BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#Siivous

Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi olevani oikein paskayrittäjä. Toki puhtausalalla sitä paskaa tulee aika ajoin kirjaimellisestikin siivottua, joten ehkä tässä on sitten jokin tahaton ammattiviittaus. Mutta vakavammin: kuvassa oleva kirjoitus on SDP:n jäsenen näkemys yrittäjistä, jotka sattuvat ajattelemaan politiikasta väärällä tavalla. ”Paskayrittäjät.” Tyhmiä. Osaamattomia. Rasisteja. Siinä on melkoinen määrä halveksuntaa muutamaan riviin pakattuna. Onko yrittäjä siis hyvä ja arvostettava vain silloin, kun hänen poliittiset mielipiteensä ovat oikeanlaisia? Onko olemassa erikseen SDP:n hyväksymiä, oikeamielisiä yrittäjiä, ja sitten meitä muita, joiden tekemä työ, kantama riski, maksamat verot ja työllistämät ihmiset eivät enää ansaitsekaan arvostusta? Minusta yrittäjän arvo ei määräydy puoluekirjan eikä äänestyskäyttäytymisen perusteella. Yrittäjä ottaa riskiä omalla nimellään ja omilla rahoillaan. Hän maksaa palkat silloinkin, kun oma palkka jää ottamatta. Hän kantaa vastuun asiakkaista, työntekijöistä, veroista, laskuista ja huomispäivästä. Suomessa sadattuhannet yrittäjät tekevät joka päivä työtä, jonka varaan rakentuvat työpaikat, palvelut ja merkittävä osa koko hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta. Politiikasta saa, ja pitää, olla eri mieltä. Riikka Purrasta saa olla mitä mieltä tahansa. Perussuomalaisia saa arvostella aivan niin paljon kuin fiksuja argumentteja riittää. Mutta kun poliittinen argumentointi on pelkkää ihmisryhmän nimittelyä ”paskayrittäjiksi”, ei enää keskustella politiikasta. Silloin vain halveksitaan ihmisiä ja yrittäjiä heidän mielipiteidensä perusteella. Ja juuri tällaisessa hetkessä kannattaa ehkä kysyä: 👇 Kumpi kertoo ihmisestä enemmän, se, ketä hän kannattaa pääministeriksi, vai se, miten hän puhuu niistä ihmisistä, jotka ajattelevat toisin? Smart Siivous Oy jatkaa kaikesta huolimatta yrittämistä, työnantamista ja oman osuutensa kantamista yhteisestä hyvästä. Ja tarvittaessa edelleen myös sen paskan siivoamista! Jonkunhan sekin työ on tehtävä. 🫧😘 #fiksumpaapolitiikkaa #fiksumpaaarkea #fiksumpaakäytöstä #yrittäjyys #politiikka #keskustelu

Labor exploitation is rooted in Finland, particularly in low-wage sectors such as the restaurant and cleaning industries, and the problems affecting foreign workers can at worst lead to their expulsion from the country, revealing broader societal challenges and the need for stricter legislation. (translated)

Työperäinen hyväksikäyttö on juurtunut Suomeen – ongelmia esiin nostava voi pahimmillaan joutua poistumaan maasta

Näitä oikeuslaitoksen juttuja lukiessa tulee väistämättä mieleen, että jonkinlainen siivous pitäisi täälläkin järjestää. Ei voi olla niin, että teloitat 15v lapsen ja voit sen jälkeen jatkaa rikosten tekemistä vapaalta jalalta. https://t.co/mkd2PK73H6 #oikeus #rikos #turvallisuus

Nyt siitä on tutkittua tietoa. Kotitalousvähennyksen leikkaus aiheutti juuri ne seuraamukset kuin mistä Päivän Byrokraatti varoitti. Vähennystä viimeisen viiden vuoden aikana hyödyntäneistä kotitalouksista 31 % vähensi palveluostojaan leikkauksen jälkeen ja 8 % lopetti ne kokonaan. Vain neljäsosa vastaajista säilytti hankintansa ennallaan. Kotitaloustöiden ja siivouspalveluiden hankintoja vähensi peräti 43 % talouksista. Vastanneista yrityksistä 72 % ilmoitti tilauskantansa pienentyneen, minkä seurauksena 31 % yrityksistä vähensi työpaikkoja ja 20 % lomautti työntekijöitä. Nämä uudet työttömät siirtyvät veronmaksajista tulonsiirtojen saajien joukkoon, ja julkinen talous siten vain heikentyy kotitalousvähennyksen leikkauksen seurauksena. Tämän jutun lopussa on linkki Päivän Byrokraatin moneen kertaan tarkastettuun laskelmaan vuodelta 2020. Laskelma osoittaa, että kotitalousvähennykseltä kannattaisi jopa poistaa yläraja kokonaan. Jos niin menetellään, tuloksena on win-win-win -tilanne: valtion verokertymän ja sosiaalimenojen nettotulos paranee, palveluiden ostajan elintaso kasvaa ja palveluiden myyjän ansiot kasvavat. Kukaan ei häviä. Toki vielä viisaampaa olisi tällaisen paikkosarjan sijasta alentaa ansiotuloverotusta ja sitä myötä ns. verokiilaa kautta linjan, mutta ylärajaton kotitalousvähennyskin on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin nykytila. -- https://t.co/A3utV0R1Gu Kotitalousvähennyksen leikkauksella surkea lopputulos - Ilta-Sanomat -- Linkki Päivän Byrokraatin laskelmaan: https://t.co/QVdsr163Ra Kotitalousvähennyksen ylärajan poisto lisäisi valtion verotuloja | Päivän Byrokraatti #kotitalousvähennys #työllisyys #verotus

