BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#isänmaa

Luin aamulla kannatusmittauksen ja kuuntelin päivällä Tuppuraisen tyhjänpäiväistä kiljuntaa radiosta. Tuli yllättävän vahva tunne siitä, että nyt Suomi on matkalla oikeaan suuntaan ja tympeästä sosialismista päästään vihdoinkin eroon. Kasvava joukko suomalaisia huomaa, että demareilla ei ole isänmaalle yhtään mitään annettavaa. Pelkkiä veroja ja pysähtyneisyyttä. Eteenpäin! #Suomi #politiikka #tulevaisuus

Perussuomalaisten nousu jatkuu. Gallupit yhtä korkealla kuin vastaavaan aikaan ennen viime eduskuntavaaleja. Kiitos suomalaiset! Vaalikausi ei ole ollut helppo. Eikä helppoa ole luvassa seuraavallakaan. Siksi PS on ollut valmis olemaan suorapuheinen valtionhoitaja, joka uskaltaa tehdä mitä sen mitä täytyy. Ei populistisesti tuulia haistellen ja vaikeuksilta silmiä peitellen, vaan tehden tarvittavan isänmaan eteen. Antti Lindtmanin SDP on etukäteen ilmaissut, ettei se lähde kanssamme hallitukseen. Siksi perussuomalaisten äänestäminen on varmin tae saada maahan vasemmistohallituksen sijaan keskustaoikeistolainen hallitus, joka jatkaa alkanutta talouskasvua, turvaa Suomea ja aidosti korjaa maahanmuuton ongelmia. Ensi kevään eduskuntavaaleissa sinä päätät Suomen suunnan. #Perussuomalaiset #Eduskuntavaalit #Suomi

The Finnish electrical grid has been attacked several times recently. Whether it concerns anti-patriotic actors like Russia or the left-wing group Vulkangruppen, such developments should be monitored and preparations should be made for possible threats at home. (translated)

Suomen vasemmisto vihaa Israelia enemmän kuin rakastaa isänmaataan Suomea. Muistuttaa mitä Golda Meir sanoi arabeista: jos he rakastaisivat lapsiaan enemmän kuin he vihaavat meitä, ei sotaa olisi. https://t.co/Vaq2qhqzCP #Suomi #Israel #rauha

Huippuaseita hankitaan Israelista jotta voidaan puolustaa meitä suomalaisia! Ilmeisesti Virta ja Koskela ovat sitä mieltä että palestiinalaisten turvallisuus tulee ensin.Minulle isänmaa menee kaiken muun edelle! #suomi https://t.co/94r2PCc8eb #Suomi #turvallisuus #isänmaa

”Puolustusvero” on poliittinen silmänkääntötemppu. Työn verotus, pääoman verotus ja ALV ylös eli kolme vanhaa veronkorotusta trenssitakissa, mutta tällä kertaa isänmaallisella brändillä. Puolustuksen vahvistaminen välttämätöntä, veronkorotukset eivät.https://t.co/kCJpnUeyeM #verotus #puolustus #politiikka

Asepalveluksen suorittaneena, sodanajan sijoituksen omaavana, palvelukseen kutsuttavana, henkeni uhraamiseen valmiina olevana miehenä - puolustusvero tuntuu oikeastaan pelkästään suurelta sylkäisyltä kasvoilleni. Anna ensin rahasi ja mene sen jälkeen rintamalle uhraamaan henkesi. #puolustus #sota #isänmaa

Kyllä osaa olla erilaiset kokoomukset. Paasin kokoomus on innostava, nostattava ja toivoa antava: fokuksessa on uuden rakentaminen ja itsensä peliin laittaminen isänmaan puolesta. Kauman kokoomus on osastoa kylmät väreet ja puistatus: fokuksessa vanhassa roikkuminen ja oman edun varmistelu. #Politiikka #Kokoomus #Suomi

The reception and detention of asylum seekers is a very profitable business for certain parties. The business also involves people with close political ties. That's how it goes. Some prioritize business over the interest of the homeland. (translated)

