BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#Työllisyys

Jos nuo androidit lyövät läpi, niin EU on mennyttä. Suomi tarvitsee 10 asukasta jotta 3 työllistyy yksityiselle sektorille tekemään 8h päivässä. Androidi tekee kellon ympäri. Eli yhden androidin tuottavuus noin 10-kertainen. Tämän lisäksi androidin ulkoisvaikutukset ovat lähes nolla. Mitä nyt huolto ja varaosat luo uutta liiketoimintaa. Sen sijaan yhden työllistuneen maahanmuuttajan lisäksi, maahan tuodaan 6-7 muuta ihmistä. Kun Kiina ja USA ottaa androidit tehokäyttöön, Eurooppa näyttää kivikautiselta museolta. Tuomme miljoona ihmistä mantereelle, jotta saamme ulos 20-30 000 androidin työpanoksen. Eurooppa on käytännössä jo hävinnyt tämän pelin. #teknologia #työllisyys #Eurooppa

Näihin uutisiin pitäisi lukijoille kertoa taustaksi historiaa sekä faktaa. Vuonna 1994 presidentti Ahtisaari asetti Pekkasen työryhmän pohtimaan työllisyystoimia. Työryhmä ehdotti samaisen vuoden syyskuussa, että ylimpiä marginaaliveroja pitäisi laskea 50 prosenttiin. Sittemmin saman suosituksen on toistanut Arvelan (2002), Hetemäen (2010) ja Järvikareen (2017) työryhmät. 31 vuotta ehti kulua ennen kuin poliittinen päätös syntyi Orpon hallituksen toimesta. Nyt maalataan kuvaa, että suositaan perusteetta suurituloisia. Faktat ja historia auttaisivat tähänkin. Ja ylimpiä marginaaliveroja kannattaa edelleen laskea noin 40 prosenttiin (IMF). Sokerina pohjalla, ylimpien marginaaliverojen lasku on myös merkittävin TKI-toimi vuosikausiin. Tätäkin näkökulmaa olisi hyvä tuoda esille. https://t.co/ycBLkCezvi #historia #työllisyys #verotus

Prime Minister Petteri Orpo stated to MTV News that strong economic growth can create thousands of new jobs, even though the government has so far failed to meet its employment targets amid rising unemployment. (translated)

Orpo MTV Uutisille: "Kun vahva talouskasvu jatkuu, työpaikkoja syntyy tuhansia"

Suomessa on jo nyt 50 000 työtöntä maahanmuuttajaa ja ulkomaalaisten työttömyysaste on 20 prosenttia Mitä maahanmuuttajien työttömyysasteelle tapahtuu, jos maahanmuutto kolminkertaistetaan? Lähde: IL https://t.co/NfRpCPcPTz #maahanmuutto #työllisyys #työttömyys

Vasemmistoliitto esittää yli 9 mrd. eurolla veronkiristyksiä. Hyvä ehdotus, jos tavoitteena on vähentää merkittävästi verotuloja sekä hävittää Suomesta työpaikkoja. Kylmää olisi kyyti kaikille suomalaisille. https://t.co/XnxFn9e6k6 #Suomi #verot #työllisyys

SDP:n tavoite on ennennäkemätön massamaahanmuutto. Ilta-Sanomat 5.5.2024: "Toisena työllisyystoimena Lindtman nostaa työperäisen maahanmuuton lisäämisen. – Meidän pitäisi ottaa selkeäksi tavoitteeksi nettomaahanmuuton nosto vähintään 40 000:een vuosittain." https://t.co/UPELKMT7bL #maahanmuutto #työllisyys #Suomi

Suomessa kyttäyskoneisto rankaisee työtöntä kaikesta mielekkääseen elämään pyrkimisestä, kuten opiskelusta, vapaaehtoistyöstä ja jopa työnhausta. Ratkaisu on perustili + KEHAn ja työllisyysalueiden lakkautus. Samalla säästyy yli 5000 virkailijan palkka. https://t.co/aT6rnagKc8 https://t.co/Q8BJ2KakrT #työllisyys #opiskelu #vapaaehtoistyö

