BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#moraali

Kuuntelin @Kuuntelija podcastista Elinan jakson ja tarina oli turhankin tuttu. Kokoomus kalastelee listoilleen kuukausia, mutta itsenäinen ajattelu säikäyttää ja sinun viestintätyylistä ei tunnuta olevan perillä ennen rekrytointia. Kun aito moraalinen kompassi ja viestintä törmäävät koneistoon, alkaa selittely: ”painetta on, painetta on”. Minulle sanottiin aikanaan samat sanat – minun olisi pitänyt siivota viestintätyyliä ja osin myös sisältöä. Sekä Elina että podcastin isäntä Roni Arvonen ovat kokeneet saman koneiston raadollisuuden. Kun brändi ja imago menevät periaatteiden edelle, liitosta tulee lyhyt. Pelko äänten valumisesta oikealle tai vasemmalla leimaa koko kokoomuksen touhua. Ja mikä on tämä paine? Tuleeko kokoomuksen kokema ja hokema paine sisältä vai ulkoa? P. S. Todennäköisesti kaikki puolueet tekee samaa, koska jokainen ehdokas on puolueelle hyödyllistä käyttötavaraa #Politiikka #Viestintä #Podcasts

Helsingin Sanomat uutisoi eilen siitä, kuinka juutalaislapset joutuvat Suomessa kokemaan pilkkaamista, kiusaamista ja jopa väkivaltaa vain siksi, että ovat juutalaisia. Uutinen on järkyttävä, mutta valitettavasti ei yllättävä. Se on osa pidempää jatkumoa sille vihalle, jota juutalaisia kohtaan on eri puolilla maailmaa nähty. Maailmanpoliittinen tilanne ja Lähi-idän pitkittyneet kriisit heijastuvat yhä voimakkaammin myös Suomeen. Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on lisääntynyt merkittävästi sosiaalisessa mediassa ja eri puolilla maailmaa erityisesti Israelissa 7.10.2023 tapahtuneen Hamasin terrori-iskun jälkeen. Euroopassa juutalaisvihaa lietsotaan useista eri ääriliikkeistä käsin. Sitä esiintyy radikaalissa islamissa, radikaalissa vasemmistossa ja radikaalissa oikeistossa. Näitä toisistaan muuten hyvin erilaisia liikkeitä yhdistää tässä asiassa yksi asia: taipumus nähdä juutalaiset kollektiivisesti vastuullisina Israelin toimista ja käyttää Israelin politiikkaa tekosyynä juutalaisvihalle. Euroopassa ja myös Suomessa olemme nähneet huolestuttavan kehityksen: antisemitismi on muuttunut jälleen avoimemmaksi. Juutalaisiin kohdistuvaa häirintää, uhkailua ja väkivaltaa esiintyy tavalla, jota ei pidä koskaan pitää normaalina. Juutalaisyhteisön jäsenet ja heidän lapsensa joutuvat kokemaan turvattomuutta omassa arjessaan – Helsingin kaduilla ja oppilaitoksissa. Suomessa on oltava nollatoleranssi rasismille, vandalismille, uhkailulle ja juutalaisvihalle. Ne on tuomittava yksiselitteisesti riippumatta siitä, kuka niitä harjoittaa tai millä poliittisella, uskonnollisella tai ideologisella perusteella niitä yritetään oikeuttaa. Synagogien, juutalaisten koulujen ja kaikkien kansalaisten turvallisuus on pystyttävä takaamaan. Ja kysyn yksinkertaisen kysymyksen: Mitä tekemistä juutalaisilla lapsilla on Lähi-idän konfliktin kanssa? Ei mitään. On epärehellistä ja moraalisesti kestämätöntä vetää näiden asioiden välille yhtälö ja käyttää Lähi-idän tapahtumia perusteluna juutalaisiin kohdistuvalle vihalle. Israelin hallituksen ja sen politiikan arvostelu on yksi asia. Juutalaisten syyllistäminen tai heidän uhkailunsa on aivan toinen. Lähi-idän konflikteja, vihaa ja alueen jännitteitä ei saa tuoda Suomen kaduille tai kouluihin. Meidän on puolustettava oikeusvaltiota, demokratiaa ja yhteiskuntarauhaa sekä puututtava määrätietoisesti kaikkeen radikalismiin, joka uhkaa niitä – riippumatta siitä, missä yhteisössä tai poliittisessa liikkeessä niitä esiintyy. Lähi-idän asiantuntijana tiedän, kuinka syvällä alueen poliittiset, uskonnolliset ja historialliset jännitteet voivat olla. Juuri siksi Suomeen muuttavan on sitouduttava suomalaisen yhteiskunnan lakeihin ja yhteisiin pelisääntöihin. Suomessa jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä ja vakaumukseensa, mutta kenelläkään ei ole oikeutta uhkailla tai vainota toisia heidän taustansa tai uskontonsa vuoksi. Suomi ei ole taistelutanner ulkovaltojen kiistoille. #antisemitismi #rasismi #inhimillisyys

