BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#kirja

Taantumus on tahmeaa, mutta etenemisessä on elämää😍 Joku saattaa muistaa heinäkuisen pyöräonnettomuuteni, jossa kyynärpää ikävästi murtui. Sitä on lusittu lävitte ja seuraa tilannepäivitys:  Käsi tietenkin jäykistyi kantoliinan aikana ja viime viikot oon jumppaillut liikerataa laajemmaksi. Melkein oikenee🤩 Vihdoin pääsin aloittamaan painoilla olan, lavan ja käden treenin. Keppi heiluu, kumppari kiristyy ja painot jytisee vielä pitkään, mutta kärsivällisyydellä täällä muutenkin tarvotaan😎💪🏼 Toipumisen aikana kertyi joka päivä reilusti yli 20000 askelta ja lukemista pienen sisäisen kirjaston verran. Tai suuren. Eihän tätä voi verratakaan polven murtumaan (2023), mutta yksikätisyys tuotti sekin aivan erityisiä turhautumisia. Arjen kamppailusta kävi mm. •Uuden voidepurkin avaaminen •Kengännauhojen rusetti •Kananmunan erottelu •Mustikkapiirakan teko •Ponnari •Pussilakanan vaihto •Kirjan lukeminen sängyssä •Nukkuminen aloillaan käsi vatsalla! •Pyöreiden kasvisten paloittelu •Limpsan avaaminen •Jäätelöpaketin avaaminen…eiku se olikin oikein helppoa🤓 Haluan kiittää kaikkia, jotka kesällä olitte myötäelämässä🥰  Taas tässä ollaan kaksin käsin asiassa kiinni😎🔥💪🏼 Pitäkää huolta itsestä ja toisista❤️ #toipuminen #kuntoutuminen #voimaantuminen

Ahvenanmaan demilitarisointi pitäisi purkaa välittömästi ja samalla myös lakkauttaa Venäjän Ahvenanmaan konsulaatti. Demilitarisointi on joka tapauksessa kuollut kirjain, koska mahdollisessa sotatilanteessa Ahvenanmaa olisi strategisesti ensimmäisiä haltuunotettavia kohteita. https://t.co/V0qYgFaH8Q #Ahvenanmaa #demilitarisointi #Venäjä

SDP kauhuissaan, vasemmisto imee ääniä “huuhaa-linjallaan”. Totta kai imee. Propaganda toimii suomalaisiin kuin väärä raha. Demarit haukkuvat Minja Koskelan linjaa huuhaaksi, koska se on epärealistista: velkajarru sivuun, menoleikkaukset pois, miljardit veronkorotuksilla “rikkaiden” taskuista. Ja silti kannatus nousee Ylen historian ennätykseen. Ei tämä ole yllätys. Se on oppikirjaesimerkki. Kirjassani Vaalikarjaa – Miksi äänestämme idiootteja valtaan? totean sen suoraan: mahdottomien asioiden lupaaminen ei ole este poliittiselle menestykselle. Äänestäjät eivät valitse osaajia. He valitsevat sen, joka puhuu paljon, sanoo vähän ja lupaa, että iso ja monimutkainen ongelma katoaa. Poliittinen jargon riittää. Oikea puoluekirja riittää. Taidot ovat sivuseikka. Voiton vie se, joka tarjoaa kaikille kaikkea. Vasemmistoliitto tekee sen nyt avoimemmin kuin SDP, joka yrittää olla yhtä aikaa vastuullinen ja houkutteleva. Tannerin vanha opetus pätee yhä: lupauksissa häviää aina se, joka edes yrittää pysyä maan pinnalla. Ja tässä on se, mitä gallupit eivät näytä: strategisissa asioissa Suomi on jo yksipuoluejärjestelmä. Virkamieskoneisto, EU ja kansainväliset sopimukset pitävät huolen, ettei mikään olennainen muutu, vaikka kuka pelle kansanedustajaksi valitaan. Teatteri vaihtuu, kulissit pysyvät. Siksi “huuhaa” myy. Ei siksi, että se toimisi. Vaan siksi, että äänestäjä haluaa uskoa sen toimivan. #vaalikarjaa #politiikka #vaalit #demokratia

