Search

Illan A-studio, vahvisti jälleen, miksi SDP:tä ei pidä päästää lähellekään sisäministerin paikkaa. Nasima Razmyar ei kyennyt vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen: mitä SDP tekisi, jos Venäjä ohjaisi Suomen rajalle kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita? Hiljaisuus kertoo enemmän kuin pitkät puheet tai tutut valheet. Rajaturvallisuuslakia vastustanut puolue ei pysäytä hybridioperaatiota kehitysavulla tai ilmastopolitiikalla. Suomen raja turvataan päätöksillä, rohkeilla päätöksillä. #Rajaturvallisuus #SDP #Suomi

Olen niin kyllästynyt niihin jatkuviin valheisiin, joita meille on vuosikymmeniä syötetty. EU-äänestyksessä peloteltiin ulkopuoliseksi jäämisellä, kritiikki vaiennettiin ja luvattiin pelkkää mannaa, vaikka vapaakauppa toimi jo EFTA:ssa. Sama klassinen huijaus toistui Naton kanssa. Kansaa peloteltiin, Nato-kriitikot leimattiin Putinin trolleiksi ja luvattiin: “Nato tuo rauhaa”, “ei enää koskaan yksin” ja ei todellakaan ydinaseita Suomeen. Mitä tapahtui? No tietysti päinvastainen. Naton liittymisen jälkeen sodan uhka -puhe räjähti kunnolla. 5. artikla? Pahimmillaan tsemppiviestejä “pärjätkää kaverit”. Ja nyt presidentti Stubb on allekirjoittanut lain, joka sallii ydinaseiden tuonnin, kauttakulun, varastoinnin ja sijoittamisen Suomeen. Voimaan 1.7. Eduskunta hyväksyi kesäkuussa. Luit oikein. Myös sijoittaminen. Vaikka kansalle luvattiin jotain ihan muuta. Uskomattomaan turvallisuusriskiin Suomi on saatettu ja sekin tietenkin “turvallisuuden nimissä”. Entinen neutraali rauhallinen maa, joka ei ollut kenenkään prioriteettilistalla, muutettiin ydinaseiden etulinjan etuvartiaksi. Valheilla vietiin Natoon, valheilla ylläpidetään kuvaa “viisaasta päätöksestä”. Klassinen kaava: ensin luodaan uhka, sitten myydään ratkaisu, joka pahentaa tilannetta. Kärkkäästi sanottuna: Suomi ei saanut turvaa. Se sai lipun etulinjaan vapaaehtoisesti, ilman että kansalta edes kysyttiin. #Nato #valheet #turvallisuus

Puolueesta ja juoruilusta. Harvoin olen vihainen, mutta nyt turhautti eräs ilmiö juoruilusta, jota olen saanut todistaa pidempäänkin. Toisesta perättömien väitteiden keksiminen ja jopa rikostason asioista valheellisesti syyttäminen vahingoittamistarkoituksessa on vastenmielistä toimintaa. Päätin avata suuni. Aamulla mietin, että onkohan tämä politiikka järkevien ihmisten laji. Hesarin toimittaja soitti. Kyseli ”onko totta että olen ajanut kännissä auton tieltä”. Joku oli päättänyt laittaa nimettömän vinkin. Olin tästä melko järkyttynyt, koska se ei millään tasolla pidä paikkansa. En ole koskaan ajanut humalassa tai suistunut tieltä. Saatika sitten suistunut tieltä humalassa. Hämmentää, keksitään sellaista, jossa ei ole mitään perää. Olin joskus aiemminkin puolueyhteisössä kuullut tuon, mutta lähinnä jättänyt omaan arvoonsa sen, että ainahan näitä höpöhöpö-juttuja keksitään. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun kuulen itsestäni tai tuntemastani henkilöstä aivan keksittyjä juttuja. (Uskon monelle tulevan mieleen monta spesifiä tarinaa jo tämän asian maininnasta.) Milloin ikinä se on liittynyt pettämiseen, salasuhteisiin, ahdisteluun tai alkoholiin. Olen surukseni huomannut jopa sellaisen henkilön, jota luulin ystäväkseni, keksivän aivan tyhjästä valheen ja levitelleen sitä. Siinäpä on sitten jälkisiivoaminen. Joskus kahvipöytäkeskusteluissa olen joutunut keskeyttämään juoruilun toisista kysymällä että ”oletko nyt ihan varma” tai ”mistä muka kuulit tuon”. Se mikä saattaa kuulostaa hassulta tai mehukkaalta, voi olla perättömän juorun kohteelle äärimmäisen vahingollinen. Juorut tuppaavat kertaantumaan ja niillä on aivan oikea vaikutus ihmisten elämään. Tällä kertaa nämä valheet haluttiin myydä toimitukseen - tietenkin vahingoitusmielessä. Politiikassa minua on yllättänyt ihmisten kyky tehdä mitä vaan. Juoruilu tosista tai epätosista asioista on aina kuulunut ihmisluonteen lapselliseen tendenssiin, mutta kun siihen sekoittuu valtapolitiikka, tulee siitä äärimmäisen vaarallinen ase. Se ei katso kenenkään puoluekirjaa tai asemaa. Juoruamista ei saada loppumaan, mutta tässä muutama askel, miten juoruilta voidaan katkoa siivet. 1) Kysy aina juorun levittäjältä, että onko hän oikeasti varma sen totuudenperäisyydestä. Yleensä ihmiset vain toistavat juoruja, jotka ovat jääneet elämään. Faktat ovat toissijaisia, ja monesti hommat jäävätkin sutimaan, kun joudutaan kertaalleen miettimään, että miksi uskoa tarinaan. 2) Kerro juorun kohteelle, että mitä hänestä puhutaan. Oli se sitten totta tai ei. Olen edelleen kiitollinen niille henkilöille, jotka tulivat minulle kertomaan. Sain sitten itse ohjat käsiini ja pystyin selventämään asiat. Muuten absurditkin jutut olisivat voineet pyöriä ilmoilla tietämättäni vaikka kuinka pitkään. 3) Älä usko kaikkea. Osa ainakin omaa aikuistumistani on tajuta, miten paljon ihmiset vain keksivät asioita. Valheestakin tulee totuus, jos tarpeeksi moni naiivisti uskoo siihen – älä mene lankaan. #Politiikka #Juoruilu #Valheet