BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#PetteriOrpo

Kuunnelkaapa kyselytunnilta opposition valitusta, ylimielistä naureskelua ja päällehuutamista, kun PMi @PetteriOrpo kertoo hyviä uutisia talouden ja suomalaisten tulevaisuususkon vahvistumisesta. Aivan kuin vasemmisto ei haluaisi, että suomalaisilla menee paremmin. Miksi näin? #politiikka #talous #Suomi

SDP:n puheenjohtaja @anttilindtman tosiaan haukkui "kassanryöstöksi" sen, kun @PetteriOrpo'n johdolla hallitus keventää työntekijöiden verotusta! Morjens. Ei ryöstöä ole se, että itsensä ja perheensä hyvinvoinnin eteen ahkerasti töitä tekevä suomalainen saa pitää isomman osan palkastaan. Mutta ryöstöksi voi hyvin sanoa sitä SDP:n tuoretta vaalilupausta, jonka myötä he nostaisivat suomalaisten veroja 5 miljardin euron edestä, eikä varmasti riitäkään. Muutenkin Lindtman puhui eilisessä A-studiossa lähinnä liittojen jäsenistä ja ammattiyhdistysliikkeestä, aivan kuin meitä muita ei olisi olemassakaan. Kertoo valitettavan paljon SDP:ssä vallitsevasta aatemaailmasta. Meillä kokoomuksessa taas halutaan, että kaikilla suomalaisilla menee paremmin, myös heillä, jotka eivät meitä äänestä tai kannata. #SydänOikealla #Suomi #Politiikka #Verotus

Petteri Orpo's government has completed its final budget negotiations, in which the state budget will be about 12.4 billion euros in deficit next year, leading to cuts and tax increases. (translated)

Katso budjettiriihen päätökset reilussa minuutissa

So, the U.S. Fifth Fleet base is essentially gone. How does this make you feel about U.S. bases here, @Finnchod ? I would say that they are just target practice for Russia, if we go "there". I despise you, @SuomenEduskunta , @PetteriOrpo @ir_rkp @AnttiLindtman @SariEssayah #USFifthFleet #MilitaryBases #RussiaThreat #U.S.

This shameful government of Finland supports the politics that kills Israeli children! Shame on you @PetteriOrpo @anttihakkanen @adleande! You are fully assisting the genocide being carried out by Israel in Gaza! In addition, you are ending support for the aid organization under the UN! (translated)

Prime Minister Petteri Orpo presented three key demands in Salo to his future coalition partners, including reducing the taxation of labor, adhering to a parliamentary debt brake agreement, and committing to expenditure restraint. (translated)

Petteri Orpo löi pöytään vaatimukset tuleville hallituskumppaneille
Digi24 1w

Finland has warned that Russia is intensifying its hybrid war against Europe through sabotage attacks on critical infrastructure, according to statements by Prime Minister Petteri Orpo, who emphasizes the need for increased preparedness and vigilance in the face of this threat. (translated)

Finlanda avertizează că Rusia își intensifică războiul hibrid împotriva Europei: „Încearcă în mod evident să agraveze situația”

In Rovaniemi, a summit of EU leaders will be held in September, hosted by Prime Minister Petteri Orpo, which aims to strengthen the EU's strategic approach to the Arctic region. (translated)

Rovaniemelle huippukokous syyskuussa

Prime Minister Petteri Orpo represents Finland today at the Nordic Prime Ministers' meeting held in Denmark, where issues of strengthening defense cooperation and protecting children and young people online will be discussed. (translated)

Pääministeri Orpo tänään Tanskaan – Pohjoismaiden pääministerit kokoontuvat

Kysymys @PetteriOrpo , kun tässä sulla on ollut oikeistohallitus, niin miksi näitä nyt puhuttuja leikkauksia ei ole tehty? Me kaikki kyllä näimme, että erilaiset hallituskumppanin esittämät leikkaukset saivat aikaan Kokoomuksen riveissä ennen näkemätöntä vastustusta. Tuo sama porukka meinaa leikata 8 miljardia? Vaalitappion jälkeen voit sitten tyytyväisenä selittää, että kyllä me olisimme leikanneet vaikka totuuden hetket on käsillä nyt. Se on sinun hallituksesi syy, että seuraava vaalivoitto menee demareille koska et pitänyt lupaustasi ja hallitusohjelmaasi talouden tasapainottamisesta. Ja kaikille, jotka miettivät Orpon johtaman Kokoomuksen äänestämistä: fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me. https://t.co/AMl8FJbrY4 #Suomi #Politiikka #Vaalit

