BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#sydän

”Internetissä on ollut keskustelua, että pääomalaina olisi rahoitettu avustusrahoista. Se ei pidä paikkansa. Laina on rahoitettu sijoitustuotoilla, Sydänliiton pääsihteeri Marja Lahti-Koski sanoo IS:lle puhelimitse.” - Miksi toimittajat eivät haasta tällaisia väitteitä? Se on täysin samaa rahaa, saman takin toisesta taskusta. Aivan typerä väite. Muutenkin on käsittämätöntä, että tällaisia summia jaellaan rikkaille yhdistyksille, joiden pitäisi toimia jäsentensä rahoituksella, mutta sitten vielä sitä veronmaksajien rahaa käytetään vääristämää kilpailua markkinassa. Siellä yksityinen yritys menee nurin jos se tekee tuollaista tappiota ja siinä menee sitten yleensä yrittäjältä pankkitakaukset maksuun. Parastahan on että se yrittäjä on veroissaan maksanut tämän kilpailevan yrityksen tukea. Muutenkin Kanrestan kannattaisi miettiä muita ratkaisuja liiketoimintaansa. Ei nuo luvut ole terveet ja vuodesta toiseen tuollainen tappio kertoo kyllä muiden johtopäätösten tarpeellisuudesta. Tämä on nyt sitä touhua, jonka hallitus antaa jatkua. #rahoitus #verotus #kilpailu

Tiedätkö miten järjestörälssi kiristää valtiota? No asettamalla julkista painetta niin sanotun Washington monumentin -ilmiön kautta. Tuore tyylipuhdas esimerkki tulee Sydänliitosta, joka kylpee rahassa, mutta uhkaa sulkea 50 000 euroa maksavan palvelun STEA-tukien pienentyessä. Nyt tarvitaan pikaisesti ryhtiliike järjestöihin. PS: Todellinen kustannus tuon verkkopalvelun ylläpidolla olisi yksityisellä sektorilla noin 8 000 euroa vuodessa. Ei tietenkään 50 000 euroa. #järjestöt #valtio #julkinenpaine

Sydänliitolla ei tosiaan ole varaa laittaa 50 000 euroa sydäniskurien paikannukseen, vaikka se saa yli millin vuodessa sijoitustuottoja ja sillä on rahaa antaa puolen miljoonan euron vakuudeton laina ravintolabisnekseen. Kukin näistä antanut noin puoli milliä⬇️ #sydän #sijoittaminen #rahaliikenne

Moi @MarkusLohi, @keskusta. Sinähän istut siellä @Sydanliitto hallituksessa, niin ajattelin kysäistä sinulta, että eikö teillä todellakaan ole varaa jatkaa sydäniskurien paikannuspalvelua(30ke), vaikka teette voittoa vuosittain reilusti yli miljoona euroa? https://t.co/ddWl4nTvOR #sydän #paikannuspalvelu #keskusta

Sydänliiton toiminnan idea näyttää olevan sijoitussalkun kasvattaminen veronmaksajien antamilla avustuksilla. #Sijoittaminen #Rahoitus #Verot

Anteeksi ranskani, mutta voisiko joku Sydänliitosta selventää että mitä helvettiä? https://t.co/KFeuxFSoSO #Ranska #Sydänliitto #Kysymys

Shadow 6d

@Ravantti_Esa @Sydanliitto Tules nyt @MarjaanaLKoo perustelemaan tämä päätös. Sinulla on kuitenkin vuosiansiot reilusti yli 100.000€, niin toiminta vaikuttaa häikäilemättömältä ahneudelta. #ahneus #päätökset #eläkeläiset

Kroisosjärjestö Suomen Sydänliitto uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun, jos sille ei myönnetä siihen erillistä avustusrahaa. Onpa taas nerokasta kiristyspropagandaa. Sydänliiton 2024 tilinpäätöksessä sen sijoitus- ja rahoitustoiminnan nettotuotto oli 1 031 094 euroa. Liitto omistaa miljoonien arvosta kiinteistö- ja asunto-osakkeita, ja sen sijoitusomaisuuden arvopaperiomistukset olivat markkina-arvoltaan yli 20 miljoonaa euroa. https://t.co/2lltZy30v7 #sydän #avustusraha #Suomi