Kun maahanmuuttajan kotoutuminen epäonnistuu, katse kääntyy välittömästi järjestelmään: syytetään kotouttamistoimien riittämättömyyttä. Pakko kysyä: Ovatko he, jotka sopeutuvat, työllistyvät ja rakentavat elämänsä tänne, tehneet sen valtion ansiosta vai valtiosta huolimatta? #Maahanmuutto #Kotoutuminen #Työllisyys

The National Coalition Party wants to eliminate the home care allowance and change the determination of parental leave pay so that it improves women's employment and encourages men to stay home with the child, proposing for example 200 days of earnings-related parental leave pay for each parent. (translated)

Kokoomus haluaa poistaa kotihoidontuen: Näin miehiä kannustettaisiin jäämään kotiin lasten kanssa

Monet poliitikot työllistyvät eduskunnasta tippuessaan erilaisiin järjestöihin, joten onhan se monille poliitikoille vaikea pala ajatella, että jatkossa näitä uramahdollisuuksia olisikin vähemmän. https://t.co/udpOiMCd2G #politiikka #työllisyys #uramahdollisuudet

Tutkimuksessa selvisi, että työn verotuksen alentaminen ei heikennä työllistymistä vaan kannustaa työntekoon. Olisin voinut kertoa tutkimattakin. Nyt kun tämä on kaikille selvää, niin ryhtynemme yhdessä ajamaan Suomeen tasaveroa ja sitten työn nollaveroa? https://t.co/fhJDKYOe7u https://t.co/Fz95qq0jfd #verotus #työllisyys #Suomi

Toistuvasti tulee sellainen tiedonomainen tunne, että nämä ihmiset, jotka eivät ole ikinä joutuneet a) ansaitsemaan asiakkailta ansaintaansa b) palkanneet omalla riskillä ja c) joutuneet taistelemaan työpaikastaan satoja kilpailijoita vastaan, eivät yksinkertaisesti ymmärrä työllistymisen tai palkkaamisen ydintä. Niin outoja ovat käsitykset markkinaehtoisesta toimeentulon ja verovirtojen synnyttämisen edellytyksistä. #työllisyys #markkinatalous #yritysmaailma

The year 2026 is anticipated to be a turning point for Finland, as economic forecasts promise about two percent growth, which, combined with improving consumer confidence and wage increases by employers, creates positive prospects for the country's economy. (translated)

Analyysi: 2026 on Suomelle käännevuosi

On muuten uskomaton tahti Suomen talouskasvussa nyt. Ei ole kauaa, kun rämmittiin pahnan pohjimmaisena ja nyt ollaan kärjessä. Pankit rukkaavat kasvuennusteitaan kilpaa ylös, vienti kasvaa, rakennusala toipuu, yrityskauppoja tehdään ennätysmäärä ja kuluttajien luottamus on noussut hallituskauden alkua korkeammalle. Työllisyys sekä palvelualat tulevat kaiken järjen mukaan pian perässä. Luotto Suomen tulevaisuuteen on ollut viime vuosina koetuksella, mutta kuten olen inttänyt inttämästä päästyäni, kaikki Suomen ongelmat on itse tehtyjä ja ne on myös itse korjavissa. Hyvää työtä suomalaiset, jaksaa jaksaa! Kiitos jokaiselle, joka on tänään herännyt töihin, kouluun, kehittämään itseään, olemaan ihmisiksi ja rakentamaan tätä yhteistä tarinaamme! Mikään ei tule ilmaiseksi, mutta kyllä se tästä vielä riemuksi muuttuu kovan työnteon kautta. #Suomi #Talouskasvu #Yhteistyö

Such news has been awaited. Economic growth is expected to be as high as 2 percent for this year and next year. Economic growth is always reflected in employment and the number of unemployed with at least a six-month delay, but without a doubt, this is good news for the unemployed as well. (translated)

There are now good news about the direction of economic growth. Yesterday Aktia, today OP. Both predict about 2% growth for Finland this year. OP also predicts that unemployment will decline. The direction is right. Policy that strengthens the conditions for growth must be continued. (translated)

Sitä mitä verotetaan enemmän, saadaan vähemmän. Tuore päätös korottaa arvonlisäveroa on tästä hyvä osoitus: mm. kotimaista kulutuskysyntää jarrutettiin roimasti. Lisää työtä = lisää työn verotuloja. Kireämpää ansiotuloverotusta ei tarvita! #verotus #kulutuskysyntä #työllisyys