Muistatteko, kun @PetteriOrpo kehoitti suomalaisia hakemaan vastaanottokeskuksesta turvapaikanhakijan ja vievän hänet kotiinsa tai vaikkapa kahville. Muuan nainenhan todellakin vei irakialaisen miehen kotiinsa Porissa 2018 ja mies irroitti naiselta pään. https://t.co/5Y1lIyQoVM #turvapaikka #maahanmuutto #Suomi

Eilisessä puheenjohtajapaneelissa (@ir_rkp , @PetteriOrpo , @anttikaikkonen ja @AnttiLindtman) käsiteltiin Espanjan Ceutan siirtolaisrynnistystä. Pitkän puheenvuoron pitänyt Lindtman näyttäisi olevan sitä mieltä, että Ceutan rynnistyksessä ongelmia ovat: a) mahdollinen hybridivaikuttaminen, b) Marokon viranomaiset, jotka vaikuttava päästäneen rynnistäjät suoraan läpi, c) sisäministeri @MariPSRantanen , joka esitti Espanjan tiputtamista pois Schengeninstä, siis EU:n passivapausalueesta ja d) Purran mahdollinen tuki Mari Rantaselle Antti Kaikkonen komppaili Lindtmania ja harmitteli sitä, että Euroopassa saattaa nyt olla oikaisemattomia otsikoita asiasta. Lisäksi Kaikkosen mielestä ongelma on se, että: a) Jos Suomeen alkaisi tulla porukkaa, muut EU-maat saattaisivat jatkossa olla sitä mieltä että ”hoitakoon Suomi hommansa itse”. Kaikkonen katsoi järkeväksi muistuttaa, että Suomeen alkoi tulla porukkaa 2015, jolloin ”perussuomalaiset viimeksi olivat hallituksessa”. Kommentti oli hivenen erikoinen, sillä silloista hallitusta veti keskustalainen pääministeri Juha Sipilä, joka kirjaimellisesti tarjosi Kempeleen kotiaan tulijoille. PS-kenttäväki reagoi tuolloin ongelmaan voimakkaasti ja vaihtoi jopa puoluejohdon kesken hallituskauden. Sipilän hallituksen keskeiset ministerit eivät tuolloin selvästikään tajunneet ongelman syvyyttä ja massiivista vaikutusta koko EU:n toiminnalle. Toisaalta eipä asiaa tajuttu muissakaan maissa. Hinta on ollut todella kova. Teknokraattinen establishment on eri maissa katsastellut koko maahanmuuttoasiaa lähinnä halpatyövinkkelistä sekä uusien äänestäjien haalimisnäkökulmasta. Se ei ole yrittänytkään ymmärtää sitä vaikutusta, jolla kehitysmaista Eurooppaan suuntautuva maahanmuutto vaikuttaa ympäristöönsä peruuttamattomalla tavalla. Ei taida olla ainoatakaan Länsi-Euroopan maata, jonka poliittinen kenttä olisi jäänyt myllertämättä maahanmuuttoasian takia. Ruotsi, Britit, Saksa ja Ranska lienevät tutuimpia esimerkkejä. Mutta edelleen jokaisesta näistä löytyy uutteraa ja sinnikästä seinäkiistoa, jotka puheenvuoro toisensa jälkeen yrittävät kehystää kehitysmaa-maahanmuuttoa joksikin muuksi. Sosialistipuolueet (ehkä Tanskaa lukuunottamatta) ovat tässä erityisen kiihkeitä. Espanjan pääministerin Sanchezin ajatukset ovat käytännössä yhteneviä Antti Lindtmanin kanssa. Noh, Sanchez sai tässä akuutissa Ceutan kriisissä sentään laitettua armeijan asialle torjumaan invaasiota ja asia ratkesi nopeasti. Ei tarvittu EU:ta, ei EU:n trilogimenetteyä, ei tasa-arvovaltuutettujen leegiota eikä mitään muutakaan kankeaa tai todellisuudelle vierasta. Toisaalta Sanchez oli aikaisemmin pöljyyksissään esittänyt tervetuliaiskutsun koko maailmalle ajamalla läpi lakimuutoksen, jolla laillistettiin miljoonan paperittoman pääsy Espanjan hellään syleilyyn. Purra korosti tätä asiaa puhisväittelyssä: ”Espanjan hallitus on tehnyt sellaista maahanmuuttopolitiikkaa mm. haluamalla laillistaa jopa miljoona maassa olevaa laitonta siirtolaista. Tämä on kuin kutsuhuuto. Se on paitsi kutsuhuuto ihmiskauppiaille, se on kutsuhuuto hybriditoimintaa harjoittaville valtioille - nimeämättä