Elina Hiltunen on kommmentoinut kriittisesti islamia ja aborttia – ja erotettiin siitä hyvästä Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä. Eikö Kokoomuksen arvopohja sovi yhteen kristillisen moraalin kanssa? https://t.co/VCDaGhpy0r #Kokoomus #Islam #Abortti

Tuota tuota. Tavanomaisen logiikan nojalla on täysin absurdia vihjailla puolustusvoimain komentaja rinnastuisi natsiupseeriin ja kaupan päälle vielä esittää, että Puolustusvoimien pitäisi kyseenalaistaa parlamentaarinen komentoketju. Mutta niin vain @amnesty-pomo @FrankAmnesty onnistuu yhtä aikaa.. a) ..vihailemaan PV:tä natsismista, mutta b) .. vaatii käytännössä, että komentaja asettuisi hankintoja päättävän eduskunnan ja hallituksen yläpuolelle. Sitä Puolustusvoimat ei voi tehdä. Amnesty vaatii komentajaa tottelemaan järjestön moraalia, ei eduskuntaa. Hyvisten mielenliikkeiden ymmärtäminen on usein tuskallisen vaikeaa. Tällä kertaa aivan erityisesti. Järjestö näyttää ylipäätään hakkaavan innokkaimmin pieniä maita, jotka puolustavat itseään. 2022 kohuraportissa Amnesty potki Ukrainaa siitä, että maan joukkoja oli asuinalueilla. 😵‍💫 Ulostulo oli niin sekopäinen, että Venäjä käytti sitä omassa propagandassaan. Hamasin joukkomurhan kohteeksi joutunut Israel saa Amnestyltä tyypillisesti hyvin jyrkkää kohtelua, Hamas ei niinkään. Niin ikään "ihmisoikeuksia puolustava" Amnesty käy säännönmukaisesti puolustustaan vahvistavan Suomen kimppuun. Ottawan sopimusta ei saisi purkaa, rajalakia ei saisi säätää, tehokasta ilmatorjuntaa ei saisi pystyttää. Jollain mystisellä tavalla maanpuolustaminen on yhdistyksen mielestä väärin ja viimeisimmän ulostulon mukaan ilmeisesti natsismia. On pakko kysyä: Kenen asialla tämä putiikki oikein on? #Ihmisoikeudet #Puolustusvoimat #Amnesty

Monenlaista mieltä saa olla. Ja kertoa sen avoimesti. Mutta aikamoista moraalista akrobatiaa on ajatella, että @Puolustusvoimat komentajan ei tulisi toimia nykyisen poliittisen ohjauksen ja voimassaolevan lainsäädännön mukaan täällä Suomessa. #keskustelu #Suomi #politiikka

Zachary Stein emphasizes that before rethinking governance and the economy, we need to change our worldview and identities to effectively address education, artificial intelligence, and nuclear threats, creating a reliable environment for discussing ethics and morality and for developing human capacities. (translated)