Pelkkä exit-veron suunnittelu ajoi jo hyvän määrän sarjayrittäjiämme Sveitsiin, Monacoon tai Belgiaan. Toteuttaminen saisi jo kaikki kykenevät vaihtamaan maata. Mie en kuitenkaan lähe. Ei siksi, että olen niin isänmaallinen, vaan koska olen niin laiska. https://t.co/3pgdgobE1G #yrittäjyys #verotus #muuttaminen

@willerydman Tunnen, kuinka vauhti kiihtyy ja @persut on matkalla pääministeripuolueeksi ❤️ Sinulla, @willerydman , on ollut suuri rooli lukujen nousussa. Näytät upeaa esimerkkiä rohkeasta, tinkimättömästä ja oikeudenmukaisesta työskentelystä isänmaan hyväksi. Se ei jää huomaamatta ❤️🇫🇮💙🤍 #Suomi #Politiikka #Rohkeus

On kiinnostavaa, miten monelle itseään isänmaallisena pitävälle taholle tämä Suomen historiassa aina keskeinen kysymys, tuleeko joku auttamaan meitä, tuntuu nyt vähäpätöiseltä. 1/5 https://t.co/QHKKmJRJid #Suomi #historia #isänmaallisuus

Tuulia Alanko Jul 31

Kiitos @MariPSRantanen! Luojan kiitos meillä on perussuomalainen sisäministeri, joka ei epäröi ryhtyä toimeen, kun isänmaan etu sitä vaatii. #Suomi #Politiikka #Sisäministeri

Juuri näin. Suomeen ei voi tulla yhden ainoata ihmistä ilman viisumia mistään maasta — varsinkaan Schengenistä. Ne jotka ovat eri mieltä toimivat isänmaan edun vastaisesti. #Suomi #viisumi #maahanmuutto

Näin viikonlopuksi haluan kokoomuslaisena esittää toivomuksen puolueelleni. Nyt enemmän koti,uskonto,isänmaa teemaa. Tiukkaa talouspolitiikkaa ja elempia veroasteita. Hyvinvointiyhteiskunta on vaan sen ydintä. Kaikki muu hömppä ja ylimääräinen pois. #kokoomus #talous #verot #kokoomus #talous #hyvinvointi

Mihin kukaan isänmaallinen EU:n kansalainen edes tarvitsee yksityisyyttä? Keinotekoisesti luotu tarve? #yksityisyys #EU #isänmaa

Haluan Kokoomuksen jäsenenä että puolueeni siirtyy enemmän perinteiselle KOTI,USKONTO,ISÄNMAA LINJALLE ja noudattaa vielä tiukempaa talouspoliittista linjaa! #kokoomus #politiikka #talous #kokoomus #politiikka #talous

Mitäpä ei nero ministeri tekisi Isänmaan puolesta! Yön pimeinä tunteina hän ylivertaisesti vertaisarvioi nipun tutkimussuunnitelmia ja erottaa jyvät akanoista! Ylistetty olkoon Suuri Johtajamme Ja Opettajamme, Teräksinen Ja Lannistumaton Ryydmanni! https://t.co/GpixwcC301 #Suomi #Politiikka #Tutkimus

Moni pyrkii politiikassa ratkomaan Suomen ja suomalaisten ongelmia yhteistyössä muiden kanssa. Sitten on @Demarit, joiden energia menee jarruttamiseen ja sotkemiseen, oli kyse sitten elinkeinopolitiikasta, isänmaan turvallisuudesta tai mistä vain🤦‍♂️ https://t.co/akLmY34GRA #Politiikka #Suomi #Yhteistyö

Venäläislapsia altistetaan voimakkaalle sotapropagandalle leikkikentillä, joissa leikkivälineet ja symbolit edistävät isänmaallista ideologiaa ja hallituksen uskollisuutta. #Venäjä #Propaganda #Lapset

Kuvat: Venäläislapsia aivopestään karusti leikkipaikoilla