nyt ainuttakaan. Se on ylipäätänsä kutsuhuuto huomattavasti paljon suuremmassa mittakaavassa kuin se, mitä Suomessa tehtiin 2015, kun silloinen pääministeri [Juha Sipilä] sanoi, että hänen kotinsa on avoin näille siirtolaisille.” Kaikkosen ilme oli oli tässä kohtaa näkemisen arvoinen (löytyy Ylen tallenteen kohdasta 2h 51 min 50 sek) ++ Varsinaiseen asiaan: Jos ongelma on marokkolaisten invaasio EU-alueelle, miksi Antti Lindtman keskittyy PS-sisäministeri Mari Rantasen sättimiseen? Miksi hän motkottaa Mari Rantasesta, marokkolaisista rajavartijoista ja siitä, mitä Purra on ehkä tehnyt tai sanonut? Miksei Antti Lindtman tartu varsinaiseen siirtolaisongelmaan? Eikö hän edelleenkään näe tai hahmota, mikä asiassa on pielessä? Noh, ei taida nähdä Espanjan Sanchezkaan. Hän on nähnyt vikaa kaikkialla muualla paitsi itsessään. Sanchez on syyttänyt episodista: a) ihmiskauppajärjestöjä, mafiaa ja salakuljettajia, b) somessa levinnyttä disinformaatiota sekä c) EU-kumppanimaita, erityisesti Melonin Italiaa ja aiheeseen kriittisesti tarttuneita EU-maita (ns 22 maan kirje). Sanchez syytti muita EU-maita itsekkyydestä, polarisaaitosta, laittomasta reaktiosta, ennakkoluuloista, valeuutisista, tietämättömyydestä ja poliittisista intresseistä. Espanjassa keskustelu on tietenkin vellonut raivoisana. Vasemmistomedia (El País, RTVE ym.) korostaa nopeita palautuksia ja armeijan käyttöä hyvänä asiana ja syyttää mafiaa ja somea. Oikeistolaiset (El Mundo, El Español, ABC ym.): painottavat miljoonan ihmisen massalaillistamista vetovoimatekijänä. Espanjalaisen oppositiopuolueen VOX:n pomo Santiago Abascal kutsuu Sanchezia "petturiksi" ja "käyttäytyvän kuin Espanjan vihollinen". Kovaa kieltä. Sisä- ja muuttoliikeasioista vastaava EU-komissaari Magnus Brunner ei jostain kummallisesta syystä hahmottanut suoraa yhteyttä miljoonan paperittoman laillistamisen ja invaasion välillä. Onnistui kuitenkin lausumaan, että lailistaminen oli huono signaali Euroopalle. +++ Mitä tästä nyt sitten pitäisi ajatella? Itselle jää päällimmäisenä mieleen vanha tuttu logiikka: sosialistit Suomessa tai Espanjassa eivät joko halua tai pysty näkemään tekojensa seurauksia. Ja kun hyväntahtoisen puuhastelun seuraukset vääjäämättä lyövät silmille, vikaa etsitään aina jostain muualta kuin omasta tekemisestä. Vaikka Kaikkosen puhistentti meni Ceutan tapahtumien osalta komiikan puolelle, hän sentään pystyy sanomaan 2015 tapahtumista: ”virheitä tapahtui”. Lindtman ei pysty. Sen sijaan hän tarrautuu ”pidän selvänä”-yleishokemaansa kuin uninalleen ja jatkaa vallitsevan todellisuuden ohikatsomista. Anteilla on eroja. Toisaalta sosialisteilla ei ole eroja. Oli kyse suomalaisesta, espanjalaisesta tai afganistanilaisesta sosialistista, he katsovat maailmaa eri tavalla kuin me muut. Eipä siinä, sosialistit saattavat olla taitaviakin näkemään vallitsevia yhteiskunnallisia ongelmia, mutta ovat toivottoman huonoja ratkaisemaan niitä. Sosialistien ehdottamat ratkaisun pohjaavat tyypillisesti valtiokeskeiseen yliajatteluun, jossa sivuutetaan tavallisten ihmisten ruohonjuuritason logiikka ja markkinatalouden mekanismit. Niinpä heille todellakin tulee täytenä yllätyksenä, että miljoonan paperittoman laillistaminen saattaa toimia sisäänkutsusignaalina. Täsmälleen samalla logiikalla käynnistyi 2015 siirtolaiskriisi. Typeriä päätöksiä, jotka kolmansissa maissa tulkittiin ”golden opportunityksi”. Loppu on historiaa. #Maahanmuutto #EU #Siirtolaisuus