JUHTKIRI ⟩ Õpetada võib ka siis, kui ise aru ei saa

Medvedevin sanat eivät yllätä. Yllättävämpää on, miten johdonmukaisesti Stubbin oma käytös niitä ruokkii. Ensimmäisellä valtiovierailullaan Ruotsiin Stubb ilmoitti, ettei ole koskaan tuntenut itseään niin ruotsalaiseksi. Psykologisesti se on harvinaisen selkeä signaali: identiteetti ei ole ankkuroitunut. Kun oma kansallinen perusta on hatara, ihminen alkaa etsiä hyväksyntää ulkopuolelta. Ja juuri sitä Stubb on tehnyt. Hän on WEF-marionetti ja EU-federalisti, joka puhuu kansallisvaltioiden hävittämisestä kuin se olisi edistystä. Hän allekirjoitti Kiovassa 10-vuotisen turvallisuussopimuksen ja julisti Ukrainan sodan Suomen sodaksi. Hän ennusti joulukuussa 2023, että Venäjä on jo hävinnyt, ja tammikuussa 2024, että tavoitteena on saada Putin häviämään. Realiteetit eivät ole seuranneet. Samaan aikaan Venäjä-suhde on ryssitty ja Yhdysvaltoihin nojaaminen entistä epävarmempaa. Molemmissa suunnissa Suomen oma ääni on vaimentunut ja liikkumatila kaventunut. Psykologisesti kiinnostavinta on se, ettei Stubbilla ole omia suoria linjauksia. Hän omaksuu sen mielipiteen, jonka kuvittelee olevan suosittu, ja vaihtaa sitä tarpeen mukaan. Ulkopuoliset tahot ohjaavat liikkeitä. Selkäranka taipuu sinne, mistä hyväksyntää tulee eniten. Stubb ei ole idiootti. Hän on jotain hyödyllisempää. Mies, jonka linjat taipuvat aina sinne, mistä hyväksyntää sataa ja juuri siksi häntä kannattaa käyttää. Kun presidentin kanta vaihtuu sen mukaan, mikä kulloinkin tuntuu suositulta, kyseessä ei ole enää poliittinen joustavuus. Se on selkärangan puutetta. Moraalista tyhjyyttä. Sätkynukkena toimimista, jossa naruja pitelevät aina joku muu. Ja siihen on jo aivan riittävästi näyttöä. Kysymys ei ole enää siitä, mitä Medvedev sanoo. Kysymys on siitä, kuinka pitkään suomalaiset suostuvat katsomaan tätä esitystä. #wefpuppets #politics #Finland #identity

ERR 1w

Mart Koldits, the head of the Estonian Academy of Music and Theatre's acting school, explained on Vikerraadio during the resolution of the scandal created by Oliver Reimann that he acted according to his conscience and moral sense, highlighting the need to address the issue of drugs in a more systematic way in schools and emphasizing that there should be absolute zero tolerance towards such substances among acting students. (translated)

Reimanni juhendaja Mart Koldits: olen käitunud oma südametunnistuse järgi

Martilla on murheellinen mutta havahduttava pointti. Enemmistö haluaisi kunnollisuuden come backia. Mikä helvetti teidän moraalista kompassia häiritsee, "oikeisto"puolueet, kun ette vastaa omaan huutoonne ja kansalta saatuun mandaattiin? Minä tiedän. Se on puolueenne etu. Ja se on väärin. Mitäs jos tekisitte tärkeysjärjestysremontin? Pankaa pieni ihminen, kansakunnan etu ja tulevaisuuden kukoistuksen edellytykset ensisijaiseksi proriteetiksi. Kunnollisuus pelastaa meidät kelvottomuudelta. Riittävän moni tietää, mikä olisi kunnollista, jolloin kelvottomuuden kannattajia ei enää tarvitse pelkurina totella. #politiikka #moraali #kunnollisuus

