneet eläkemenot nappaavat ison siivun tuloista.  2 Verotusta ei voi loputtomasti kiristää Verotuksen loputon kiristäminen ei siksi ole ratkaisu julkisen talouden ongelmiin. Ei kerta kaikkiaan ole mitään kohdetta, jota voitaisiin verottaa rankasti enemmän ilman haittoja. Ei kannata uskoa ketään, joka muuta väittää. Erityisesti Suomen vähäisiä rikkaita verottamalla ei pitkälle pötkitä.  3 Verotus pysyy kireänä Verotus ei kuitenkaan tule kokonaisuutena merkittävästi alenemaan lähiaikoina. Ei kannata uskoa ketään, joka väittää muuta. Kasvavat hoiva-, eläke- ja puolustusmenot pitävät huolen siitä, että verotus pysyy kireänä. Siksi on tärkeää verottaa fiksusti ja tehdä kohdennettuja uudistuksia. 4 Emme elä sotataloudessa Ehdotettu puolustusvero sai jotkut puhumaan jo sotataloudesta. Puolustusmenojen merkittäväkään kasvattaminen ei kuitenkaan tarkoita sotatalouteen siirtymistä. Sotataloudessa yksityinen kulutus painetaan alas. Pitkän aikavälin talouskehitys uhrataan välittömien puolustustarpeiden vuoksi. Suomi ei onneksi ole tässä tilanteessa. Puolustusmenot voidaan kasvustaan huolimatta rahoittaa osana normaalia taloutta, uhraamatta pitkän aikavälin kasvua esimerkiksi liialla verotuksella. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että puolustusmenojen lisääminen on tehtävä tiukassa budjettikurissa. Se on vaikeaa ja edellyttää tinkimistä muusta. 5 Julkisen talouden tasapainottaminen on ikävää ja tyylitöntä hommaa Julkisen talouden tasapainottaminen ei tule olemaan aatteellisesti tyylipuhdas suoritus vaan ikävä kompromissi. Ei kannata uskoa ketään, joka sanoo muuta. Oikeisto joutuu nielemään veroratkaisuja, vasemmisto leikkauksia. Tämä tietenkin siis edellytyksellä, että tasapainottamisessa onnistutaan tai sitä edes tosissaan yritetään. #verotus #julkinenTalous #Suomi

Joona Räsänen,SDP,sanoi A-Studiossa että on oikein jos yli 90000€ vuodessa tienaavat maksavat 1.1 2028 2% lisäveron.Olen eri mieltä.He ovat 10% tuloveroa maksavista mutta maksavat melkein 50% kaikista tuloveroista.Kokoomuksen ei pidä mennä hallitukseen SDP kanssa. #verot https://t.co/dpGOxlUi3C #verotus #politiikka #Suomi

Työtä tekevä on palkkansa ansainnut. 🤝 #ps #perussuomalaiset #verotus https://t.co/APQEOsnfBV #työ #palkka #ansaitse

Tanskassa on näin. TV1 on veromedia ja TV2 on mainoksilla toimiva. Ylen voisi hyvin jakaa kahtia ja laittaa realityt ym. mainospuolelle. Sitten ellei lennä, niin lakkauttaa hömppäpuoli. #media #verotus #televisio

Vauhdikas ja viihdyttävä kahden kansanedustajan verokeskustelu A-Studiossa. Yksi pieni toive minulla olisi kuitenkin jatkossa: älkää kertoko, että teidän tulotasollanne kansalaisten olisi hyvin varaa maksaa nykyistä enemmänkin veroja. Kansanedustajilla kun on selvästi kevyempi verotus kuin saman tuloisilla palkansaajilla verottomien kulukorvausten ansiosta. #verotus #kansanedustajat #AStudio

Yrittäjänä olen ymmärtänyt kuinka vihamielisesti verojärjestelmämme suhtautuu työntekoon ja yrittämiseen. Palkka on 4 000 euroa kuukaudessa. Firman tililtä lähtee 4 552 euroa. Työntekijän tilille tulee 2 860 euroa. 1 692 euroa katoaa kuin tuhka tuleen. Ei mitään järkeä! #yrittäjyys #verotus #työnteko

Irmeli 2d

Verottajalla on resursseja kytätä urheilija Latvalaa 🤔 käykö synnyinmaassaan vai maassa, jossa kirjoilla ? Mites Kela ja verottaja nämä suurimmat huijarit, jotka ikänsä eläneet tuillamme ?!?! https://t.co/sZ4RizgCNn #verotus #urheilu #Kela

Sampo ei saa laittaa firman kuluihin bussikortin hankkimista koska verottaja sanoo, että hän voi ajaa vapaa ajallakin bussia. Tällä samalla perusteella tulityökorttia ei saa laittaa yrityksen kuluihin koska voihan sitä hitsata vapaa-ajalla. Hei @ir_rkp onko nämä pösilöt sun hoidossa? #verotus #yritykset #bussikortti