Suoraan äänestyksestä illan A-studioon Tuppuraisen, Kopran ja Harkimon kanssa. On hyvä, että Garden Helsinki -hankkeen taustat perataan läpi. Kun on kyse kymmenistä miljoonista veroeuroista, avoimuus ja päättäjien perusteluvelvollisuus ovat lähtökohtia. Kuten todettua, hanke oli kokoomuksen edistämä, ja valtion ehdollinen tuki sille on nyt hallituspuolueiden yhdessä päättämänä peruttu. Samalla perkausta kaipaisi laajemmin koko suomalainen puoluekenttä ja sen epäterveet etujärjestökytkennät. Oli kyse sitten syvistä kytkennöistä ja riippuvuussuhteista ay-liikkeeseen, elinkeinoelämään tai tosiasiallisesti julkisella rahalla pyörivään yritys- ja järjestökenttään. Esimerkkejä epäterveistä kytkennöistä on lukuisia. Ei ole sattumaa, että Rydmanin kriteerit ja STEA-avustusten syynäys herättää vastustusta sekä vasemmalla, keskellä että oikealla. Rälssi pitää huolen omistaan. Ei ollut sattumaa sekään, kun eräässä kansanpuolueessa junailtiin koko maan nikotiinipussilainsäädäntöä tehtäväksi puolueen puheenjohtajan kotipaikkakunnan nikotiinipussivalmistajan makujen mukaiseksi. Kuten silloin, on tärkeää, että epäselvyyksien tullessa ilmi ne myös paikataan ja virheistä pakitetaan. Kaikki epäterveet kytkennät eivät ole rikollisia, mutta niitäkin on. Esimerkiksi keskustan nykyinen pj Antti Kaikkonen on nimenomaisesti tuomittu ehdolliseen vankeuteen luottamusaseman väärinkäytöstä junailtuaan itselleen vaalirahoitusta säätiöstä, jonka riveissä hän oli vaalirahoituksen myöntämisestä päättämässä. On sinänsä luonnollista, että Suomen kaltaisessa pienessä maassa piirit ovat pieniä. Ei tuttavien omaaminen eri yhteyksissä, pyrkimykset vaikuttaa päätöksentekoon tai lain puitteissa tapahtuva vaalirahoituksen vastaanottaminen ole ongelmia. Ongelmia syntyy, kun kansalta vaalein saatu valta luovutetaan ei-kansanvaltaisten etujärjestöjen käsiin ja sen jälkiä peitellään. Päätöksenteon avoimuus kärsii, yhteiskunnan kokonaisetu nähdään tavattoman kapeasti, päätöksentekijät tulevat riippuvaiseksi hyvistä veljistään ja palveluksia tehdään kansan edun sijaan veljien eduksi. Järkeviä ja tarpeellisia muutoksia Suomen hyväksi ei uskalleta tehdä, koska toverit Hankeyhtiö X:ssä, Sostessa, Hakaniemessä tai Etelärannassa eivät niitä siunaa tai koska vaalikassa kärsisi. Siksi Suomea ei voida johtaa etujärjestöistä käsin. Valta saadaan kansalta ja heitä palvelemaan kansalaiset ovat kansanedustajansa valinneet. Me perussuomalaisissa olemme puhuneet vuosia näistä vanhojen puolueiden epäterveistä kytkennöistä ja eturyhmäriippuvaisuuksista. Meille perussuomalaisille on olemassa vain yksi eturyhmä ja se on Suomen kansa. #Suomi #Politiikka #Avoimuus
Nuorten nikotiininkäytössä on tapahtunut dramaattinen muutos, jossa perinteinen tupakointi on vähentynyt ja tilalle ovat tulleet nikotiinipussit sekä sähkösavukkeet, aiheuttaen asiantuntijoiden mukaan nuorten keskuudessa riippuvuusepidemian. #Nikotiini #Nuoret #Terveys
@MTVUutiset Teiltä kesti aika monta kuukautta löytää tämä uutinen. Taparikollinen, huumeiden yliannostukseen kuollut George Floyd löytyi artikkeleissanne ihailtavaksi ilman viivettä, muutenkin kuin pakon edessä. #uutiset #GeorgeFloyd #riippuvuus
@RoniArvonen @miapetrakumpula RAY- ja Veikkauspomo, joka on merkittävässä vastuussa kymmenientuhansien lasten sairastumisesta rahapeliriippuvuuteen kauppojen pelikoneilla. Nykyisin vaikuttaa Kelan hallituksessa. Livistänyt X:stä. https://t.co/24zfoMWlSt #rahapelit #riippuvuus #terveys