BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#varoitus

Elokuussa pörsseissä tehtiin uusia huippuja – syyskuussa saatetaan laskea. Tässä perustelut miksi. Syyskuu on tunnetusti osakemarkkinoiden heikoin kuukausi. Syyskuun keskimääräinen tuotto on ollut negatiivinen. USA:n välivaalit tuovat tähän vielä uuden twistin. Välivaalivuosien syksyt ovat olleet historiallisesti vielä keskimääräistäkin heikompia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että demokraatit vievät edustajainhuoneen republikaaneilta. Vedonlyöntikertoimet senaatin suhteen ovat hyvin lähelle 50%/50%. On siis mahdollista, että demokraatit saavat enemmistön koko kongressiin. Jakautunut kongressi olisi todennäköisesti parempi ratkaisu osakemarkkinoiden näkökulmasta. Isompi vallanvaihto republikaaneilta demokraateille on ongelmallisempi. Se lisäisi epävarmuutta yritysverotuksesta, AI- ja datakeskussääntelystä sekä energiapolitiikasta, kun taas jakautunut kongressi estäisi todennäköisesti suurimmat ja markkinoita häiritsevät politiikkamuutokset. Toki presidenttinä Trump pystyisi edelleen vaikuttamaan moneen asiaan ja käyttämään veto-oikeutta demokraattien valmistelemiin muutoksiin. Tekoälyliitännäiset osakkeet voivat olla pienessä paineessa seuraavien kuukausien aikana riippuen siitä, kuinka todennäköiseltä demokraattien voitto senaatissa, eli koko kongressissa alkaa näyttämään. Todellisuudessa demokraattien voitto tuskin merkittävästi hidastaa datakeskusten rakentamista, mutta ei se täysin merkityksetönkään ole. Datakeskukset ja energiahankkeet ovat paikallisia ja siksi niihin vaikuttaa enemmän osavaltiotason sääntely ja politiikka, ei kongressin kokoonpano. Narratiivit kuitenkin ohjaavat markkinaa etenkin lyhyellä aikavälillä ja tästä voidaan löytää yksi syy AI-osakkeiden myymiselle. Markkina alkaa näyttämään teknisestikin hieman heikolta. Viimeisestä huipusta S&P 500 -indeksin puolella on kulunut jo yli kaksi viikkoa ja sillä välin valtaosa 500 osakkeesta on valunut oman 20 liukuvan keskiarvonsa alapuolelle. Enää noin puolet osakkeista ovat oman 50 liukuvan keskiarvonsakaan yläpuolella. Pinnan alla näkyy siis lyhytaikaista heikkoutta. Myös se, ettei Nvidian loistava tuloskaan jaksanut enää nostaa koko markkinaa on yksi varoitussignaali. Jos markkina ei nouse enää hyvinkään uutisiin, kasvaa laskun mahdollisuus lyhyellä aikavälillä. Fedin pääjohtajan eilinen puhe tulkittiin markkinoilla vihjeenä syyskuun koronnostosta. Lyhyet (2v) ja pitkät (10v) korot ovat nyt aivan vuosien 2025-2026 huippulukemissa ja ne ovat olleet viime viikkoina nousussa. Korkojen nousun jatkuminen olisi myös selkeä vastatuuli osakemarkkinoille. Lisäksi Trumpin uudet tariffit Kanadalle ja Iranin epäselvän tilanteen jatkuminen eivät ainakaan helpota epävarmuutta markkinoilla. Sijoittajan kannattaa siis vähintäänkin valmistautua pieneen, mutta täysin normaaliin turbulenssiin USA:n välivaalien alla. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kun välivaalit (3.11.2026) on saatu pois alta, osakemarkkina on historiallisesti noussut erittäin vahvasti seuraavan 6-9kk aikana. Yrityksien ja etenkään tekoälyliitännäisten yrityksien fundamenteissa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, ne näyttävät erinomaisilta mentäessä vuoteen 2027. Syys-lokakuun mahdollinen dippi on siis mun korteissa aivan loistava ostopaikka. Toivotaan, että sellainen saadaan! #osakemarkkinat #investointi #sijoittaminen

