Mua niin naurattaa tämä kärpäsenkakka-korruptiocase 🤭 Vaivaiset 35 miljoonaa valtiontukea hankkeelle, ja sekin vedettiin jo pois. Hah! Suomen valtionvelka kasvaa tällä hetkellä noin 37 miljoonalla eurolla päivässä. Siis joka päivä. Ja joka päivä Suomi maksaa pelkkiä valtionvelan korkokuluja n. 8,8 miljoonaa euroa. Kun taas Uniper-kriisistä koitunut 2,97 miljardin euron kokonaistappio Suomen valtiolle jaetaan yhdelle vuodelle, se tekee viikossa noin 57,1 miljoonaa euroa. Siis joka viikko, 52 viikon ajan. Kun Suomen 5,25 miljardin euron nettomaksu EU:n ”elpymisvälineestä” (huom. ilman korkoja) jaetaan tasan koko 30 vuoden takaisinmaksuajalle (2028–2058), se tekee vuotta kohti n. 175 miljoonaa euroa. Ja tätä kakkua maksetaan 30 (!) vuotta. Mainitsinko jo: tuohon päälle tulevat vielä korot. Sanna Marinin hallituksen perustama osatyökykyisiä työllistänyt valtionyhtiö Työkanava Oy maksoi veronmaksajille historiansa aikana yhteensä noin 15 miljoonaa euroa. Se onnistui työllistämään toiminta-aikanaan vain noin 15–17 henkilöä. Millin per nuppi! Sanna Marinin hallituksen vuonna 2022 tekemä lakimuutos, joka helpotti EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden ja heidän perheenjäsentensä maahantuloa, on tullut pelkästään sosiaalietuuksien muodossa maksamaan suomalaisille veronmaksajille kymmeniä miljoonia euroja. Demarien ja kepun väkisin haluamat hyvinvointialueiden hillotolpat eli aluevaltuustojen poliittinen hallinto maksaa yhteensä noin 20 miljoonaa euroa vuodessa. Niihin on uponnut tähän mennessä jo 70–75 miljoonaa euroa. Jatkanko? #mittasuhteet #korruptio #Suomi #valtionvelka
