BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#Micron

Kävin Kauppalehden Talousaamussa puhumassa Nvidian mielettömästä tuloksesta. Osake on superhalpa? Let me explain. Vuotta 2026 on jäljellä enää neljä kuukautta, joten tarkastellaan Nvidian arvostusta vuoden 2027 tulosennusteen kautta. Vuoteen 2026 tultaessa analyytikoiden konsensus odotti Nvidian tekevän vuonna 2027 vain 9,68 dollarin osakekohtaisen tuloksen. Eiliseen mennessä tuo ennuste oli noussut jo 13,03 dollariin. Tämän vuoden aikana tulosennuste oli siis noussut jo 35 %. Nvidia räjäytti eilen potin ennustamalla ensi vuoden liikevaihdon kasvuksi 70 %, kun analyytikoiden konsensus oli vain 44 %. Välikysymys: kuka edes ennustaa Q2-tuloksen yhteydessä seuraavaan vuoden kasvulukuja? Vastaus: Nvidia, koska tilauskirjat ovat jo täynnä. Tulospuhelussa Jensen ja CFO molemmat sanoivat, että kasvu olisi vieläkin kovempaa ilman pullonkauloja (mm. piikiekot ja pakkausprosessi TSMC:llä, HBM- ja DRAM-muistisirut Micronilta, SK Hynixiltä ja Samsungilta). Tekoälyajan pullonkaula siis tarkoittaa, että kasvaisimme muuten 100 %, mutta pullonkaulojen takia kasvu rajoittuu 70 prosenttiin. 70 % liikevaihto-ohjeistus 72-73 % bruttomarginaaleilla tarkoittaa sitä, että analyytikoiden konsensusennusteen pitäisi jo nyt nousta noin 15 dollariin. 15 dollarin osakekohtainen tulos eilisellä päätöskurssilla taas tarkoittaa P/E-kerrointa 14. Mutta koska Nvidia ohjeistaa aina hyvin konservatiivisesti, ensi vuoden kasvu on hyvin todennäköisesti yli 70 %. Todennäköisempää on siis se, että ensi vuonna raportoitu EPS on ennemminkin 16-17 dollaria. Jos taas lasketaan P/E-kerroin eilisellä päätöskurssilla ja 17 dollarilla, saadaan arvostuskertoimeksi 12. Oli ensi vuoden tuloksella laskettu arvostuskerroin sitten 12 tai 14, Nvidia on superhalpa. Uskon kaksinumeroisen tuloskasvun nimittäin jatkuvan 2030-luvulle asti. Toistan siksi viime kuussa tekemäni ennusteen, että Nvidian osake voi hyvin nousta 50 % seuraavan 12 kuukauden aikana. #Nvidia #osakkeet #talous

Viimeisen 1-2 viikon aikana nähty korjausliike tarjosi jälleen hyvän paikan lisätä salkun sijoitusastetta. Dipistä ostettu aiemmin korkeammalla myydyt osakkeet takaisin: SpaceX, Micron ja Nvidia. Nvidian keskiviikkoinen tulos voi olla katalyytti seuraavalle nousuaallolle. https://t.co/hwnaNhTz04 #osakemarkkinat #sijoittaminen #teknologia

NRC 3w

The lack of fast memory chips, caused by high demand and the limited production capacity of suppliers such as SK Hynix, Samsung, and Micron, poses a significant obstacle to the growth of the AI sector, leading to investors and companies facing innovation challenges in their efforts to establish more data centers and optimize AI applications. (translated)

Hoelang stuit de AI-race nog op de geheugenmuur?

Eilinen dippi ostettu Micronissa ja MercadoLibressä! Lisäksi ostin ensimmäistä kertaa SpaceX:n osaketta. Jos lock upin päättyminen ei laske osaketta - niin se todennäköisesti nousee?🤔 Osavuosikatsaus ja tulospuheluhan olivat aika vakuuttavia... https://t.co/1WlHC5GUq2 #osakkeet #investointi #SpaceX

D
der Standard Jul 30

The article describes how a China shock significantly lowers the stock prices of technology companies in the USA and South Korea, particularly in the field of memory chip manufacturers such as SK Hynix, Sandisk, Samsung, and Micron Technology, despite rising profits, leading to growing concern among investors. (translated)