Nyt on poika saateltu matkaan kohti Meilahden sairaalaa 🙏❤️. Toivottavasti matka ja sairaalareissu menee hyvin 🙏 ja tulokset eivät ole huonot 😭❤️🙏. Sydän lähtee rinnasta ja itkulle ei tule loppua 😭En ole päivääkään ollut pois sairaalavuoteen ääreltä 😭 https://t.co/jjAj00FPxs #sairaala #matka #tuki

Aika matalaksi laskenut tuo leposyke. Ennen painonpudotusta sohvalla pötkötellen leposyke oli 56-58 ja nykyään 42-44. Sydänparka on ollut kovilla joskus. #painonpudotus #terveys #elämäntavat

Oulun yliopiston kardiologian professori Juhani Junttila kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että täysin terveet ihmiset voivat saada sydänpysähdyksen, mutta nuorten sydänpysähdykset ovat harvinaisia ja niiden määrä on vähentynyt vuosien saatossa, samalla kun sydänperäisten äkkikuolemien keski-ikä on noussut. #sydänpysähdys #terveys #uutiset

Voiko täysin terve ihminen saada sydänpysähdyksen? Kardiologi kertoo, milloin on aihetta huoleen

Panu Pokkinen, tunnettu Yle Uutisten johtaja, kuoli 49-vuotiaana sydänpysähdykseen, jota hänen vaimonsa Paula Pokkinen kuvailee liikuttavassa Facebook-päivityksessään, korostaen, että apua tuli liian hitaasti hänen miehensä ollessa hoidossa. #PanuPokkinen #MTVUutiset #RIP

Panu Pokkisen vaimolta riipaiseva päivitys: "Apu tuli liian hitaasti"

Ylen vastaavan päätoimittajan Panu Pokkisen odottamaton kuolema 49-vuotiaana sydänpysähdyksen takia on herättänyt suurta surua ja järkytystä Ylen henkilöstössä, kertoo hallituksen puheenjohtaja Kari Kivelä, joka muistelee Pokkista lämpimästi avuliaana ja taitavana ihmisenä. #PanuPokkinen #kuolema #uutiset

Suru valtasi Ylen – Kari Kivelä: Panun kuolema tuli järkytyksenä

Tässä oli jo sellainen vaihde, että me jopa vaihdoimme viestejä syksystä ja tulevasta, mutta sitten valitettavasti [Pokkisen] sydän pysähtyi uudestaan.

Ylen toimitusjohtaja: Viestittelimme Pokkisen kanssa jo tulevasta
www.mtvuutiset.fi

Yleisradion toimitusjohtaja Marit af Björkesten on järkyttynyt Panu Pokkisen, Ylen uutisten ja urheilun johtajan, odottamattomasta kuolemasta 49-vuotiaana sydänkohtauksen seurauksena, sillä Pokkinen oli vielä hetki sitten viestitellyt tulevista projekteista. #PanuPokkinen #Yle #MTVUutiset

Ylen toimitusjohtaja: Viestittelimme Pokkisen kanssa jo tulevasta

Ylen päätoimittaja Panu Pokkinen on kuollut sydänpysähdykseen 8. heinäkuuta 2026 Lissabonissa, jonne hän oli matkustanut lomalle, ja vaikka hän oli aluksi toipumassa, hänellä oli uusi sydänpysähdys sairaalahoidossa Helsingissä. #PanuPokkinen #kuolema #sydänterveys