Bericht: Jeder sechste russische Diplomat in Wien hat Geheimdienstbezug

【🇫🇮Toivon jakamista🇯🇵】 Saapuessani tänään Hampurista Helsinkiin unohdin lentokoneeseen paperikassin, jossa olivat lompakkoni, luottokorttini ja tarkastuskorttini. Vaikka matkustamohenkilökunnan jäsen huomasi asian ja kertoi siitä minulle, lentokone oli jo siirretty pois, enkä tiennyt, mistä voisin pyytää apua. Olin täysin neuvoton. Tällöin Finnairin Amsterdamiin lähtevän lennon AY1305 (lähtö klo 16.40) kapteeni pysähtyi auttamaan minua, vaikka hänen oman lentonsa lähtö lähestyi. Hän sanoi minulle ystävällisesti: “Minun täytyy nyt lähteä, mutta älä huoli. Kaikki järjestyy.” Näiden sanojen lisäksi hän otti yhteyttä asiaan liittyviin tahoihin ja auttoi käynnistämään etsinnät. Myös muut Finnairin työntekijät, matkustamohenkilökunta, siivoushenkilöstö ja lentoaseman työntekijät tekivät parhaansa auttaakseen minua. Heidän avullaan paperikassini löytyi turvallisesti, ja sain lompakkoni sekä muut tärkeät tavarani takaisin. En tiedä kaikkien auttajieni nimiä, mutta haluan esittää sydämelliset kiitokseni Finnairin lennon AY1305 kapteenille sekä kaikille asiaan osallistuneille. Vieraassa maassa ja suuressa lentoasemassa hänen ystävällisyytensä, rauhallisuutensa ja ammattitaitonsa antoivat minulle valtavan turvallisuuden tunteen. En koskaan unohda tätä kokemusta. Kiitos paljon. ✈️🇫🇮🇯🇵 @Finnair @FinnairJapan #Finnair #HelsinkiAirpo #Finnair #Matkustus #Kiitos

MTV Uutiset testasi soutuveneiden ja magneettikalastuksen toimivuutta Helsingissä, jossa toimittaja nosti vedestä yllättäviä roskia, kuten ostoskärryjä, osana Itämeren siivoushanketta, joka kannustaa kansalaisia osallistumaan meriympäristön suojeluun. #Itämeri #Siivous #Ympäristö

Toimittaja kokeili magneettikalastusta – pinnan alta löytyi iso yllätys
Ilta-Sanomat May 8

Helsingin poliisilaitos epäilee siivousyrityksen omistajaa ja työntekijää useista törkeistä kiskonnoista, joissa yli kahdelta­kymmeneltä aasialaiselta työntekijältä vaadittiin noin 5 000 euroa henkilöä kohden työpaikan saamiseksi, ja rikoskokonaisuuden tutkinta on saatu päätökseen, sisältäen uhkauksia, laittoman maahantulon järjestämistä ja muita rikoksia, joista on hyödytty yhteensä noin 100 000 eurolla. #Exploitation #HumanTrafficking #LaborAbuse

Siivousyritys vaati aasialaisilta 5 000 euroa työpaikkaa vastaan
Ilta-Sanomat May 8

Helsingin poliisilaitos epäilee siivousyrityksen omistajaa ja työntekijää useista törkeistä kiskonnoista, joissa yli kahdelta­kymmeneltä aasialaiselta työntekijältä vaadittiin noin 5 000 euroa henkilöä kohden työpaikan saamiseksi, ja rikoskokonaisuuden tutkinta on saatu päätökseen, sisältäen uhkauksia, laittoman maahantulon järjestämistä ja muita rikoksia, joista on hyödytty yhteensä noin 100 000 eurolla. #Exploitation #HumanTrafficking #LaborAbuse

Irán ataca intereses de Washington en Baréin en respuesta al último bombardeo estadounidense