Complete rejection of the tightening of labor taxation – tax increases would be poison for purchasing power, economic recovery, and employment. Work must always be worthwhile. It is the cornerstone of the welfare state. (translated)

80-luvulla Helsingin Yliopistossa opetettiin teoreettista filosofiaa. Ihan ok, varmaan opetetaan edelleenkin. Silloin opinto-ohjelmaan otettiin vuosittain vain muutama opiskelija, koska tiedettiin, että Suomessa ei ole kovin monta työpaikkaa teoreettisen filosofian maistereille tai tohtoreille. Järkevää. Nyt yliopistot ovat täynnä kaiken maailman keksittyjen hömppätieteiden tutkinto-ohjelmia, joissa jo valmiiksi mielenterveysongelmaiset nuoret kouluttautuvat mielenosoitusten lomassa suoraan pitkäaikaistyöttömiksi eläteiksi. Näiden opiskelijoiden määrä liikkuu tuhansissa. Näin tuhlataan ihan älytön määrä kunkin ikäluokan resursseja ja heikennetään Suomen huoltosuhdetta edelleen. Maksuton yliopistotason koulutus on välittömästi muutettava vastaamaan edes jollain tasolla yksityisen sektorin yritysten työvoimatarpeita. Työssä käyvän veronmaksajan ja elätin ero kansantalouden kannalta on valtava, ja mielekäs koulutus ja työ myös vähentävät nuorten mielenterveysongelmia. #koulutus #työllisyys #filosofia

Kun Riikka Purra totesi, että “aidot työpaikat syntyvät yrityksiin”, väite herätti voimakkaan vastareaktion erityisesti vasemmistopuolueissa. Mielestäni tuo reaktio oli suorastaan koko yhteiskunnallisen keskustelumme tasoa heijastava. Sen sijaan, että olisi pohdittu väitteen taloudellista sisältöä, huomio kiinnittyi siihen, loukkaantuiko joku sen sanamuodosta. On selvää, että julkisen sektorin työntekijät tekevät korvaamattoman tärkeää työtä. Ilman opettajia, sairaanhoitajia, poliiseja, pelastajia ja monia muita ammattilaisia yhteiskunta ei toimisi. Kukaan järkevä ihminen ei kiistä tätä. Työn merkitys yhteiskunnalle ei kuitenkaan ole sama asia kuin se, mistä talouden tulot syntyvät. Yritykset luovat tuotteita ja palveluita, joita ihmiset ja muut yritykset ostavat. Niiden toiminta synnyttää liikevaihtoa, voittoa ja verotuloja. Kun yritykset kasvavat, ne palkkaavat lisää työntekijöitä. Samalla niiden maksamat verot rahoittavat julkisia palveluja ja mahdollistavat myös sen elintärkeän julkisen sektorin työpaikkojen ylläpitämisen. Julkinen sektori ei rahoita toimintaansa myymällä tuotteita markkinoille samalla tavalla kuin yritykset, vaan julkisen sektorin toimintaa rahoitetaan pitkälti verovaroilla. Siksi vahva yksityinen sektori on edellytys sille, että hyvinvointivaltio voidaan rahoittaa kestävällä tavalla. Tämä ei vähennä julkisen sektorin työn arvoa, vaan kuvaa yksinkertaisesti talouden toimintalogiikkaa. Tähän on turha sekoittaa tunnepitoista näennäispöyristymistä. Siksi on huolestuttavaa, että näin perustavanlaatuisesta seikasta syntyi niin voimakas älämölö. Kyse on talouden perusmekanismista. Talouskeskustelun pitäisi rakentua yhteisesti tunnustetuille perusasioille. Voidaan olla eri mieltä verotuksen tasosta, julkisen sektorin koosta tai valtion roolista, mutta jos edes sitä ei tunnusteta, että yritykset ovat markkinataloudessa keskeinen uusien työpaikkojen ja verotulojen lähde, keskustelun taso auttamatta kärsii. Yritysten merkityksen tunnustaminen on lähtökohta, jonka varaan koko hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus rakentuu. Jos vasemmisto on huolissaan yrittäjävihamielisestä imagosta, niin tällaisilla heitoilla ongelma tuskin ainakaan paranee. #työllisyys #talous #yrittäjyys