When the US military hegemony collapses, which is unlikely to be far, Finland can become a target of Russian special operations thanks to the war-mongering of @alexstubb @PetteriOrpo @elinavaltonen and @ir_rkp . #Finland #Russia #USMilitary #US #FI #RU

Miten pääministeri @PetteriOrpo sallii tällaiset ministeri Rantasen ulostulot, jotka ministeri nolosti jo perui? Mitä hallituksessa tapahtuu? Eikö pääministeri saa ryhtiä hallituksen päätöksiin ja sitä myötä viestintään. Suomen etu kai ennen omaa puoluepoliittista rykäisyä!? #Suomi #Politiikka #Hallitus

Yes. Russia will strike only if we (NATO) start it. But if we do, Russia will strike at will. Hypersonic missiles and Oreshniks will devastate everything the Kremlin sees worth of destroying. @kokoomus @alexstubb @PetteriOrpo @elinavaltonen @iltalehti_fi @iltasanomat @hesari #Russia #NATO #HypersonicMissiles #RU #NATO

Lucia-pulla Jul 30

Schengen-menettelyn keskeytys Espanjan kanssa 👇 Sama kiitos meille, @elinavaltonen @anttihakkanen @MariPSRantanen @PetteriOrpo @ir_rkp Ei yhtään laitonta maahantunk… siirtolaista sosialisti-Espanjasta tänne. #Schengen #Espanja #Siirtolaisuus

mtvuutiset.fi Jul 21

Suomen hallitus ja pääministeri Petteri Orpo saivat eduskunnan luottamuksen Garden Helsinki -hankkeen ympärillä käydyn keskustelun jälkeen, jossa äänestystulos oli 101–90. #GardenHelsinki #PetteriOrpo #Eduskuntaluottamus

Hallitus ja Orpo saivat eduskunnan luottamuksen

Finlands statsminister Petteri Orpo befinner sig i en politisk kris där han anklagas för korruption i samband med statligt stöd till arenaprojektet Garden Helsinki, något han förnekar, trots oppositionens krav på hans avgång och en kommande förtroendeomröstning i riksdagen. #Finland #korruption #PetteriOrpo

Statsministern i blåsväder – förnekar korruption
mtvuutiset.fi Jul 20

Pääministeri Petteri Orpo ilmaisi pahoillaan olevansa Garden Helsinki -hankkeesta nousseesta kohusta, mutta vakuutti, ettei hänen tai hallituksen asema ole huolestuttava, koska heidän tavoitteensa oli edistää talouskasvua ja työllisyyttä. #PetteriOrpo #GardenHelsinki #Politiikka