Wie ein China-Schock Technologieaktien in den USA und Südkorea auf Talfahrt schickt
adevarul.ro Jul 28

Stocks of companies in the semiconductor industry have suffered massive losses amid concerns about the sustainability of the artificial intelligence boom, affecting giants like Nvidia and Micron, and triggering collapses in global markets, especially in South Korea and Japan. (translated)

Cutremur pe bursa tehnologică: Giganții cipurilor pierd miliarde într-o singură zi pe fondul temerilor privind AI
diena.lt Jul 28

JAV technologijų milžinų, tokių kaip AMD, Nvidia, Micron ir Intel, akcijų kainos smuko po pranešimų apie Kinijos technologinį proveržį, galinčio pagreitinti šalies puslaidininkių pramonės plėtrą ir sumažinti skirtumą su JAV inovacijomis. #JAVtechnologijos #puslaidininkiai #Kinija

Smuko JAV technologijų milžinių akcijos

CXMT se ha convertido en la empresa más valiosa de China tras dispararse un 466% en bolsa en su debut. Rompe el dominio de Samsung, SK Hynix y Micron en el mercado de la memoria RAM. Se innvertirán miles de millones para aumentar la producción de memoria DDR5. Si sale bien, los precios de la memoria RAM podrían comenzar a disminuir. Esto haría que la PS6 y la XBOX Helix sean más baratas de lo que se tiene rumoreado. #Tecnología #MemoriaRAM #Inversión

NRC Jul 27

Het Chinese chipbedrijf CXMT heeft bij zijn beursgang 66,6 miljard renminbi opgehaald en is na een koerssprongetje van 472 procent nu 427,5 miljard euro waard, waarmee het de op één na grootste beursgang in China ooit vertegenwoordigt en een concurrent wordt van bedrijven zoals Samsung en Micron. #CXMT #Chipindustrie #Beursgang

Op één na grootste beursgang in China ooit: chipbedrijf CXMT is 427,5 miljard euro waard