Tässä nähdään, millaista sumutusta suomalaisille ovat vihreät ja koko vasemmisto syöttäneet. Suomalaiset maksaa ja toiset vaurastuvat, vihreät hykertelevät tyytyväisinä demarit vanavedessä. Tässä on se vihreä siirtymä, josta suomalaisia on vuosia kuritettu. Amazon rakentaa Teksasiin 7 650 megawatin kaasuvoimalan, jonka päästöt voivat olla jopa 33 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Samanaikaisesti koko Suomen päästöt: 36,5 miljoonaa tonnia. Eli yksi kaasuvoimala kattaa koko Suomen päästöt, siis yksi hemmetin voimala melkein saman verran kuin koko Suomi. Ja täällä suomalaisille on vuosikausia pidetty moraalisaarnaa siitä, kuinka pitää ajaa vähemmän, lämmittää vähemmän, kuluttaa vähemmän ja maksaa enemmän. Bensa maksaa, sähkö maksaa, asuminen maksaa ja jokainen uusi ilmastomaksu perustellaan sillä, että “kaikkien on tehtävä osansa”. Paitsi näköjään miljardiyhtiöiden. Tämä jos joku on taas osoitus siitä, että vihreät eivät välitä suomalaisista veronmaksajista pätkän vertaa. Amazon voi polttaa kaasua lähes Suomen vuosipäästöjen edestä, koska datakeskukset ja tekoäly tarvitsevat sähköä. Tämä annetaan heille kuitenkin anteeksi, koska Amazon kompensoi päästöjään rahoittamalla tuulivoimaa Suomessa. Teksasissa kaasuhanat auki. Suomeen lisää tuulivoimaloita. Asiapaperihin vihreä leima ja vastuullisuusraportti kiiltämään. Tästä vihreästä siirtymästä suomalaiset siis maksavat. Meiltä suoalaisilta vaaditaan uhrauksia, samalla kun maailman rikkaimmat teknologiayhtiöt rakentavat fossiilista energiantuotantoa surutta heti, kun niiden oma liiketoiminta sitä vaatii. Kun suomalainen haluaa halpaa ja varmaa energiaa, alkaa ilmastoluento. Kun Amazon haluaa sähköä, rakennetaan 7 650 megawatin kaasuvoimala. Älkää te vihreät enää puhuko meille ilmastotalkoista! Ne on nyt nähty, ette te muuta tee, kun valehtele ihmisille silmät sateenkaarilaseilla peitettynä. 👇 https://t.co/IF4Jsv44qi #ilmasto #energia #vihreäsiirtymä

Jos aikuinen pyytää rahaa vanhemmiltaan selvitäkseen, häntä pidetään säälittävänä. Jos aikuinen vaatii rahaa tai veroetuja valtiolta selvitäkseen, häntä kutsutaan "itsenäiseksi". Molemmat ovat elättejä. Toinen vain pakottaa naapurinsa maksumieheksi. Tätä moraalista konkurssia Yle ja HS brändäävät ”hyvinvointiyhteiskunnaksi”. Kyse ei ole journalismista, vaan statismin suojelusta. #hyvinvointiyhteiskunta #moraali #journalismi