Panu Pokkinen on kuollut

Tässä koko tarina, miten sain potkut kokoomuksen kuntavaalilistalta vuonna 2021. Minulla meni monta vuotta päästä tuosta vaalikeväästä yli. Kokoomuksen listalta saadut potkut ja siitä seurannut henkilöperuutus vaikutti henkiseen hyvinvointiini ja nosti työurani pystyyn. Selvisin ko. keväästä treenaamalla kuin eläin ja keskittymällä arjen pienten asioiden tekemiseen kunnolla. Vähä vähältä palasin elävien kirjoihin ja elämän ilo palasi takaisin. Tie luvattuun maahan käy aavikon kautta, joten jälkikäteen on helppo sanoa: potkut kokoomuksen listalta ja siitä seurannut media- ja Twitter-lynkkaus olivat tapahtumia, jotka loivat Kuuntelija-podcastin. Kun henkilö on kerran kunnolla peruttettu, sitä ei voi enää samalla lailla tehdä uudestaan. Jos henkilö "canceloidaan" uudelleen ja uudelleen, mitä väliä, sillä maine on jo pohjakosketuksessa? Ei mitään väliä. Siispä voin tehdä jaksoja maineen menetyksen suhteen huoletta. Voin vaikka jutella vaarallisten ihmisten kanssa julkisesti. Haluan täten kiittää Helsingin kokoomusta, Juhana Vartiaista sekä etenkin Helsingin kokoomuksen v. 2021 istunutta Helsingin kokoomuksen piirihallitusta, joka teatterityyliin kuulusteli minua korona-ajan hengessa Teamsissa ko. keväänä. Sillä ilman teitä Kuuntelija-podcastia ei olisi olemassa. Haluan esittää vilpittömän julkisen kiitoksen kahdelle kokoomuslaiselle, jotka olitte puolellani tuona helkkarin keväänä: Tere Sammallahti ja Atte Kaleva. Te piditte puoliani, kun käytännössä koko muu kokoomus tanssi ilosta. Kiitos. Sydän keveni merkittävästi, kun sain tämän jakson ja tarinan ulos systeemistä. Tätä jaksoa Helsingin kokoomus (pl. Atte Kaleva ja pari muuta) ei halua sinun katsovan: #kokoomus #potkut #podcast

Historiapläjäys: Kuka muistaa, kun Irakiaanot ja heidän lakeijansa päätti 2015 alkaa lakkoilemaan ja mieltä osoittamaan, kun kaikki oli ikävästi, puurokin oli niin pahaa, että se olisi kelvannut vain naisille ja eläimille. Kuinka pöyristyneitä oltiin, kun suomalaiset tekivät vastaiskun Suomi Ensin -telttoineen. Organisoituivat ja kuukausikaupalla kehtasivat olla vastamielenosoituksessa telttoineen Rautatientorilla. Toisella puolen toria, taas nämä "Refuugees welcome"-tyypit telttoineen. Kun Sipilä silitti Fahad Firasille ja muille kultapojille tietä ja Orpon mukaan tulijoiden motiivien epäily oli rasismia. Tais Orpon rouvakin olla silloin vahvasti turvapaikkabusineksessa mukana. Mediat puhui yhtäkieltä ja ihmiset todisti toista todellisuutta. Kun "omat" joutuivat mamumielenosoituksessa Vihreiden Emma Karinkin hiljentämään, kun se paasasi sydäntäsärkevästi näistä naisista ja lapsista, joiden edustus nolla. Klassikkokuva Emmasta👇🏼 ~ Hiljaa se isokin laiva kääntyy🙄 #historia #feminismi #maahanmuutto

Reuters reported that the head of the Russian occupation administration in Crimea, Sergei #Aksjonov, has ordered all children's summer camps and outdoor events to be canceled until September. Ukraine's hold has strengthened. The #Kreml cannot secure its territories even deep in the heart of Russia. #Putin (translated)

Pariisissa sairaaloiden valmiustaso on nostettu korkeimmalle tasolle äärimmäisen helteen vuoksi, mikä on johtanut ylikuormitukseen ja merkittävään sydänpysähdysten lisääntymiseen, ja hallitus ottaa käyttöön alkoholin nauttimisen kieltävän määräyksen julkisilla paikoilla terveysongelmien ehkäisemiseksi. #Helle #Pariisi #Sää

Näin vakava tilanne äärihelteisessä Pariisissa on