📉 Update Trend | @ppnaravit @phuwintang @MeAndTheeGMMTV @GMMTV อัพเดทเทรนด์ 10.50 น. ค้าบผม ไปก้านต่อ #PeachAndMeSeriesEP3 🌟 🌎 #1 Worldwide 🌟 🇦🇫 #1 Afghanistan 🇩🇿 #1 Algeria 🇦🇱 #1 Albania 🇦🇩 #1 Andorra 🇦🇴 #1 Angola 🇦🇷 #1 Argentina 🇦🇲 #1 Armenia 🇦🇿 #1 Azerbaijan 🇦🇺 #1 Australia 🇧🇩 #1 Bangladesh 🇧🇧 #1 Barbados 🇧🇸 #1 Bahamas 🇧🇭 #1 Bahrain 🇧🇼 #1 Botswana 🇧🇴 #1 Bolivia 🇧🇲 #1 Bermuda 🇧🇾 #1 Belarus 🇧🇪 #1 Belgium 🇧🇿 #1 Belize 🇧🇯 #1 Benin 🇧🇦 #1 Bosnia and Herzegovina 🇧🇷 #1 Brazil 🇮🇴 #1 British lndian Ocean Territories 🇧🇳 #1 Brunei 🇧🇫 #1 Burkina Faso 🇧🇮 #1 Burundi 🇧🇬 #1 Bulgaria 🇧🇹 #1 Bhutan 🇨🇦 #1 Canada 🇨🇲 #1 Cameroon 🇨🇻 #1 Cape Verde 🇰🇭 #1 Cambodia 🇨🇫 #1 Central African Republic 🇨🇮 #1 Côte d'Ivoire 🇹🇩 #1 Chad 🇨🇳 #1 China 🇨🇱 #1 Chile 🇨🇽 #1 Christmas Island 🇨🇴 #1 Colombia 🇰🇲 #1 Comoros 🇨🇩 #1 Congo 🇨🇷 #1 Costa Rica 🇨🇨 #1 Cocos Island 🇨🇾 #1 Cyprus 🇩🇰 #1 Denmark 🇩🇯 #1 Djibouti 🇩🇴 #1 Dominican Republic 🇩🇲 #1 Dominica 🇪🇨 #1 Ecuador 🇪🇬 #1 Egypt 🇬🇶 #1 Equatorial Guinea 🇸🇻 #1 El Salvador 🇪🇷 #1 Eritrea 🇪🇪 #1 Estonia 🇪🇹 #1 Ethiopia 🇫🇴 #1 Faroe Island 🇫🇯 #1 Fiji 🇫🇮 #1 Finland 🇫🇷 #1 France 🇬🇦 #1 Gabon 🇬🇲 #1 Gambia 🇩🇪 #1 Germany 🇬🇪 #1 Georgia 🇬🇭 #1 Ghana 🇬🇮 #1 Gibraltar 🇬🇱 #1 Greenland 🇬🇩 #1 Grenada 🇬🇹 #1 Guatemala 🇬🇳 #1 Guinea 🇬🇼 #1 Guinea-Bissau 🇬🇬 #1 Guernsey 🇭🇹 #1 Haiti 🇭🇰 #1 Hong Kong 🇭🇳 #1 Honduras 🇭🇺 #1 Hungary 🇮🇸 #1 Iceland 🇮🇳 #1 India 🇮🇩 #1 Indonesia 🇮🇹 #1 Italy 🇮🇱 #1 Israel 🇯🇲 #1 Jamaica 🇯🇵 #1 Japan 🇯🇪 #1 Jersey 🇯🇴 #1 Jordan 🇰🇿 #1 Kazakhstan 🇰🇪 #1 Kenya 🇰🇿 #1 Kazakhstan 🇰🇷 #1 Korea 🇰🇮 #1 Kiribati 🇰🇼 #1 Kuwait 🇱🇦 #1 Laos 🇱🇻 #1 Latvia 🇱🇸 #1 Lesotho 🇱🇺 #1 Luxembourg 🇱🇹 #1 Lithuania 🇱🇮 #1 Liechtenstein 🇱🇷 #1 Liberia 🇱🇾 #1 Libya 🇲🇴 #1 Macao 🇲🇾 #1 Malaysia 🇲🇭 #1 Marshall lslands 🇲🇬 #1 Madagascar 🇲🇼 #1 Malawi 🇲🇱 #1 Mali 🇲🇹 #1 Malta 🇲🇷 #1 Mauritania 🇲🇺 #1 Mauritius 🇲🇽 #1 Mexico 🇫🇲 #1 Micronesia 🇲🇦 #1 Morocco 🇲🇩 #1 Moldova 🇲🇨 #1 Monaco 🇲🇻 #1 Maldives 🇲🇳 #1 Mongolia 🇲🇲 #1 Myanmar 🇲🇿 #1 Mozambique 🇳🇦 #1 Namibia 🇳🇴 #1 Norway 🇳🇿 #1 New Zealand 🇳🇱 #1 Netherlands 🇳🇵 #1 Nepal 🇳🇪 #1 Niger 🇳🇬 #1 Nigeria 🇳🇺 #1 Niue 🇳🇷 #1 Nauru 🇴🇲 #1 Oman 🇵🇼 #1 Palau 🇵🇸 #1 Palestine 🇵🇦 #1 Panama 🇵🇾 #1 Paraguay 🇵🇬 #1 Papua New Guinea 🇵🇪 #1 Peru 🇵🇭 #1 Philippines 🇵🇱 #1 Poland 🇵🇹 #1 Portugal 🇵🇷 #1 Puerto Rico 🇶🇦 #1 Qatar 🇷🇼 #1 Rwanda 🇷🇴 #1 Romania 🇷🇺 #1 Russia 🇸🇿 #1 Swaziland 🇸🇲 #1 San Marino 🇼🇸 #1 Samoa 🇻🇨 #1 Saint Vincent And The Grenadines 🇱🇨 #1 Saint Lucia 🇰🇳 #1 Saint Kitts And Nevis 🇸🇭 #1 Saint Helena 🇸🇹 #1 Sao Tome And Principe 🇸🇨 #1 Seychelles 🇸🇦 #1 Saudi Arabia 🇸🇳 #1 Senegal 🇸🇮 #1 Slovenia 🇸🇰 #1 Slovakia 🇸🇬 #1 Singapore 🇸🇱 #1 Sierra Leone 🇸🇧 #1 Solomon Island 🇿🇦 #1 South Africa 🇸🇸 #1 South Sudan 🇸🇩 #1 Sudan 🇸🇪 #1 Sweden 🇨🇭 #1 Switzerland 🇱🇰 #1 Sri Lanka 🇹🇼 #1 Taiwan 🇹🇯 #1 Tajikistan 🇹🇿 #1 Tanzania 🇹🇭 #1 Thailand 🇹🇴 #1 Tonga 🇹🇬 #1 Togo 🇹🇻 #1 Tuvalu 🇹🇳 #1 Tunisia 🇹🇷 #1 Turkey 🇹🇲 #1 Turkmenistan 🇹🇹 #1 Trinidad and Tobago 🇺🇦 #1 Ukraine 🇺🇲 #1 United States 🇬🇧 #1 United Kingdom 🇦🇪 #1 United Arab Emirates 🇺🇬 #1 Uganda 🇺🇿 #1 Uzbekistan 🇻🇪 #1 Venezuela 🇻🇳 #1 Vietnam 🇿🇲 #1 Zambia 🇿🇼 #1 Zimbabwe 🇹🇱 #2 Timor-Leste 🇨🇿 #4 Czech Republic 🇦🇹 #5 Austria 🇭🇷 #6 Croatia #ปอนด์ภูวินทร์ #ppnaravit #PeachAndMeSeries #GMMTV #TrendUpdate

