BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#eettisyys

Tutkijan mukaan poliitikoille maksetaan niin hyvin, ettei heidän tarvitse ottaa lahjuksia vastaan. Naurettavaa. Jos tämä on vakavasti esitetty perustelu jopa 90 000 € osa-aikaisille luottamuspalkkioille, meillä on aivan väärä keskustelu. https://t.co/bhn6yGJx4c #politiikka #lahjonta #eettisyys

Etuoikeutetut kuolleenakin Tein varattomana kuolleen henkilön perukirjan. Kun kuolleen sisarukset veivät kuolemasta aiheutuneet kulut kunnan sosiaalitoimen maksettavaksi, oli virkanainen puuskahtanut: ”miksi ihmeessä olette haudanneet miehen sukuhautaan, jossa on kallis ja pakollinen arkkuhautaus”. Hänen mukaansa varattomia kuolleita on niin paljon, että heidät laitetaan muovisäkkiin. Virkanainen ei ollut kertonut, mitä sitten, onko joukkotuhkaus vai mitä. Vai onko jossain iso kuoppa, jonne varattomat vainajat kärrätään. Mietin tämän kuullessani, että mahtavatko käyttää luonnossa hajoavaa muovia. Tuokin virkanainen saa isoa palkkaa, mutta käytös on täysin ala-arvoista. Ei kenellekään sanota, että olisi pitänyt laittaa muovisäkkiin, että olisi tullut halvemmaksi. Mutta virkanaisista on tullut ylimielisiä palkkansa maksajia kohtaan. Kuolema Suomessa on kallista: 4-5000 euroa menee helposti, vaikkei muistotilauksia tai hautakiviä hankittaisikaan. Hautaustoimiston lasku, arkku, tuhkaus tai hautapaikka, muistolehtomaksu, erilaiset kuljetukset, virkatodistukset, perukirjan laatiminen, kuolemaa edeltäneet sairaalamaksut ja lääkkeet, asunnon vuokrat irtisanomisaikana, puhelin- ja sähkösopimusten perusmaksut ennen niiden päättämistä jne. Jos rahaa ei ole, eikä kunta suostu maksamaan vainajan kuluja, on tärkeää jokaisen tiedostaa, ettei kellään, ei edes omilla lapsilla saatikka sisaruksilla, ole velvollisuutta maksaa kuoleman aiheuttaneita kuluja. Eli esimerkiksi sairaalalaskut jätetään maksamatta. Eettinen ongelma tulee siitä, että kuoleman ketjussa on pienyrittäjiä, joiden taloudessa esimerkiksi hautauslaskun maksamatta jättäminen on rankkaa. Eikä perukirjaa kukaan suostune ilmaiseksi tekemään. Seurakunnat ovat rahapulassa, koska ne ovat alkaneet käyttää rahaa meille vieraan uskonnon palvelemiseen. Siksi on kehitetty uutta maksettavaa mm. ruumiinsäilytysmaksu. Pirha veloittaa 100 euroa ensimmäiseltä kahdelta viikolta ja 10 euroa vuorokaudessa sen jälkeen. Hinnat alkavat karata käsistä, ja siksi on valmisteilla laki, ettei maksu saisi ylittää 10 euroa vuorokaudessa. Mslm-perinteen mukaan kuollut tulisi haudata viimeistään kuolemaa seuraavana päivänä. Suomessa tähän ei vielä päästä, mutta suomalaisten hautaaminen ruuhkautuu, koska mslmt kiilaavat aina edelle kantaväestöä. Näin kantaväestö joutuu maksamaan ruumiin säilyttämisestä, mutta vieraat eivät. Tilanne tulee pahenemaan vuosi vuodelta. Mslm-uskonto kieltää tuhkauksen. Sekä hautaamisen vääräuskoisen hautausmaalle. Siksi seurakunnat ovat erottaneet omia alueita mslmeille, joihin kuollut asetetaan ilman arkkua kyljelleen kasvot Mekkaan päin. Suomen laki vaatii arkkuhautausta, mutta tässäkin ilmeisesti joudutaan joustamaan. Vahvasti epäilen, että valtio ja/tai seurakunnat maksavat hautauskulut vieraille. Haluavatko kirkollisveron maksajat tällaista palvelua? Tämä tapaus tuli kohdalleni sopivasti STEA-rahoista käytävän ala-arvoisen keskustelun aikana. Siksi tuli mieleen, antaako STEA rahaa myös kuoleman järjestöille. Ei löytynyt. Siispä ehdotan jollekin aktiiviselle nuorelle akateemiselle naiselle. Perusta kuolleiden omaisten apujärjestö. Hae STEAlta miljoona euroa joka vuosi. Rahalla palkkaat itsesi toiminnanjohtajaksi 75.000 euron vuosipalkalla. Palkkaa varavauriovuorovarausjohtajaksi joku ison puolueen eduskunnasta pudonnut kansanedustaja ja maksa hänelle osakeyhtiön kautta 60.000 euroa vuodessa ja näin kansanedustaja saa täyden korvauksen valtiolta vuosien ajaksi siitä, ettei ole työllistynyt. Hänen tehtävänään on lobbailla entisille kansanedustajatovereilleen siitä, kuinka elintärkeää järjestön on saada rahaa, tekeväthän he työtä vaikeuksiin joutuneiden kuolleiden perheiden ja sukulaisten hyväksi. Sen jälkeen palkkaa järjestöön 25 akateemista naista 4500 euron kk-palkalla sekä yksi miesoletettu juoksupojaksi 2500 euron palkalla. Akateemiset naiset tekevät työn etänä, jolloin ei tarvita tilakustannuksia. Heillä on seuraavat tittelit: talousjohtaja, talouspäällikkö, kirjanpitopäällikkö, hallintojohtaja, konttoripäällikkö, henkilöstöjohtaja, viestintäjohtaja, viestintäpäällikkö, IT-johtaja, IT-turvapäällikkö, nettipalvelupäällikkö, rahoitusjohtaja, tukihakupäällikkö, yhteistyökoordinaattorijohtaja. Jäähän päälliköiden jälkeen vielä muutama henkilö, joiden tehtävänä on käydä hautajaisissa kysymässä, onko omaisilla tarvetta keskustella yhteisen kahvihetken kera ammattiauttajan kanssa. Tai ehdottaa elokuvien katsomista yhdessä. Joku saattaa ajatella, että nyt Vahtera liioittelee. Kun olen tutkinut järjestöjen henkilöstöä, useimmissa näistä johtajia on ollut lukuisia, jopa kymmenen. Kun olen toiminut pienten yritysten avustajana, ei ole tullut vastaan miljoonan euron liikevaihtoisia yrityksiä, joissa tällaisia johtajia ja päälliköitä olisi nollaa tai yhtä enempää. Kuvassa syntymäkuntani Perttelin hautausmaan sankarihaudat. En ole vielä käynyt katsomassa, onko sinnekin erotettu vieraille uskonnoille omat hautausmaansa. #kuolema #hautajaiset #eettisyys