Tiedätkö yhtään fillumenistiä? Tuskinpa. Pienipalkkainen äitini osti lapsuudenkotiini tietosanakirjasarjoja. Ja sinä et tätä lukisi ilman äitini viisautta. Itse jatkoin äitini ajatusta sivistyksen kivijalan valamisesta hankkimalla lisää tietosanakirjoja. Paljon pienemmällä sivistyksellisellä rajahyödyllä. Harvakseen selailen niitä satunnaisesti. Fillumenisti. Löytyy tietosanakirjasta "factum - Uusi tietosanakirja", osa 2 (dio-håv), sivu 163. Fillumenisti on tulitikkurasioiden etikettien keräilijä. factum-tietosanakirjasarjan toimitustyö WSOY:lllä on päättynyt 1.10.2003. Mahtoivatko silloin pohtia sanan fillumenisti kuulumista kirjaan? Kulttuurievoluutio hautaa ilmiöitä, ihmisiä ja sanoja historian pimeisiin syvänteisiin. Aina vaan kiihtyvällä vauhdilla. #fillumenismi #tietosanakirja #kulttuuri

Tämä päivä on harvinaisen yhdentekevä ihmiskunnalle, mutta iso päivä minulle. Tänään on 30-vuotistaiteilijajuhlapäiväni. 1. syyskuuta 1996 kävelin sisään Oulun Yleisradion toimitaloon työharjoitteluun, josta minut rekryttiin Oulu-radioon töihin. Siihen aikaan Yleisradiolla oli vielä rahaa kuin roskaa, joten tällainen luonne- ja puhevikainen 18-vuotias (!) keskinkertaisuus otettiin töihin ilman kokemusta. Toinen tutkintalinja on, että minut sekoitettiin johonkin toiseen. Joka tapauksessa kaikki ammatilliset edistymiseni ovat tapahtuneet nousukaudella En ollut kauhean lahjakas, mutta käsittämättömän innokas. Halusin radioon töihin, maksoi mitä maksoi. Olisin tehnyt töitä vaikka ilmaiseksi kopiokoneen käyttäjänä, jos vain olisin saanut olla radiossa Ja sainhan minä. Olen saanut tehdä unelma-ammattiani sen eri muodoissa. On ylipäätään, miten hyvissä olosuhteissa olen saanut elää: minulla on ollut ihania töitä, ihana perhe ja ihania ystäviä ja myös ihana tyttis. Vuonna 2001 sain palautteen tv-ohjelmasta, jossa sanottiin, että käytän liikaa ihana-sanaa ja se kuulostaa homolta. Se taisi olla viimeinen kerta, kun minua kiinnosti se, mitä joku minusta ajattelee Tosi iso osa somekontsasta kostuu tätä nykyä siitä, että ihmiset kertovat kuinka joku palautteenantaja ei tykännyt somettajasta. Olen päättänyt lopettaa tällaisen likettämisen, sillä ihmisen ei pidä ohjautua ulkoapäin. Ei hyvässä eikä pahassa. Tavoitteena ei saisi olla myöskään se, että random Esko Meri-Rastilasta tykkäisi sinusta Silloin oman elämänsä kaukosäätimen ojentaa itsensä ulkopuolelle. Ja et sinäkään pidä kaikista, miksi kaikkien tulisi pitää sinusta. Minä jätin sen pohtimisen taakseni 2001 ja se on elämäni parhaita päätöksiä. Miten vietän merkkipäivää? Tänä iltana klo 17.30 haastattelen Juhani Koivumäkeä taustalla olevassa Oodissa. Sinne ovat kaikki tervetulleita ilmaiseksi. Juhani vietti pitkän ajan kolmen eri uskonnon luostareissa ympäri maailmaa ja kirjoitti siitä kirjan. Minä olen viettänyt pitkän ajan Yleisradion toimituksissa, joten meillä on molemmilla jonkinlainen suhde suljettuihin lahkoihin. Tänään 1.9. klo 17:30, Oodi! #30vuotta #Yleisradio #Oodi