E-Invest Jul 24

Jag kommer att öka mina innehav inom minnesbolagen under året, och här är varför: 1-Google AI/Cloud-intäkter växte med 82 % y/y och bolaget har ändå en orderbok (backlog) på 514 miljarder dollar. Dvs. efterfrågan på AI är enormt mycket större än vad de hinner leverera. Bolaget har sagt att de kommer att höja investeringarna (CapEx) ännu mer nästa år. 2-Intel kommer också att höja investeringarna till nästa år och uttrycker att minne är den största flaskhalsen i hela industrin. 3- Ungefär 35–40 % av hela Googles, Intels och övriga hyperscalers CapEx går till att köpa minne. 4-Det tar flera år att bygga nya minnesfabriker som tillverkar kvalitets-AI-minne. Inte ens kineserna har lyckats göra HBM-minne i den kvalitet som behövs. Caset är väldigt solitt! Men det kommer att svänga mycket på vägen. Och man köper när aktier går kraftigt ner, när det gör ont i magen och man mår som värst av att köpa dem. Jag, precis som du, känner samma sak. Jag mår dålig när börsen går ner utan stopp – men då vet jag också att det kommer att vända uppåt. Man vänjer sig till slut! ☺️ Ingen köprekommendation. Jag kan ha grovt fel och förlora pengar. Gör din egen analys. #Micron #Sandisk #SKhynix #AI #CloudComputing #Investment

Investoři po celém světě začali masivně prodávat akcie výrobců čipů, včetně Nvidie a Micronu, což vedlo k významnému poklesu akciových trhů a vyvolalo obavy z bubliny na trhu s technologií a umělou inteligencí, přičemž situaci zhoršila prognóza o nadměrných investicích a geopolitické napětí na Blízkém východě. #akcie #polovodiče #uměláinteligence

Výrobci čipů stahují akcie dolů. Investoři se bojí bubliny
La Libre.be Jul 16

Les marchés des semi-conducteurs à Wall Street connaissent une chute due aux doutes croissants des investisseurs sur la rentabilité future des investissements dans l'intelligence artificielle, avec des entreprises comme Nvidia et Micron affichant des pertes significatives. #SemiConducteurs #InvestissementsIA #WallStreet

Les semi-conducteurs chutent à Wall Street
Maxim Röder Jul 16

Micron veröffentlicht krasse Zahlen, aber der Kurs korrigiert. Ähnliches Bild bei ASML: Trotz starker Zahlen blieb die positive Reaktion aus. Es wird sehr deutlich, dass die Anleger sich jetzt fragen, wie es von hier aus mit dem KI Trend weitergehen wird. Der Markt befindet sich derzeit quasi in einer Findungsphase. Die Stimmung hat sich von "grenzenloser Euphorie" hin zu "Skepsis" gewandelt. Die fundamentale Nachfrage nach KI-Hardware ist zwar nach wie vor ungebrochen stark, aber der Markt verlangt jetzt Beweise für eine langfristige Rentabilität der gesamten Wertschöpfungskette. 🧐 Wie seht ihr das? Nur eine notwendige Konsolidierung oder ein tieferes Problem? #Aktienmarkt #KünstlicheIntelligenz #Marktanalyse

