BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#Kansalaisvaikuttaminen
Klaus 1w

Martin Paasi selvitti melkoisen testin. Vastassa oli toksisen kyynisiin urapoliitikoihin tottunut X-oikeisto, joka oli jo menettänyt toivonsa rehellisestä poliitikosta ja epäili, minä mukaan lukien, Martinia melko pitkään. Martin on omalla, @MakisenJussi’a lainatakseni, koiranpentumaisella tyylillään raadellut hyökkäyksiä ja ad hominemeja silmääkään räpäyttämättä. Martin näytti esimerkillään, että ei ole pakko taipua ja polttaan sieluaan karrelle kyetäkseen olemaan relevantti toimija poliittisessa keskustelussa. Eilen internetiin ilmestyi alla oleva ”paljastuskirje”, joka tiputti loputkin suojaukset. Luulen, että jos niin haluamme, saamme todistaa uudenlaisen politiikanteon alkua. Koska me, kansalaisethan, sen lopulta päätämme, eikä yksikään poliitikko. Varsinkaan sellainen, joka on polttanut sielunsa karrelle ja elää vihasta. Miksi me edes kuuntelisimme sellaisia? #politiikka #kansalaisvaikuttaminen #rehellisyys

Tämä ansaitsee kaiken näkyvyyden. Tässä etuosto-oikeutta on törkeästi käytetty väärin ja asia olisi hyvä käsitellä julkisuudessa mitä kaikkea tässä mahtaa olla takana. #oikeudenmukaisuus #julkisuus #kansalaisvaikuttaminen

Herättävät ihmetystä Euroopan tasolla🤣🤣 Mikä on European Disability Forum? Suomalaisten rälssipomojen johtama yleiseurooppalainen kattojärjestö. Siinä vaikuttavat verovaroin porskuttelevien Kynnys ry:n tj Veera Florica-Rajala ja Suomen vammaisfoorumi ry:n pj Maija Aateli. 1/4 https://t.co/v2Ts5aarsx #Eurooppa #Vammaiset #Kansalaisvaikuttaminen

Mika Merano Jun 15

Sanon tämän nyt suoraan. Kirjoitin pari päivää sitten havaintojani politiikan mädännäisyydestä, ja nyt saamme siitä täydellisen esimerkin. Miettikää tätä hetki: järjestörahoitus ohjataan sellaisille järjestöille, jotka tekevät kohtaavaa työtä (eli sitä oikeaa työtä!) ja joilla ei ole tileillään varallisuutta, jolla kyseinen työ voitaisiin rahoittaa. Kuulostaa järkevältä ja oikeudenmukaiselta, vai mitä? Poliitikoista ei kuulosta. Soraääniä kuuluu oikealta vasemmalle: ikoset, sarkomaat, werningit, heinäluomat, adlercreutzit, anderssonit ja niin edelleen. Vastustaminen näyttää tavallisen ihmisen logiikalla järjettömältä, mutta se ei ole sitä. Vastustus asettuu oikeaan kontekstiin, kun sitä tarkastellaan sen oletuksen kautta, että ensisijaisesti poliitikot suojelevat järjestelmää. Älähdys kuuluu, kun oma, kaverin tai puolueen rahallinen tai vaikutusvaltaan liittyvä etu on uhattuna. Nyt on. Kolmas sektori ja vanhat valtapuolueet ovat nukkuneet samassa vuoteessa vuosikymmeniä. Järjestelmään on aina lisätty tavaraa jokaisen puolueen toimesta, mutta mistään ei ole koskaan luovuttu. Järjestelmään ei ole koskettu, koska ulkoparlamentaarisen vallan ja rahallisen hyödyn ylläpidosta on vallinnut yhteisymmärrys. Parasiittieliitti imee vimmaisen vampyyrin kiihkolla viimeisetkin mehut veronmaksajasta. Teitä on kusetettu. Nuo eivät ole koskaan olleet veronmaksajan puolella, vaan pelkästään oman etunsa puolella ja teitä vastaan. #Politiikka #Oikeudenmukaisuus #Kansalaisvaikuttaminen

Tampereen rasismitutka tulee todella tarpeeseen, jotta Vickrum Digvan kaltaiset rasismia kokeneet ihmiset voivat tehdä nimettömiä rasismi-ilmiantoja, joihin viranomaiset sitten reagoivat kuin Englannissa konsanaan. Hyvää huomenta. #Rasismi #Tasa-arvo #Kansalaisvaikuttaminen