Orwell kirjoitti 1984:ssa, että juuri nuoret naiset olivat totalitaarisen puolueen innokkaimpia kannattajia. He toistivat iskulauseita, vahtivat muita ja olivat herkkiä huomaamaan ympärillään ”väärinajattelua”. Nykyään tuo kohta kuitataan helposti naisvihamielisenä. Että Orwell muka sanoi naisten olevan idiootteja, jotka uskovat kaiken mitä heille syötetään. Mun mielestä siinä on paljon kiinnostavampi ajatus. Propaganda ei koskaan myy itseään propagandana. Kukaan ei sano sulle: ”Luovu vapaudestasi ja anna valtiolle enemmän valtaa.” Sen sijaan sanotaan: Ajattele heikoimpia. Pidetään kaikki turvassa. Suojele vähemmistöjä. Ole empaattinen. Ole suvaitsevainen. Ole hyvä ihminen. Eli vedotaan asioihin, jotka kuulostavat lähtökohtaisesti hyviltä. Ja juuri tässä vasemmisto on ollut erityisen hyvä. Lähes kaikki pystytään paketoimaan empatian, turvallisuuden, huolenpidon ja muiden suojelemisen ympärille. Ei siis ihme, että tällainen viestintä näyttää vetoavan erityisen hyvin naisiin. HS:n gallupissa SDP:n arvioidaan saaneen noin 59 000 naisäänestäjää lisää samalla kun kokoomus on menettänyt noin 64 000. Tutkija selittää kasvavaa sukupuolieroa koulutuseroilla ja sosiaalisen median logiikalla. Varmasti niilläkin on merkitystä. Mutta ehkä pitäisi uskaltaa kysyä myös se ilmeinen kysymys: Miksi juuri vasemmiston viesti vetoaa naisiin niin paljon? Jos sulle kerrotaan vuodesta toiseen, että juuri meidän puolemme ”välittää”, ”suojelee heikoimpia” ja ”pitää ihmisistä huolta”, politiikasta tulee helposti osa omaa moraalista identiteettiä. Et enää vain kannata tiettyä politiikkaa. Koet olevasi hyvä ihminen, koska kannatat sitä. Ja siinä kohtaa vastapuolta ei tarvitse enää voittaa argumenteilla. Riittää, että siitä tehdään kylmä, itsekäs, suvaitsematon tai paha. Mutta tässä ei ole kyse siitä, että naiset olisivat tyhmiä. Miehiin on käytetty ihan samaa temppua kautta historian. Miesten haluun suojella omiaan, taistella, olla rohkea ja puolustaa maataan on vedottu, jotta miljoonat miehet on saatu lähtemään sotiin ja jopa kuolemaan päätöksistä, jotka joku muu on tehnyt turvallisesti kaukana rintamalta. Onko mies silloin tyhmä? Ei. Hänen vahvuuksiaan on vain osattu käyttää hyväksi. Sama perusmekanismi toimii kaikkien kohdalla. Toiselle myydään empatiaa. Toiselle kunniaa. Toiselle turvallisuutta. Toiselle kapinaa. Hyvä propaganda löytää sen napin, jota juuri sinussa kannattaa painaa. Ja tässä tulee mun mielestä Orwellin kiinnostavin opetus. Totalitaarinen järjestelmä ei pysy pystyssä vain poliisien ja väkivallan avulla. Se tarvitsee tavallisia ihmisiä valvomaan toisiaan. Naapuri vahtii naapuria. Työkaveri työkaveria. Lapsi vanhempiaan. Mitä enemmän ihmiset alkavat ajatella, että väärän mielipiteen omaava on moraalisesti huono ihminen, sitä helpommaksi myös toisten kontrollointi muuttuu. Siksi vahvat ihmisten väliset siteet ovat tärkeitä. Perhe, ystävät ja oma yhteisö ovat paikkoja, joissa ihmisen ei pitäisi joutua ajattelemaan koko ajan poliittisten leimojen kautta. Tämä ei tarkoita, että nykyinen Suomi olisi Orwellin 1984. Mutta mekanismi kannattaa ymmärtää. Propaganda toimii parhaiten silloin, kun se ei tunnu propagandalta. Kun se tuntuu välittämiseltä. Velvollisuudelta. Oikeudenmukaisuudelta. Hyvyydeltä. Ja tässä koko ilmiö tiivistyy aika täydellisesti: ✨ kinda chic äänestää vasemmistoa ✨ Kun politiikasta tehdään osa identiteettiä, estetiikkaa ja hyvän ihmisen imagoa, argumentteja ei enää edes tarvita. Pitää vain näyttää siltä, että on oikealla puolella. #propaganda #politiikka #identiteetti

Demareiden vaalipaniikki alkaa saavuttaa eeppiset mittasuhteet: koko vaalikausi moraaliposeerataan rasismista ja äänestetään jokaista tiukennusta vastaan, mutta heti kun persujen gallup-luvut nousevat, takki kääntyy niin että suhisee. Luuleeko SDP todella, että näin läpinäkyvä ja epätoivoinen teatteri menee läpi kenellekään muulle kuin heidän kaikkein sinisilmäisimmille faneilleen? #vaalit #politiikka #rasismi