jarmo friman Jul 16

Pelon käärme AI-paratiisissa. Moni skeneen liittyvä firma on syväkyykännyt noin puolet huipultaan, esim. IREN. Micronkin on laihtunut n. -30%. TSMC tykitti kovan tuloksen + ohjeistuksen, mikä viittaa kysynnän sanovan rai-rai. Itse kukin joutuu nyt päättämään, onko käsillä osto- vai pakopaikka. Johtopäätös: dipistä avattu ujosti AAOI, SKHY, SHAZ. Vähän isommin NBIS, CIFR. Lisätty vähän: MU, IREN. Katsellaan, kuinka äijän käy... 🐍🐍🐍 #osakkeet #investointi #talous

Traders' Clubissa seurattu swing-treidisalkku on ollut livenä nyt vähän yli 7 vuotta. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun vuosituotto ylittää 50 % rajan – ja vuosi on vasta vähän yli puolivälissä. Tänäkin vuonna on kannattanut tehdä päinvastoin kuin talousmedia neuvoo, eli ostaa tekoälyosakkeita ja vääntää sijoitusaste yli 100 prosenttiin Iran-kriisin aikaan. Viimeisimpänä liikkeenä ostin eilen vahvasti alaspäin korjanneita tekoälyosakkeita (Micron, Marvell, CoreWeave). Oletukseni on, että AI-liitännäisissä osakkeissa on nyt hyviä ostopaikkoja ennen tuloskautta. #SwingTrading #Investing #AIStocks

