BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#työpaikat

Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi olevani oikein paskayrittäjä. Toki puhtausalalla sitä paskaa tulee aika ajoin kirjaimellisestikin siivottua, joten ehkä tässä on sitten jokin tahaton ammattiviittaus. Mutta vakavammin: kuvassa oleva kirjoitus on SDP:n jäsenen näkemys yrittäjistä, jotka sattuvat ajattelemaan politiikasta väärällä tavalla. ”Paskayrittäjät.” Tyhmiä. Osaamattomia. Rasisteja. Siinä on melkoinen määrä halveksuntaa muutamaan riviin pakattuna. Onko yrittäjä siis hyvä ja arvostettava vain silloin, kun hänen poliittiset mielipiteensä ovat oikeanlaisia? Onko olemassa erikseen SDP:n hyväksymiä, oikeamielisiä yrittäjiä, ja sitten meitä muita, joiden tekemä työ, kantama riski, maksamat verot ja työllistämät ihmiset eivät enää ansaitsekaan arvostusta? Minusta yrittäjän arvo ei määräydy puoluekirjan eikä äänestyskäyttäytymisen perusteella. Yrittäjä ottaa riskiä omalla nimellään ja omilla rahoillaan. Hän maksaa palkat silloinkin, kun oma palkka jää ottamatta. Hän kantaa vastuun asiakkaista, työntekijöistä, veroista, laskuista ja huomispäivästä. Suomessa sadattuhannet yrittäjät tekevät joka päivä työtä, jonka varaan rakentuvat työpaikat, palvelut ja merkittävä osa koko hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta. Politiikasta saa, ja pitää, olla eri mieltä. Riikka Purrasta saa olla mitä mieltä tahansa. Perussuomalaisia saa arvostella aivan niin paljon kuin fiksuja argumentteja riittää. Mutta kun poliittinen argumentointi on pelkkää ihmisryhmän nimittelyä ”paskayrittäjiksi”, ei enää keskustella politiikasta. Silloin vain halveksitaan ihmisiä ja yrittäjiä heidän mielipiteidensä perusteella. Ja juuri tällaisessa hetkessä kannattaa ehkä kysyä: 👇 Kumpi kertoo ihmisestä enemmän, se, ketä hän kannattaa pääministeriksi, vai se, miten hän puhuu niistä ihmisistä, jotka ajattelevat toisin? Smart Siivous Oy jatkaa kaikesta huolimatta yrittämistä, työnantamista ja oman osuutensa kantamista yhteisestä hyvästä. Ja tarvittaessa edelleen myös sen paskan siivoamista! Jonkunhan sekin työ on tehtävä. 🫧😘 #fiksumpaapolitiikkaa #fiksumpaaarkea #fiksumpaakäytöstä #yrittäjyys #politiikka #keskustelu

Ei kelvannut kotimainen työ sosialisteille, niin taas sata menettää työpaikkansa. https://t.co/Ej5VZabJXs #työpaikat #sosialismi #kotimainen

@jukburt En ymmärrä hävetä. Linjani Kokoomuksessa on ollut selkeä ja johdonmukainen ja etenkin europarlamentissa puolustin suomalaisia työpaikkoja aina kun voin. #Europarlamentti #Kokoomus #Työpaikat

Keskusta haluaa lisää uusia hallinnon tasoja sekä pakkosiirtää julkisen sektorin työpaikat kasvukeskuksista puolueen ydinkannatusalueille. Eli tuollaiset 30-40 vuotta kehityksessä taaksepäin ja Suomi nousuun? Ei hyvää päivää🤦‍♂️ https://t.co/s5QrBYscGk https://t.co/i97tqINVWI #Suomi #politiikka #hallinto

A concrete example. Many technological revolutions have led to the disappearance of certain fields and the loss of jobs. With artificial intelligence, this will be completely unprecedented and will affect unexpected areas. I already recommend thinking about each one from your own perspective. (translated)

Tosiasiassa tuo punaisella kehystetty kohta ei ollut mikään yleinen uskomus missään muualla kuin kokoomuksessa. Enkä malta olla jälleen muistuttamatta siitä, miten kaikki heistä väittivät alituiseen, että ne satatuhatta työpaikkaa tulevat, ja ne ovat pysyviä työpaikkoja. https://t.co/r0ONhzMAL2 #politiikka #työpaikat #keskustelu

Järjestö, joka pyörii veronmaksajien rahoilla ja toimii 150 palkallisen henkilön (suoja)työpaikkana ei ole mikään kansalaisjärjestö. "Mieli ry käynnistää muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 20 henkilön irtisanomiseen." https://t.co/AbIyJ2VLSt #Työpaikat #Veronmaksajat #Muutosneuvottelut