Suomen ongelma on se, että huonoudesta on tehty moraalinen hyve. Eli jos haluaa lapselleen hyvän koulun, se on järkevää, mutta eettisesti "rasismia". Oikeaoppisesti lapsi pitäisi laittaa huonoon kouluun, jotta voi moraalisesti olla hyvä ihminen. Asiat ovat aivan perseellään. Huonon koulun oppilaille pitää sanoa, että teidän pitää pystyä parempaan, ja hakeutua itse niihin hyviin kouluihin, ei päinvastoin. #koulutus #yhteiskunta #moraali

Nasima Razmyar on kelvoton ministeriksi ja moraalisesti kelvoton muutenkin. Hän puolusti pieniä poikalapsia seksualisoivan hyväksikäyttömateriaalin esittämistä ”trag-taiteena”. #Suomi #politiikka #lastenhuolto

Minun on mahdoton ymmärtää kansanedustaja Hopsun järjenjuoksua. Hänen miehensä ymmärrän ahneutena, joka vaivaa ihmisiä, mitä enemmän he vaurastuvat. Hopsu on joutunut allekirjoittamaan sitoutumisensa hallituksen varajäseneksi. Kun tällainen yritys perustetaan, varmasti on kotona keskusteltu asiasta. Muun väittäminen olisi silkkaa valehtelua. Vihreät ovat vuosikymmenet esittäneet olevansa niin puhtoisia niin puhtoisia ja ovat vaatineet puhtautta myös kaikille kantasuomalaisille (mutta ei ulkomaalaisille). Eikö hänelle välähtänyt mielessä edes hetkeä se, että tämä konsultointi on korruptiota, tai ainakin se näyttää siltä hyvin vahvasti. Miksi lakien laatimiseen osallistuva henkilö ei tarkista omien toimiensa laillisuutta. Sokeuttaako ahneus hänenkin silmänsä. Vähänkin järjissään oleva henkilö, etenkin kansanedustaja, olisi kieltänyt perheensä osallistumisen tällaiseen filunkiin. Hopsun moraaliposeerausta korostaa hänen osallistumisensa kirkollisiin ja protestanttipartiolaisten johtotehtäviin. Töitä yksityissektorilla hän ei ole tehnyt, mistä on varmaankin tullut näkemys, että rahaa on yltäkylläisesti ja siitä riittää ylimääräistä hänenkin perheelleen. #politiikka #korruptio #kansanedustaja

Look at his face. Look at his eyes. This is what the torture of Russians produces. And the Finns, he could be a 23-year-old Finnish boy if that country decided to attack our land. Russia is a country that does not adhere to any moral rules. And yet in this country there is (translated)