Otto Juote Jun 12

Passintarkastus rajalla ja käännytys ovat ainoat maahanmuuttajille suunnatut palvelut, joiden rahoittaminen veronmaksajien varoilla on eettisesti perusteltua. #maahanmuutto #verotus #eettisyys

Mika Merano Jun 11

Olen itseasiassa tästä Keto-Huovisen kanssa samaa mieltä. Kyse on ihan puhtaasti eettisestä valinnasta. Heräsin tähän asiaan jokunen vuosi takaperin, kun näin telkkarista tämän operaation suorittamisen ilman puudutusta. Sitä ennen en tiennyt olevan mahdollista, että länsimaissa eläimiltä voidaan leikellä pois kivekset ilman puudutusta. Olin sen verran järkyttynyt näkemästäni, että asia jäi kummittelemaan mieleen. Joitain parannuksia asiaan Suomessa on tulossa lähivuosina puudutuspakon myötä (joskin on huomattava, ettei se ole nyt pakollista, joka on melko lailla käsittämätöntä). Lähtökohta mielestäni on kuitenkin se, ettei eläimille tule suorittaa kirurgisia toimenpiteitä, ellei sille ole eläinlääketieteellistä syytä. Eettinen valinta, kuten yllä todettu. Poliittinen järjestelmä on tämän suhteen aina ollut epälooginen. Tällaisista asioista ei tule omantunnon mukaisia äänestyksiä, jolloin edustajat saisivat vapaaasti äänestää haluamallaan tavalla ilman sanktioita. Sitten kuitenkin esimerkiksi keskustassa aikanaan täysin merkityksettömästä alkoholilaista äänestäminen oli tällainen äänestys. Omalletunnolle annettu painoarvo riippuu äänestettävästä asiasta, eikä tätä painoarvon määritystä ainakaan selkeästi minun etiikkakäsitykseni perusteella tehdä. #eettisyys #eläintenhuolto #politiikka

Tämä näköjään resonoi aika paljon muissakin. Jotenkin ajattelin, että tällaiset toimintatavat olisi saatu kitkettyä pois operaattoreilta, mutta ei näköjään. Kun gigantit ja powerit oli hetki sitten tikun nokassa televisioiden kalibroinneista ja muista täysin epäeettisistä myyntikikoista, ajattelin muiden firmojen siistivän käytöstään. Näistä kun tulee julkisia melko helpolla ja sitä mainetta on sitten paljon vaikeampi karistaa, kuin mitä epäeettisen kaupan katteista saa osinkoja maksettua. Tässä ärsyttää eniten se, että tuon sukupolven ihmiset vielä luottavat myyjiin ja odottavat saavansa reilua palvelua suomalaiselta firmalta. Ja sitten tyytyvät vielä kohtaloonsa. Tämäkin tuli ilmi aivan sattumalta, kun katsottiin yhdessä muita laskutusasioita ja Elisan järkyttävä kk-summa erottui edukseen. Kiitos kaikille, jotka jaksavat lukea ja jakaa! Kun myyntimiesten kikka kolmosilla on seuraukset, niin ehkä muutama muu ihminen pelastuu näiltä törkydiileiltä💪 #asiakaspalvelu #eettisyys #myyntitaktiikat

Rami Kurimo May 27

Keneltä voin pyytää 2 500 euroa, jos olen altistunut kouluaikana lauluille, joissa kerrotaan kuvitteellisesta satuolennosta? On eettisesti väärin aivopestä lapsia uskomaan jotain, mitä ei ole olemassa. Kyse on tietysti joulupukista #joulupukki #eettisyys #lapsuus