The order backlog of the industry continues to grow. This means jobs, investments, and export revenues for Finland. Growth comes from companies, not public money. Therefore, we must maintain the competitiveness of Finnish labor and industry. We need to lighten the burden on work and businesses so that (translated)

Kun Riikka Purra totesi, että “aidot työpaikat syntyvät yrityksiin”, väite herätti voimakkaan vastareaktion erityisesti vasemmistopuolueissa. Mielestäni tuo reaktio oli suorastaan koko yhteiskunnallisen keskustelumme tasoa heijastava. Sen sijaan, että olisi pohdittu väitteen taloudellista sisältöä, huomio kiinnittyi siihen, loukkaantuiko joku sen sanamuodosta. On selvää, että julkisen sektorin työntekijät tekevät korvaamattoman tärkeää työtä. Ilman opettajia, sairaanhoitajia, poliiseja, pelastajia ja monia muita ammattilaisia yhteiskunta ei toimisi. Kukaan järkevä ihminen ei kiistä tätä. Työn merkitys yhteiskunnalle ei kuitenkaan ole sama asia kuin se, mistä talouden tulot syntyvät. Yritykset luovat tuotteita ja palveluita, joita ihmiset ja muut yritykset ostavat. Niiden toiminta synnyttää liikevaihtoa, voittoa ja verotuloja. Kun yritykset kasvavat, ne palkkaavat lisää työntekijöitä. Samalla niiden maksamat verot rahoittavat julkisia palveluja ja mahdollistavat myös sen elintärkeän julkisen sektorin työpaikkojen ylläpitämisen. Julkinen sektori ei rahoita toimintaansa myymällä tuotteita markkinoille samalla tavalla kuin yritykset, vaan julkisen sektorin toimintaa rahoitetaan pitkälti verovaroilla. Siksi vahva yksityinen sektori on edellytys sille, että hyvinvointivaltio voidaan rahoittaa kestävällä tavalla. Tämä ei vähennä julkisen sektorin työn arvoa, vaan kuvaa yksinkertaisesti talouden toimintalogiikkaa. Tähän on turha sekoittaa tunnepitoista näennäispöyristymistä. Siksi on huolestuttavaa, että näin perustavanlaatuisesta seikasta syntyi niin voimakas älämölö. Kyse on talouden perusmekanismista. Talouskeskustelun pitäisi rakentua yhteisesti tunnustetuille perusasioille. Voidaan olla eri mieltä verotuksen tasosta, julkisen sektorin koosta tai valtion roolista, mutta jos edes sitä ei tunnusteta, että yritykset ovat markkinataloudessa keskeinen uusien työpaikkojen ja verotulojen lähde, keskustelun taso auttamatta kärsii. Yritysten merkityksen tunnustaminen on lähtökohta, jonka varaan koko hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus rakentuu. Jos vasemmisto on huolissaan yrittäjävihamielisestä imagosta, niin tällaisilla heitoilla ongelma tuskin ainakaan paranee. #työllisyys #talous #yrittäjyys

Neljäs kuukausi työttömyyttä. Se pistää kyllä vituttamaan rankasti. En ole tainnut koskaan olla näin pitkään työttömänä. Työpaikkoja ei ole edes kovin runsaasti tarjolla. Oma yritystoiminta harkinnassa ja suunnitelmissa. Kun on ihminen, joka haluaa tehdä koko ajan jotain niin muuta vaihtoehtoa ei taida edes olla. #työttömyys #yritystoiminta #työpaikat

Ruotsi ostaa suomalaisia raitiovaunuja, mutta Vantaalle ne eivät kelpaa. Škoda Transtech valmistaa Kajaanissa raitiovaunuja, jotka kelpasivat Ruotsin Uppsalalle jopa 270 miljoonan euron hankinnassa. Samat vaunut perustuvat Tampereella jo käytössä olevaan Artic-malliin. Samaan aikaan Vantaan ratikkahankinnassa kotimainen vaihtoehto jäi sivuun jo alkumetreillä. Škoda Transtechin mukaan heidän tarjouksensa oli Vantaalla noin 264 miljoonaa euroa. Voittaneen tarjouksen hinnaksi on ilmoitettu noin 332 miljoonaa euroa. Yhtiö on vienyt asian Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvioitavaksi, koska se katsoo kilpailutuksessa tapahtuneen syrjintää. Miksi Suomessa valmistettu, Ruotsille kelpaava raitiovaunu ei kelvannut Vantaalle? Miksi veronmaksajien rahoilla päädyttiin ratkaisuun, jonka hinnan on kerrottu olevan kymmeniä miljoonia euroja korkeampi? Miksi kotimainen työ, suomalainen tehdas ja suomalaiset työpaikat jäivät toiseksi, tässä kilpailutuksessa. Jos ruotsalaiset luottavat suomalaiseen osaamiseen, miksei Vantaa? 👇 #raitiovaunut #Suomi #kilpailutus