Julkisen sektorin suojatyöpaikat Kun julkisen sektorin tai järjestön työntekijältä kysyy, mitä he oikeasti tekevät, onko työ tarpeellista ja onko työtä sopivasti, jokainen vastaa kuinka yhteiskunnalle tärkeää työtä he tekevät ja kuinka Suomi pysähtyisi, jos juuri hänen työnsä lakkautettaisiin. Yksityisellä minulla oli työkaveri, joka kulki työhuoneesta toiseen kertomassa, kuinka hänellä on niin paljon töitä, ettei ehdi mitään tekemään. Tällaisia lintsareita työpaikoilla riittää niin julkisella kuin yksityiselläkin. Olen paljon kirjoittanut julkisen sektorin naismaisterisuojatyöpaikoista. Tilanne on pahempi, mitä olen uskaltanut kirjoittaa. Tämä paljastui, kun sain julkiselta sektorilta suoraan tietoa siitä, miten asioita hänen työpaikallaan hoidetaan. Kesällä lähteeni oli sijaistanut kolmea työtoveriaan yhtä aikaa omien töiden ohella. Työmäärä ei yksikössä vähene kesäisin. Onko työntekijöitä liikaa vai onko kyseinen päällikkö poikkeuksellisen tehokas? Hän on monta kertaa ehdottanut organisaation johdolle, että päälliköiden määrän voisi puolittaa. Mitään ei tietenkään ole tapahtunut. Pitää jälleen kertoa, että julkisella sektorilla lomat, ”sairas”- ja muut poissaolot vastaavat kolmen kuukauden työtä vuodessa (töissä yli 15 vuotta). Kun loma-aikoina palkataan sijaiset hoitamaan työ, julkisella tarvitaan 11 työntekijää, jos yksikössä on töitä kahdeksalle. Yksityissektorilla 8 ihmisen töihin ympäri vuoden riittää 9 työntekijää. Julkisen sektorin päälliköt eivät anna potkuja omille alaisilleen, koska silloin heidänkin päällikköpalkkansa on vaarassa. Jos alaisia on vain vähän, altistaa päällikkö itsensä alttiiksi irtisanomiselle. Konsultit tekevät päälliköiden työt Julkisen sektorin kokemusasiantuntija kertoi, miten julkisella käytetään hyvin kevyin perustein konsultteja. Etenkin uudet päälliköt ulkoistavat tehtävänsä konsulteille, jotka saavat tehtäväkseen keksiä pyörä uudestaan. Jos konsulttia ei palkata, kootaan työryhmä keksimään pyörä uudestaan. Nämä päälliköt nimitetään useimmiten poliittisin perustein, minkä vuoksi saadaan liian paljon osaamattomia nyhveröitä, jotka eivät osaa edes omaa työtään. Pari vuotta sitten Helsingin pysäköinninvalvonnan päälliköt eivät tienneet, miten ja missä alaiset työskentelevät. He palkkasivat konsultin selvittämään asiaa. Eli valvonnan omat päälliköt palkkasivat konsultin tekemään omia töitään. Paljastui, että valvontatapahtumia kirjattiin paikoissa, joissa ei voi edes pysäköidä: Kulosaaren sillalla, Kehä I:llä ja huoltoasemilla. Havaittiin, että aikaa vietettiin jopa sellaisilla huoltoasemilla, joissa pysäköinninvalvonta oli ulkoistettu yksityiselle yritykselle. HS:n haastattelema pysäköinnintarkastaja kertoi, että osalla tarkastajista ei ole mitään kiirettä, eikä heitä kiinnosta työnteko. Päällikön tehtävien perusasioita on toimia työnjohtona, joka jakaa tehtävät ja valvoo niiden suorittamista. Yksityissektorilla konsultin tilaaja olisi löytänyt itsensä kilometritehtaalta alta aikayksikön. https://t.co/izom5qR3Y8 #JulkinenSektori #Työelämä #Konsultointi

ERR 5d

Starting from September, emails sent from Estonian government agencies and servers in Russia (i.e., email addresses ending with ru) will no longer be forwarded directly, as they will be redirected for additional checks to protect against cyberattacks. (translated)

ru-lõpuga meiliaadressidelt ei saa enam Eesti riigiga suhelda

Olen matkalla kotiin nukkumaan hektisen kiireisestä ylitöiksi venähtäneestä pitkästä työvuorosta Meilahden Siltasairaalassa syöpätautien vuodeosastolla. Kirjaimellisesti nukkumaan, huomenna on aamuvuoro 7-15. Toivotan kaikille X-kamuille mukavaa viikonlopun jatkoa! https://t.co/5hG8NHEre3 #työ #sairaanhoito #veikkoset