Kun Minja Koskela @minjakoskela makaa tyylikkäästi sohvalla mustavalkoisessa mekossa ja julistaa, että Purran budjetti on "lisää rahaa rikkaille, kovempaa keppiä köyhille", kyse ei ole vain budjettikritiikistä. Kyse on syvemmästä kulttuurisesta ja psykologisesta muutoksesta, joka on tapahtunut vasemmistossa. Aiemmin vasemmistoliitto @vasemmisto (ja sen edeltäjät) oli aidosti duunaripuolue. Nykyään sen viestinnän kärkenä ovat lähes päivittäin "köyhät". Keitä nämä köyhät oikeastaan ovat? Eivät ainakaan ay-liikkeen johtajia, joiden palkat ovat moninkertaisia keskivertosuomalaiseen verrattuna. Eivätkä he ole puolueen näkyvimpiä hahmoja, joiden elämäntapa, koulutus ja sosiaaliset verkostot kuuluvat aivan toiseen yhteiskuntaluokkaan. Tässä suhteessa Gad Saadin @GadSaad analyysi on valaiseva. Saad kuvaa kirjassaan "The Parasitic Mind", miten tietyt ideat toimivat kuin aivoihin iskeytyvät loiset. Ne kaappaavat isäntänsä ajattelun, tekevät tämän immuuniksi vasta-argumenteille ja leviävät sosiaalisesti, koska ne tarjoavat moraalisia palkintoja. Yksi voimakkaimmista tällaisista ajatusloisista on "uhriutumisen kultti" (victimhood as a virtue). Kun uhriasemasta tulee moraalista valuuttaa, politiikka ei enää keskity siihen, miten mahdollisimman moni nousisi pois köyhyydestä. Sen sijaan keskitytään siihen, kuka on riittävän suuri uhri ansaitakseen myötätuntoa ja resursseja. Samalla syntyy performatiivista empatiaa: näyttävää, julkista myötätuntoa, jonka päätehtävänä on osoittaa kuuluvuutta omaan sisäpiiriin ja hankkia siellä statusta. Koskelan kuva on tästä klassinen esimerkki. Eleganssi, poseeraaminen ja huoliteltu estetiikka yhdistettynä "köyhien" puolustamiseen ei ole sattumaa. Se on viesti omasta asemasta: "Minä olen riittävän valveutunut, riittävän myötätuntoinen ja historian oikealla puolella." Evoluution näkökulmasta tämä on täysin ymmärrettävää, sillä ihminen on sosiaalinen eläin, joka hakee hyväksyntää ja asemaa ryhmässään. Ongelma syntyy, kun tällainen viestintä irtoaa todellisuudesta ja alkaa syrjäyttää konkreettisen politiikan, joka aidosti auttaisi pienituloisia. Saad on myöhemmin laajentanut ajatusta "itsetuhoiseen empatiaan"(suicidal empathy). Se tarkoittaa tilannetta, jossa empatia vääristyy niin, että se alkaa vahingoittaa koko yhteiskunnan toimivuutta - ja jopa niiden ryhmien pitkän aikavälin etuja, joita sen pitäisi puolustaa. Tämä vinouma syntyy, kun politiikan kieli keskittyy yhä enemmän uhrihierarkioihin ja yhä vähemmän työn, osaamisen ja taloudellisen nousun mahdollistamiseen. Suomessa tämä näkyy selvästi. Perinteinen teollisuustyöväki on hiljalleen vähentynyt vasemmiston aktiivien ja äänestäjien joukossa. Tilalle on tullut julkisen sektorin ammattilaisia, järjestöväkeä, opiskelijoita ja aktivisteja. "Köyhistä" on tullut enemmän symbolinen kategoria kuin konkreettinen ihmisryhmä, jonka elinoloja pyrittäisiin systemaattisesti parantamaan työn ja talouskasvun avulla. Lopputulos on teatteria. Budjettikritiikki tiivistyy iskulauseisiin kuten "rikkaat vastaan köyhät", vaikka todelliset ongelmat - kannustinloukut, työn verotus, osaamisvaje ja julkisen sektorin tehottomuus - jäävät sivuosaan. Samalla ihmiset, jotka tekevät raskasta työtä, maksavat veroja ja yrittävät pitää taloutta pystyssä, kokevat yhä vahvemmin, ettei heitä edusteta. Tämä ei ole vain Suomen ilmiö, vaan sama kehitys on nähtävissä monissa länsimaisissa vasemmistopuolueissa. Kun luokkataistelun korvaa identiteetti- ja uhrikilpailu, ja kun näyttävä hyvesignalointi ohittaa tosiasiat ja talousrealismin, puolue menettää yhteyden niihin, joiden asialla se väittää olevansa. Todellinen myötätunto ei näy sohvalla poseeraamisena. Se näkyy politiikkana, joka tekee työnteosta kannattavaa, koulutuksesta hyödyllistä ja yrittämisestä mahdollista - myös niille, jotka eivät jo kuulu eliittiin. Luku- ja ymmärtämisen suositus: Gad Saad, Suicidal empathy https://t.co/gtHuQ5rIDd #Politiikka #Vasemmistoliitto #Empatia

@ir_rkp @gothammer Sä muuten teet työtäsi hyvin, Riikka. Toivoisin, että tervejärkisyyden, tarmokkuuden ja moraalisen rohkeuden kombinaatio olisi tartuntatauti. #Terveydenhuolto #Rohkeus #Työelämä

Irlanti käy alumiinikauppaa Venäjän kanssa, mutta boikotoi israelilaista teknologiaa. Mikä ihme Éireä oikein vaivaa? Toivottavasti tällainen valikoiva moraaliposeeraus ei ole tarttuvaa. #Irlanti #boikotti #moraali