– Jos investoinnit ovat alle poistojen, maa deindustrialisoituu ja kehä kolmosen ulkopuolella olevat duunipaikat häviävät, Wahlroos varoittaa. Wahlroos: Suomi on Euroopan vasemmistolaisin https://t.co/drSgb0CvYR #Suomi #investoinnit #työpaikat

Politiikasta kertoo hyvin se miten nopeasti kädet pestään Vantaan Areenasta. Vantaa vuokraa vain tontin. Ei liity kaupunkiin mitenkään. Mutta jos samalle tontille Posti rakentaisi logistiikkakeskuksen ja syntyisi 300 työpaikkaa, tämä olisi kokonaan Vantaan kaupunginhallituksen ansiota. Oikeastaan niin paljon, että Postin pitää maksaa Levin hiihtolomat kaikille. #Vantaa #Politiikka #Työpaikat

Onko kukaan nähnyt niitä työpaikkailmoituksia joissa suomalaisille tarjotaan luonnonmarjojen poimintatyötä? Nimittäin epäilen että niitä ei edes ole juuri tarjottu vaan marjakeisarit kääntyvät automaattisesti Thaimaan puoleen. Että sikäli minusta on väärin haukkua suomalaisia työttömiä, jos ei työtä edes tarjota. #työpaikat #marjanpoiminta #suomi

Matti Viren Jul 15

New Yorkin osavaltio panee datakeskushankkeet vuodeksi jäihin, koska ei tiedetä mistä sähköä saadaan. Mutta maailmalla tiedetään, että ilmaista sähköä saadaan Suomesta. Ja ryntäys Hölmölään kiihtyy, ja siellä riemuitaan: "saadaan työpaikkoja ". https://t.co/wfbqeNHa0i https://t.co/W2CDgl3Trb #NewYork #data #työpaikat

Pauli Vahtera Jul 13

Sääntö-Suomi tuhoaa itse itsensä Metsämarjojen ja sienien poiminta ei voi perustua tuntipalkkaan ja 7,5 tunnin työpäiviin viikonloppuvapaineen eikä sairaslomapalkkoineen. Jos näin olisi, saisimme helposti miljoona poimijaa kehitysmaista, mutta marjoja he eivät poimisi, vaan istuisivat metsissä suuren puun alla juttelemassa niitä näitä. Yle 7.7.2026: ”Ulkoministeriö kertoo vastaanottaneensa Suomen luonnonmarjanpoimintaan tarkoitettuja kausityöviisumihakemuksia tänä vuonna yhteensä noin 2200 kappaletta. Tähän mennessä hakemuksia on käsitelty noin 1600 kappaletta, joista suurimpaan osaan, noin 1400 on tehty epäävä päätös. Ulkoministeriön mukaan viisumien käsittelyssä on noussut esiin viitteitä työntekijöiden hyväksikäyttöriskistä sekä puutteita työnantajien lakisääteisten velvoitteiden noudattamisessa.” Ulkoministeriössä virkamiehet elävät umpiossa ymmärtämättä mitään todellisesta elämästä. Koska Suomessa asuvat eivät enää poimi marjoja, on haettava poimijoita ulkomailta. Kun ministeriö ei päästä heitä Suomeen, jää valtava määrä arvokasta ja joka vuosi uusiutuvaa luonnonvaraa metsiin. Thaimaalaiset jäävät ilman tulojaan ja suomalainen yhteiskunta menettää marjanjalostukseen ja myyntiin liittyvät työpaikat. Kaiken kukkuraksi joudutaan Suomeen tuomaan ulkomailta marjajalosteita ja marjoja. Kyse on yli 100 miljoonan euron tulonmenetyksistä. Kaupalliseen toimintaan kerättyjen mustikoiden, puolukoiden ja lakkojen määrä on ollut 15-20 miljoonaa kiloa satovuodesta riippuen. Mielenkiintoista, että thaimaalaiset haluavat tulla Suomeen riistettäväksi, jotta he voisivat marjakauden ansioillaan rakentaa kotimaahansa uuden talon tai elättää koko perheen vuodeksi. Ministeriö tietää, mikä heille on parasta. Ulkoministerinä on kokoomuksen Elina Valtonen, joka ennen WEFissä tapahtunutta valaistumistaan oli yrittämisen ja oman vastuun lisäämisen kannattaja. Suomalaiset virkamiehet siis tietävät jo etukäteen, että poimijoita tullaan riistämään Suomessa. Ennen Li Anderssonin marja-alan tuhoamisvimmaa työvelvoitteiden noudattamisen epäilyt käsiteltiin oikeudessa jälkikäteen. Eikä sellaisia juttuja ollut. Poimijat olivat ahkeria ja yrittelijäitä. Kun suomalaiset varta vasten kertoivat tulijoille, että valittamalla kohtelusta voi saada lisätuloja oikeuden kautta, eikä poimintaa tarvitse enää tehdä urakalla, niin totta kai ihmisiä on helppo vedättää mukaan huijaamaan suomalaista yhteiskuntaa ja yrityksiä. Ei marjanpoiminta ole pelkästään tuottoisaa ja kivaa, vaan siihen liittyvät myös hyttyset ja mäkäräiset, pitkät keruupäivät ja eväiden syöminen. Ennen liiallista sosiaaliturvaa suomalaiset itse poimivat marjat ja sienet koko vuoden tarpeisiinsa sekä myyntiin elintarvikkeita jalostaville tehtaille. Kun sossusta saa helposti rahaa mitään tekemättä, eivät ulkomaalaiset jo täällä olevat halua tehdä mitään, saatikka poimia marjoja. Myös suomalaiset nuoret oppivat nopeasti elämään mitään tekemättä sossun rahoilla. Marjanpoiminta on poimijalle verotonta tuloa, eikä niitä ostajat ilmoita KELAlle toimeentulotukea pienentämään, koska ostajat eivät aina edes tiedä, keitä poimijat ovat, eikä poimijoilla ole passeja mukanaan metsissä. Ennen kaikki oli paremmin. Minäkin poimin mustikoita ja puolukoita metsistä niin äidille kotiin kuin myytäväksi Pölösen kauppaan. Matkat kuljin itse sokerijuurikaspelloilta ansaitsemillani rahoilla ostamallani polkupyörällä. Olin 12-13-vuotias. Eikä mielessäni käynyt ajatuksia riistämisestä, lapsityövoiman käytöstä eikä työpäivän pituudesta. #Suomi #Työ #Luonto

