Tänä päivänä 1897 kuultiin yksi tunnetuimmista ironisista sutkautuksista. Kun amerikkalaiset lehdet julkaisivat virheellisesti tiedon Mark Twainin kuolemasta, kirjailija vastasi kuivalla huumorillaan: ”The report of my death was an exaggeration." Twainin huumori ei ollut vain kepeää ironiaa. Siinä oli lempeää epäluuloa kaikkea suurieleistä kohtaan. Hän tuntui sanovan, että ihmisillä on outo tarve dramatisoida maailmaa, kun arkinen jatkuvuus tuntuu liian lattealta. Ikään kuin hän muistuttaisi: Älkää uskoko kaikkea, mikä leviää nopeasti. Todellisuus hengittää hitaammin. Mutta ihmiset ei elä vain todellisuudessa vaan tarinoissa. Ja tarinat alkaa elää omaa elämäänsä riippumatta siitä, ovatko ne totta. Lauseesta voi löytää toisenkin tason. Joskus ihmisestä lausutaan liian aikaisin henkinen ”kuolinilmoitus”. Että hän on menettänyt merkityksensä, parhaat päivät on ohi, eikä maailma enää tarvitse häntä. Ja silti ihminen voi yllättäen nousta uudelleen eloon. Uuden elämänvaiheen, rakkauden, työn tai toisen katseen kautta. Meissä on kummallinen kyky palata takaisin, ei entisenä, vaan uudella tavalla elävänä. Elämä vastustaa sinnikkäästi lopullisia määritelmiä. Tärkeimmät muutokset tapahtuu usein hiljaa. Ihminen voi ulospäin näyttää pysähtyneeltä ja silti rakentaa sisällään kokonaista uutta valtakuntaa. Kauneinta on, kun toinen ihminen näkee meissä elämän silloinkin, kun ei enää itse sitä nähdä. Rakkauden tehtävä on vastustaa ennenaikaisia kuolinilmoituksia❤️ #MarkTwain #Ironia #Elämä