Pekka Jul 13

Varmasti hyvä jakaa vastakkaisia näkemyksiä täällä taas. Vaikka en ole Jukan (tai Pasin) kanssa eri mieltä syklin vaiheesta, niin mielestäni on helppo todeta, että jos et ole ollut tekoälyliitännäisten osakkeiden kyydissä mukana, niin olet todennäköisesti jo missannut markkina-arvon suurimman kasvun. Tämä koskee erityisesti muistitehtaita kuten SK Hynix ja Micron, joiden osakkeet ovat vuodessa karkeasti kymmenkertaistuneet. Vaikka osakkeet näyttävät halvalta (tai jopa puoli-ilmaisilta) suhteessa yhtiöiden tulosnäkymiin (forward P/E), niin on hyvä tiedostaa, että niiden tulokset ovat kasvaneet merkittävästi nopeammin kuin niiden myynti, kappalemäärissä mitattuna. Tuloskasvu perustuu pitkälti siihen, että kysynnän ylittäessä tuotannon muistien hinnat nousevat tähtitieteellisiksi. Se taas johtuu siitä, että lähes äärettömän varakkaat jättiyhtiöt kilpailevat verisesti (ja ilmeisesti täysin kustannuksista välittämättä) siitä, kuka pystyy kehittämään parhaimmat mallit. Kun isoja frontier-tason huippumalleja koulutetaan (training), niin se tehdään tällä hetkellä joko GPU-chipeillä (joita suunnittelee lähinnä NVIDIA ja AMD) tai ASIC-chipeillä (kuten Googlen Ironwood TPU). Nämä ratkaisut tarvitsevat erittäin kallista HBM-muistia, jota ei ole riittävästi saatavilla tällä hetkellä. Kun mallien kehityksestä siirrytään suorittamiseen (inference) erityisesti agenttien avulla, niin tilanne on paljon monimutkaisempi. Kehitteillä on useita ratkaisuja, jotka eivät tarvitse HBM-muistia ollenkaan, kuten Nvidian lisensoima Groq, Cerebraksen wafer-scale-chipit, d-matrixin Corsair, Qualcommin AI200 Dragonfly, Metan MTIA ja Taalaksen on-chip-LLM-kiihdyttimet. Lisäksi NVIDIAn Rubin CPX-suorittimien avulla voi hoitaa osan inferenssistä ilman HMB-muistia. Villi kortti tässä pelissä on myös Kiina, jossa kehitetään koko ajan uusia "lähes frontier-tason" malleja ja tarjotaan niitä ilmaiseksi (merkittävä osa kehityksestä saadaan kopioimalla länsimaiden huippumalleja ilmaiseksi). On mielestäni väärin ajatella, ettei länsimaissa haluttaisi kiinalaisia malleja käyttää, sillä avoimet mallit on mahdollista eristää ja ajaa oman datakeskuksen turvassa. Mm. tästä syystä tekoäly-yhtiöt kuten Anthropic, OpenAI ja Google rakentavat nyt kuumeisesti ekosysteemejä tekoälymallien ympärille, joita voi hyödyntää vain yhtiöiden pilvipalveluiden kautta. Mutta kestääkö tällaisen softaekosysteemin tuoma "moat" tekoälyn aikakaudella, kun vaihtoehtoisia (ja avoimia) ratkaisuja on mahdollista luoda nopeammin kuin koskaan? On myös nähtävissä selkeitä kysynnän epäterveyteen viittaavia trendejä, kuten ns. tokenmaxxing, jossa koodaajat kilpailevat kuka pystyy kuluttamaan enemmän LLM-mallien tuottamia tokeneita, riippumatta siitä, miten paljon niiden avulla pystytään luomaan tuottavaa koodia. Lisäksi LLM-malleja suoritetaan todella paljon harjoittelutarkoituksessa tällä hetkellä, kun vielä etsitään ja kehitetään aidosti tuottavia prosesseja. Pointtini tässä on lähinnä se, että sijoittamalla datakeskusten kilpavarustelusta hyötyviin yhtiöihin ei lyö vetoa (vain) siitä, että datakeskusten rakennustarve jatkuu, vaan että ylikysyntätilanne ei ratkea vielä ainakaan muutamaan vuoteen. Samaan aikaan muistinvalmistajat ovat jo kasvattamassa kapasiteettiaan ja rakentamassa uusia tehtaita. Useiden eri muistityyppien hinnat ovat osittain lukittu tulevaisuuteen pitkäaikaisten LTA-sopimusten kautta, mutta nekin ovat historiallisesti rikottu tai neuvoteltu uusiksi kysynnän laskiessa. Puolijohdeyhtiöiden poikkeuksellisen voimakas syklisyys johtuu siitä, että tuotantoa on hyvin vaikea skaalata alas kun kysyntä laskee. Ja kun tuotanto ylittää kysynnän edes hieman, niin hinnat romahtavat nopeasti (ylitarjontatilanne). Syklisiä yhtiöitä ei yleensä ole kannattanut ostaa silloin kun P/E-tasot ovat olleet alhaiset ja sille on nimikin: Molodovsky Effect. Tekoäly on kuitenkin ilmeisen mullistava teknologia, joten "this time could be different" ja näitä syklisiä puolijohdeyhtiöitä omistamalla pääseekin helposti lyömään vetoa sen puolesta. Omistan itse tällä hetkellä mm. SK Hynixin, Micronin, Samsungin (ava-tracker), Broadcomin, Amazonin ja Googlen osakkeita, joiden toiminta liittyy vahvasti tekoälyyn. Lisäksi minulla on VVSM-puolijohde-ETF:ää salkussa. Mielestäni kaikki ovat hyviä sijoituksia, mutta näen (erityisesti näillä arvostustasoilla), että niissä piilee myös paljon riskejä. Puhumattakaan siitä, millaisia haasteita ja vaaroja tekoäly aiheuttaa koko yhteiskunnalle (ja sitä kautta myös osakkeille). Ei sijoitussuosituksia. #pekka #tekoäly #osakkeet #puolijohteet

adevarul.ro Jul 11

Republica Liberă Liberland, o micronațiune fondată de Vit Jedlicka între Serbia și Croația, promovează un sistem de guvernare bazat pe votul cu criptomonede și este susținută de miliardari din industria criptomonedelor, având ca scop un model alternativ de guvernare prin eliminarea taxelor și înlocuirea autorităților tradiționale cu tehnologia blockchain. #Liberland #criptomonede #tehnologie

Țara fără taxe de pe Dunăre unde se votează cu criptomonede. Experimentul miliardarilor din tehnologie

🇺🇸 #Micron boosts US investment plan again, commits $250 billion through 2035 - Reuters https://t.co/i7pWC2Gx2w #Micron #USInvestment #Technology #US