Aikamoista, että eduskuntapuolueen puheenjohtaja valehtelee Israelin tehneen tai tekevän kansanmurhaa Gazassa. Siitä voisi jättää kirjallisen kysymyksen. #Suomi #kansanmuutto #Israelinkonflikti

Hallitus on väittänyt Suomen ”tekevän kaikkensa” Gazan kansanmurhan lopettamiseksi, mutta samaan aikaan se on kaikessa hiljaisuudessa tiivistänyt puolustusyhteistyötä. Vasemmisto tulee jättämään aiheesta kirjallisen kysymyksen. https://t.co/S5nUzGfFKM #Suomi #Gaza #politiikka

”Ostimme sanomalehtien päätoimittajia, ostimme ammattiliittojen johtajia, ostimme parlamentaarikkoja.” ”Ostimme kokonaisia maita” "Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Colin Powellin esikuntapäällikkönä toiminut eversti Lawrence Wilkerson esittää poikkeuksellisen kovia väitteitä länsimaisten tiedustelupalvelujen toiminnasta Euroopassa. Wilkersonin mukaan CIA ja Britannian MI6 käyttivät miljardiluokan summia median, ammattiliittojen, parlamentaarikkojen ja jopa Euroopan poliittisten rakenteiden ohjaamiseen." Kun lukee tätä PosiTV:n juttua, niin väkisin herää kysymys Suomen päättäjistä - ketkä heistä ovat olleet ostoslistalla? Entä presidentti Stubbin CIA-kytkökset, joista hän itse kertoo kirjassaan? Tässähän olisi Suomen valtamedialle kovia skuuppeja kirjoitettavaksi. Päätoimittajiahan ei tietenkään ole ostettu. Ainakaan halvalla... https://t.co/lokrrhjSQs #media #politiikka #tiedustelu

ERR 6d

Advertising expert Joel Volkov emphasizes that although the rapid development of media has caused a decline in attention and cognitive skills, he is confident that humanity can adapt and stupidity will not prevail, as writing skills will soon become an important metric for assessing people's capabilities. (translated)

Joel Volkov: lollust on palju, kuid lollus ei võida

Tämä toiminta voidaan lopettaa! Ei meidäbn veronmaksajien tehtävä! Pitää kotoutua maan kielillä ja kokoontua voivat vaikkapa kirjaston kokoustiloissa jos haluavat! #maahanmuutto https://t.co/FVWCI3CRjf #maahanmuutto #kotoutuminen #verot

In Russia, censorship of books is increasing, and authors who address forbidden topics risk criminal liability. (translated)

ALLES VAID KATKENDID ⟩ Raamatutsensuur Venemaal võtab üha ulatuslikumaid mõõtmeid

Tänään posti toi tekijänkappaleet! Viikonlopun jälkeen pitäisi romaani löytyä kirjakaupoistakin. #pitkäaukea https://t.co/L4LzQyAjKP #kirjat #romaaneja #lukeminen

The Baltic states, Poland, and Finland submitted a letter to the President of the European Commission, Ursula von der Leyen, expressing concern over Russia's aggression and the security of the eastern border, demanding an additional investment of 115 billion dollars. (translated)

Balti riigid von der Leyenile: idapiiri julgeolek vajab 115 miljardit dollarit lisaraha

Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi olevani oikein paskayrittäjä. Toki puhtausalalla sitä paskaa tulee aika ajoin kirjaimellisestikin siivottua, joten ehkä tässä on sitten jokin tahaton ammattiviittaus. Mutta vakavammin: kuvassa oleva kirjoitus on SDP:n jäsenen näkemys yrittäjistä, jotka sattuvat ajattelemaan politiikasta väärällä tavalla. ”Paskayrittäjät.” Tyhmiä. Osaamattomia. Rasisteja. Siinä on melkoinen määrä halveksuntaa muutamaan riviin pakattuna. Onko yrittäjä siis hyvä ja arvostettava vain silloin, kun hänen poliittiset mielipiteensä ovat oikeanlaisia? Onko olemassa erikseen SDP:n hyväksymiä, oikeamielisiä yrittäjiä, ja sitten meitä muita, joiden tekemä työ, kantama riski, maksamat verot ja työllistämät ihmiset eivät enää ansaitsekaan arvostusta? Minusta yrittäjän arvo ei määräydy puoluekirjan eikä äänestyskäyttäytymisen perusteella. Yrittäjä ottaa riskiä omalla nimellään ja omilla rahoillaan. Hän maksaa palkat silloinkin, kun oma palkka jää ottamatta. Hän kantaa vastuun asiakkaista, työntekijöistä, veroista, laskuista ja huomispäivästä. Suomessa sadattuhannet yrittäjät tekevät joka päivä työtä, jonka varaan rakentuvat työpaikat, palvelut ja merkittävä osa koko hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta. Politiikasta saa, ja pitää, olla eri mieltä. Riikka Purrasta saa olla mitä mieltä tahansa. Perussuomalaisia saa arvostella aivan niin paljon kuin fiksuja argumentteja riittää. Mutta kun poliittinen argumentointi on pelkkää ihmisryhmän nimittelyä ”paskayrittäjiksi”, ei enää keskustella politiikasta. Silloin vain halveksitaan ihmisiä ja yrittäjiä heidän mielipiteidensä perusteella. Ja juuri tällaisessa hetkessä kannattaa ehkä kysyä: 👇 Kumpi kertoo ihmisestä enemmän, se, ketä hän kannattaa pääministeriksi, vai se, miten hän puhuu niistä ihmisistä, jotka ajattelevat toisin? Smart Siivous Oy jatkaa kaikesta huolimatta yrittämistä, työnantamista ja oman osuutensa kantamista yhteisestä hyvästä. Ja tarvittaessa edelleen myös sen paskan siivoamista! Jonkunhan sekin työ on tehtävä. 🫧😘 #fiksumpaapolitiikkaa #fiksumpaaarkea #fiksumpaakäytöstä #yrittäjyys #politiikka #keskustelu

Mikko 1w

Kela-taksien hinnoista ja kaverin kummin viestintäkonsulttitoimiston palveluiden ostoista tuli mieleen 90-luvun loppu ja eräs helsinkiläinen levykauppa. Levykauppa oli pieni ja pyöritti toimintaansa 99% kivijalassa. Oli levykauppa joskus lehdessä vaatimattomana kertomassa, että jotain oli tehty ehkä oikein, kun ”näin monta vuotta ollaan oltu pystyssä”. Sitten tuli joku kilpailutuslaki tms. ja kävi ilmi, että tämä levykauppa oli hoitanut vuosien ajan äänilevymyynnit pääkaupunkiseutujen kirjastoille. Tai jotain vastaavaa. Sitten levykauppa oli taas lehdessä, nyt kertomassa, että jos hinnat kilpailutetaan, niin heillä ei pienenä toimijana ole mitään jakoa olla pelissä enää mukana, että se on lappu luukulle. Lehtijuttu ei tuonut vanhaa myyntikanavaa takaisin. Lappu pistettiin luukulle ja vähän mumistiin kuinka ahtaalle pistetään kaikki reilut jäppiset. Yrityksen lopettaminenhan ei ollut mitenkään pakollista. Kilpailutus vaan teki mahdottomaksi sen, että liikevaihdosta +90% tullut jonkun kultaisen kättä päälle -diilin kautta. Niiden rahojen eteenhän olisi pitänyt jumaliste tehdä jotain duunia jatkossa! Tuolla on paljon sellaista jengiä, jolla on kesämökit, veneet, prätkät ja ties mitkä rahaperseiden monumentit, jotka on maksettu käytännössä suoraan meidän verorahoistamme. Kiinnostaisi vain tietää, että kuinka paljon. #Liiketoiminta #Kilpailutus #Verorahankäyttö

In the murder trial of Tupac Shakur, former gang leader Duane Davis is accused of murder, although he denies it, and his book published in 2019 is seen as key evidence of his involvement in the case. (translated)

Tupac Shakurin murhaoikeudenkäynnissä yksi hyvin epätavanomainen piirre: "Tilanne on poikkeuksellinen"

Estonian courts announced that starting from August 31, 2026, emails sent from Russian .ru domain email addresses will be subjected to additional scrutiny, which may lead to delays in court proceedings, and it is recommended to use more reliable email addresses to ensure smooth communication with government agencies. (translated)

Eesti riik keerab Vene meilidele kraani kinni: .ru-aadressilt saadetud kirjad lähevad karantiini