🚨PUOLA 🇵🇱: 25-vuotias puolalainen sotilas on vapautettu täysin syytteistä Lublinissa toimivassa sotaoikeudessa. Syyte johtui varoituslaukausten ampumisesta siirtolaisiin, jotka yrittivät murtaa Puolan rajan. Oikeus katsoi, että sotilas toimi täysin asianmukaisesti puolustaessaan kansakuntansa rajaa. Ei katumusta. Ei poliittista poseerausta. Vain suora Puolan suvereniteetin suojaaminen. Eurooppa vastustaa vihdoin. Tai ainakin Puola! 🇵🇱 #Puola #suojaaminen #rajat

In July 2026, British intelligence assessed that Putin is preparing to test NATO as early as the coming months. German intelligence services warn that Russia is creating an option for itself to go to war against NATO by 2029 at the latest. The warning has thus been issued. The question largely revolves around whether we are. (translated)

Jarno Limnell Jul 31

Ceuta on Euroopan turvallisuuden varoitusvalo. Siellä testataan nyt EU:n kyky suojata ulkorajansa. Kun kymmenet tuhannet ihmiset rynnivät lyhyessä ajassa rajan yli, kyse on myös Euroopan turvallisuuden ja päätöksentekokyvyn uskottavuudesta. Tätä seurataan Moskovasta Pekingiin. #Ceuta #Eurooppa #turvallisuus

Pekka Toveri Jul 28

"Warning from the professor about data centers – 'Taxpayers are losing out here'" (translated)

Media jälleen työssään, sekoittamassa suomalaisten kuvaa todellisuudesta. Ihmisestä, jolla on ehkä eniten painoa maailmassa koskien ihmiskunnan tulevaisuutta ja joka onneksi tiedostaa asemansa vastuullisesti, luodaan jutussa kuva vastuuttomasta seikkailijasta joka on hieman yksinkertainen ja vietävissä olevasta mies vaikka todellisuudessa hän vie koko ihmiskuntaa. Kuvavalintakin tukee tätä. Tässä jutussa ei puhuttu sadoista tuhansista raiskatuista lapsista Britanniassa vaan pyrittiin kehystämään Muskin hyvin loogisesti esittämä varoitus sisällissodasta perustumaan yhteen tapaukseen. Muskin puhe tekoälyn ja robotiikan kehityksestä sivutaan täysin vaikka merkityksellisempää ja potentiaalisesti myös vaarallisempaa asiaa ei ole. Tällaisista asioista olisi hyvä olla perillä. Musk vihan takia emme ole. Sivistynyt maa pysyy kiinni todellisuudessa ja median funktio olisi tarjota siihen eväät. Nyt eväät on myrkytetty. Median toimittelijioiden asenne ja ammattitaidottomuus on itseasiassa äärimmäisen suuri vaara Suomelle, ehkä tyhjäpäisiä poliitikkojakin vaarallisempi, koska pimennosta käsin ei voi kehittyä mihinkään. Suomi on mediansa ohjastamana ajamassa itseään syvälle tietämättömyyden suohon, se voi koitua jopa kansamme lopulliseksi kohtaloksi. No, aina voi muuttaa Yhdysvaltoihin. #media #Suomi #vastuu

Lulu Ranne Jul 23

We have warned about this threat for a long time and repeatedly. Our warnings and references to @Suojelupoliisi expert information have been ignored. (translated)

Oletan, että sieltä saattaa tulla myös korkeimman varoitusluokan ilmoitus.

Yli 40 asteen hellehelvetti saapuu Eurooppaan – "Hyvin vaarallinen"
www.mtvuutiset.fi
H

Olisipa joku varoittanut tästä kehityksestä jo siinä vaiheessa, kun päätöstä tehtiin! Eiku, ootas… 🤔🙄 https://t.co/hUduDy5CUn #kehitys #päätös #varoitus

Hanna Härus Jul 3

Varoitus veneilijöille: Nämä naiset on nähty useasti hengailemassa eri venekerhojen laitureilla kyselemässä miehiltä nopeaa kyytiä milloin minnekin lähistölle. Kun pääsevät veneeseen, toinen alkaa riisuutua ja lähennellä kipparia samalla kun toinen sieppaa salaa lompakon. Eräskin veneilijä kertoi menettäneensä jo kolme lompakkoa ja luultavasti pari menee vielä ensi viikolla. Vinkkasi, että Tokmannilla uusi lompsa 4.95. #veneily #turvallisuus #varoitus