Orpo on pahoillaan kohusta – oma asema ei huolestuta

Pari sanaa Garden Helsinki-farssista asiasanoittain. Maan tapa: Garden Helsingin valtion investointituessa ei lopulta ole tapahtunut mitään erityisen kummallista. Kansalaisyhteiskunta esittelee poliitikoille ideoita rahankäytölle, poliitikot siirtävät mielestään hyviä hankkeita valmisteluun, virkamies valmistelee* ja esittelee, politiikot päättävät, raha liikkuu (*olemme tässä). Näin päätetään jokaisesta valtion tuesta, oli kyse investointituesta, tiehankkeesta, mistä tahansa. Pitääkö näin olla? Siitä lisää tuonnempana. Vivutus: Jos 35 MEUR ehdollisella tuella olisi saatu vivutettua 400 MEUR investointipääomia ja pitkään jumissa ollut hallihanke käyntiin, niin ei se huonoimmasta päästä investointeja olisi ollut. Siksi oli hyvä, että hallitus kieltäytyi valtiontakauksesta ja siirsi rahoitukse jatkokäsittelyyn ehdollisena hankkeen toteutumiselle. Väitetty korruptio: Jos unohdetaan lennokkaat salaliittoteoriat, niin kysykää itseltänne: Luuletteko, että pääministeri @PetteriOrpo olisi riskeerannut maan historian @kokoomus'laisimman hallitusohjelman toimeenpanon parintuhannen euron vaalituen takia? Minä kun Petteriin jo hieman tutustuneena en usko, että se mies on ostettavissa millään hinnalla. Vapaavuori: Tästä miehestä sanotaan, että hänellä on ns. käänteinen Midaan kosketus - Kaikki mihin hän koskee, muuttuu paskaksi. Jos ei investointituen hakijana osaa rekisteröityä avoimuusrekisteriin, tehdä asianmukaisia ilmoituksia, antaa päättäjille johdonmukaista tietoa tai olla painostamatta pääministeriä mailitse, niin on selvää, ettei herran soittoihin tarvitse enää puolueessa vastata. Kokoomus: Viestinnällisesti meidän olisi pitänyt kyetä aukaisemaan tapausta niin, ettei kohua olisi syntynyt tai se olisi laajentunut. Ja rahoituskuviolta olisi pitänyt vetää töpseli heti, kun painostava runttausviesti tuli. Jatkossa onnistuu paremmin, pidän siitä osaltani huolen. Kaikki tieto hankkeesta on ollut kuitenkin tietopyynnöillä saatavilla ja pääministeri vastannut kysymyksiin eduskunnassa, tiedotustilaisuudessa, tiedotteessa, haastatteluissa, somessa ja televisiossa. Valitettavasti eräät lehdet ovat levittäneet tapauksesta jopa väärää tietoa klikkien toivossa. Hesari kieltäytyi viime viikolla oikaisupyynnöstäni. Oppositio: Kaikkien on hyvä ymmärtää, ettei oppositio halua muuttaa valtion rahanjaon perusteita, vaan vain päästä itse jakamaan sitä rahaa. Vasemmistolaisten bulvaaniyhdistykset ja kepulaisten siltarummut odottavat silmät kiiluen siinä toivossa, että hallitus huomenna kaatuisi (ei kaadu). Ratkaisu: Kaiken edellä mainitun myötä mielestäni olisi kohtuullista, että hallitus vetää GH:n tukipaketin pois prosessista. Vaikka hanke on Helsingille tärkeä, ei se kaiken ryvettymisen jälkeen oikein voi edetä. Jatkossa julkiset investointituet voisi rajata esim. vain maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta tärkeisiin kohteisiin. Muutenkin valtion tukia olisi parempi karsia kuin lisätä. Tällaisia ajatuksia nyt, kun perhe lähti mökille ja minä kohti arvotonta kesäteatteria. Olisin mieluummin puinut asiaa seikkaperäisemmin ihan videolla, vaan sellaisen tekemiseen ei valitettavasti ole ollut aikaa. Ugh. #Helsinki #politiikka #investoinnit