En muista pitkältä ajalta mitään asiaa, joka olisi saanut puolueet yhtä pois tolaltaan kuin perussuomalaisen ministerin esitys leikata järjestöjen poliittisista hillotolpista. Järkytyksen ja paniikin syy on ilmeinen. Esimerkiksi Sosten kaikki työpaikat on jaettu puolueiden kesken, ja ilman puolueen jäsenyyttä ei ole mitään asiaa hyväpalkkaisiin hommiin missään muussakaan isoja tukia saavassa järjestössä. Tällaiset järjestöt muodostavat myös merkittävän osan puolueiden tuloista, ja niillä on iso merkitys vaalikampanjoissa. Veronmaksajien rahoilla tietenkin. Ministeri Rydman on vastuullisesti ja ryhdikkäästi arvioinut, että tämän umpikorruptoituneen rakenteen rahoittaminen ei ole yhtä tärkeää kuin todellinen apua tarvitsevien suomalaisten auttaminen. Kun säästetään, asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Lähes kaikille muille puolueille kuin Perussuomalaisille absoluuttisesti tärkeintä on puolueelle ohjatun veronmaksajien rahan ja vallan säilyttäminen. Perussuomalaiset ovat valmiit tekemään sen, mitä on tehtävä, jotta vähenevät rahat käytettäisiin tarkasti ja vaatuullisesti niihin hyviin tehtäviin, jotka joskus kauan sitten kirjattiin järjestöjen tavoitteiksi. Poliittisten puolueiden tukeminen ei ole tällainen tehtävä. #Politiikka #Suomi #Perussuomalaiset

mtvuutiset.fi Jun 26

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen varoittaa, että Suomi automatisoi julkisen sektorin työpaikkoja tekoälyn avulla vuoteen 2031 mennessä, mikä johtaa merkittäviin vähennyksiin ja työpaikkojen katoamiseen. #tekoäly #julkinensektori #työpaikat

HS: "Painajaisuni" vain vuosien päässä – julkisen sektorin työpaikat katoavat

Rydman on todella sohaissut ampiaispesään. Kaikenlaiset elätit kaivautuvat kiukkuisina koloistaan ja yrittävät pistää kaikkea, mikä liikkuu. Kokoomus on kuin peura ajovaloissa yrittäessään pelastaa kavereille luvatut työpaikat. Jahka pörinä loppuu, Suomi muuttuu piirun verran terveemmäksi demokratiaksi. Onneksi on @persut!❤️ #Suomi #demokratia #politiikka

Kertokaahän, miksi helvetissä minun ja muiden veronmaksajien pitäisi rahoittaa @Demarit puoluehallituksen jäsenen suojatyöpaikkaa? @VKiukas on tyypillinen demari, kädet aina syvällä muiden taskuissa. Menisi oikeisiin töihin, kuten normaalit ihmiset tekevät. https://t.co/A7tljstZ4P #verot #politiikka #työpaikat