Veikko Vallin Jun 29

AI's view on cryptocurrencies: "Here are 10 key warning signs in the crypto market right now. None of them alone signals a collapse, but together they indicate that the market is clearly more vulnerable than before. Sales by large holders. Some 'whales' have lightened up. (translated)

mtvuutiset.fi Jun 17

Brittiläinen eläkeläispariskunta Jane ja Alan Kelvey koki hetken pelkoa ja epärealistisuutta purjehtiessaan Englannin kanaalissa, kun venäläinen Amiraali Grigorovich -luokan fregatti ampui heitä varoittavia laukauksia noin 450 metrin etäisyydeltä, vaikka pariskunta väittää alusten olevan turvassa ja laukauksien olevan suunnattu ilmaan. #Venäjä #EnglanninKanal #varoituslaukaukset

BBC: Brittipari joutui venäläisen sota-aluksen tähtäimeen – näin kaikki tapahtui
mtvuutiset.fi Jun 16

Venäläinen Admiral Grigorovich -fregatti ampui varoituslaukauksia jahtia kohti Englannin kanaalissa, ja Britannian puolustusministeriö tutkii tapausta, joka tapahtui Normandian ja Wightsaaren välisellä merialueella ilman henkilövahinkoja. #Venäjä #IsoBritannia #Uutiset

Mediat: Venäläisalus ampui varoituslaukauksia jahtia kohti Englannin kanaalissa
mtvuutiset.fi Jun 14

Ruotsin jalkapallofaneille on annettu vakava varoitus Monterreyhyn johtavasta kuoleman valtatiestä, jonka vaarat, kuten korkea väkivaltarikollisuus ja sieppaukset, ovat taustalla organisoidun rikollisuuden vaikutus alueella. #MMkisat #jalkapallo #Ruotsi

Ruotsin MM-kisafaneille vakava varoitus – "Kuoleman valtatie"
mtvuutiset.fi Jun 11

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan vuodesta 2022 lähtien helteet ovat johtaneet yli 200 000 ihmisen kuolemaan Euroopassa, erityisesti vaikuttaen iäkkäisiin ja sairauksiin kärsiviin sukupolviin, sekä korostaen tehokkaiden helteiden varoitusjärjestelmien ja riskiryhmien viestinnän tarvetta. #Helle #EU #Terveys

WHO: Vuodesta 2022 helteet ovat tappaneet yli 200 000 ihmistä Euroopassa
Mika Aaltola Jun 7

At worst, this means: the entire GPS signal in Europe suddenly cuts off for hours or days. Modern society becomes paralyzed without warning. It's worth waking up to what Russia is up to. There is an antidote if there is situational awareness. (translated)

Iranin asevoimat ilmoittivat ampuneensa varoituslaukauksia kohti Yhdysvaltojen sotalaivoja Omaninlahdella, pakottaen kaksi alusta pakenemaan alueelta Intian valtamereen merellisen häirinnän estämiseksi. #Iran #Yhdysvallat #Omaninlahti

Iran sanoo ampuneensa varoituslaukauksia Yhdysvaltojen aluksia kohti

Suomessa käynnistetään pilottihanke 5G Broadcast -teknologian testaamiseksi, jonka avulla varoitusviestejä drooneista voidaan välittää kansalaisille myös sähkökatkosten aikana. #Drooniuhka #Teknologia #Digitalisaatio

Uusi kokeilu Suomessa: Varoitusviestit drooneista perille, vaikka sähkökatkon aikana
@mikko Jun 2

Uskon, että oli täysin tarpeellinen tämä varoitus. Jos ajatellaan sitä toista vaihtoehtoa, että on tulossa räjähdelastissa oleva drooni kohti Suomea eikä tehtäisi mitään ja sitten kävisikin jotain, niin se olisi tietysti vielä huonompi vaihtoehto.

Yksi pieni virhe vie Ukrainan droonit Venäjän sijaan Porvooseen – selitys Suomen drooniuhalle?
www.mtvuutiset.fi

Mietin pitkään kirjoitanko tänne mitään tapahtuneesta mutta ehkä tämä pitää kertoa, varoittavana esimerkkinä. Seuraa ketju vakavasta asiasta. Kuvan reitti on viimeisin pyöräilemäni matka, reilu viikko sitten sunnuntaina. https://t.co/01XwN9AkJF #varoitus #pyöräily #tapahtumat