BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#kännykkä

A-studiossa keskustellaan koulujen kännykkäkiellosta ja käy ilmi, että palaute henkilökunnalta on ollut pelkästään positiivista: työrauha on parantunut ja tunneilla pystytään keskittymään paremmin olennaiseen. Päivänselvä lopputulos. Siksi ps on ajanut kännykkäkieltoa sinnikkäästi. Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, vaan palata perusasioiden äärelle. #koulutus #kännykkäkiellot #keskittyminen

Helsinkiläisissä peruskouluissa kännykät kielletään jatkossa myös välitunneilta. Ruudun tuijottaminen korvataan lisäämällä lukemista, kirjoittamista, liikuntaa ja leikkejä. Kännykkää käytetään ja ruutuja katsotaan vain perustellusta syystä. Hyvä. Näin pitää toimia tietysti aivan jokaisessa suomalaisessa koulussa. Tolkun ihmisen sielu lepää, kun aikalaishulluus väistyy, järki palaa ja aikuiset tarjoavat taas tiukemman, mutta myös turvallisemman oppimisympäristön lapsille. Väitän, että tulokset tullaan näkemään lähes välittömästi parantuneina oppomistuloksina, lasten parempana kuntona, lisääntyneinä sosiaalisina suhteina ja laadukkaampana unena. Tätä lisää, kiitos! #Terestroika https://t.co/rGNN73q43R #koulu #lapsi #oppiminen

En pysty ymmärtämään, miten minä voin jäljittää kännykkäni mistä tahansa maailmasta – tai jopa käyttää sitä määrittämään esimerkiksi iPadini sijainnin –, mutta saksalaisten turvallisuusviranomaisten on muka mahdotonta määrittää turvallisuusuhiksi luokiteltujen henkilöiden olinpaikkaa samalla tarkkuudella.

Saksan Merz: En ymmärrä, miten epäilty pääsi toteuttamaan tekonsa
www.mtvuutiset.fi

Turkulaismies on ajanut taksinsa Viking Linen taksikaistalle Turussa, kun poliisi saapuu paikalle kysymään miehen ajokorttia ja ammattiajolupaa. Turkulaismies alkaa huutamaan ettei voi luopua kännykästään eikä läppäristään, ja poliisit vaan seisoskelee ja antaa miehen huutaa. Lopulta turkulaismies laitetaan poliisiauton takatilaan, jossa saa yhä jatkaa kuvaamista. Mistä lähtien poliisin pidättämät ihmiset saa kännykkänsä mukaan poliisiauton takatilaan? Yleensä moiset tavarat otetaan kiinniotetuilta talteen. Sitten turkulaismies väittää kokeneensa POLICE BRUTALITYÄ. Mitä tämä turkulaismies tekee Suomessa? Miksei lähde Afrikkaan? Miksei Turun poliisi vienyt miestä suoraan johki Kameruniin? Miten pitkään Turun poliisi katselisi jonkun kaarinalaisen tekemänä moista öyhötystä? #Poliisi #Suomi #Turku

Edellisellä pääministerillä oli valtion kännykkäkin kateissa, kun olisi pitänyt päättää Uniperin asioista. Sinne neuvotteluihin lähetettiin sitten Tuppurainen, surullisin seurauksin. 8 miljardia katosi taivaan tuuliin. https://t.co/fKADh30C6l #Uniper #poliitika #Suomi

Sananen suomalaisesta luottamusyhteiskunnasta, sen hauraudesta ja sen kohtaamista ulkoisista ja sisäisistä uhkakuvista. ⛓️🧵 Yhtenä mieleenpainuvimmista luottamusyhteiskuntaan kuuluvan sinisilmäisyyden ilmentymistä oli, kun vuonna 2015 turvapaikanhakija valehteli pääministeri Sipilälle olevansa alaikäinen. Joskin kuka tahansa näki persesilmälläänkin, että kameran edessä oleva jykevärakenteinen turvapaikanhakija on aikuinen mies. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin tämä Fahad Firas Adday Al-Nuaimi myönsi olevansa parikymppinen ja valehdelleensa pääministerille. Sittemmin Fahad on myös raiskannut vammaisen naisen. Kaikki Fahadin aikaansaama haitta olisi pystytty estämään yksinkertaisesti hyväksymällä, että pääministerillemme koko kansan edessä päin naamaa valehteleva ihminen on uhka luottamusyhteiskunnalle ja saattelemalla hänet suorinta reittiä kotimatkalle. Luottamusyhteiskunnan vahvuus kun on laajasta yhteiskunnallisesta yhteisymmärryksestä ja oletusarvoisesta luottamuksesta syntyvä turvallisuus. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluva rehellisyys, oikeudenmukaisuuskäsitys ja yhteenkuuluvuus ovat olleet luottamusyhteiskuntamme kivijalkoja. Siksi, näin kansanomaisena esimerkkinä, Suomessa kadulle tiputtamansa lompakon on todennäköisesti saanut takaisin ja tuntemattomankin sanaan sekö hyväntahtoisuuteen on voinut luottaa. Luottamusyhteiskunnan heikkous taas on, ettei siinä kasvanut välttämättä tunnista tai halua hyväksyä vaaroja, jotka ovat epäluottamuksen kulttuureissa kasvaneille jokapäiväistä elämää. Siksi takavuosina suomalaiset haksahtivat ruusukauppiaiden ja hyväntekeväisyyshuijareiden valheisiin. Siksi basaareiden tinkimiskulttuuri ja lomakohteiden kekseliäiden huijareiden röyhkeys on meille vierasta. Siksi moni saattoi myös ajatella, ettei kukaan valehtelisi pääministerillemme päin naamaa. Koska sellaista nyt vain ei Suomessa tehdä. Todellisuudessa ei tarvitse paljoa matkata maailmalla ymmärtääkseen, että pohjoismaiset ja läntiset luottamusyhteiskunnat ovat vähemmistökulttuureita tällä planeetalla. Tarkoitukseni ei ole väittää, että jokainen ulkomaalainen, tai edes kovinkaan merkittävä osa heistä, olisi lähtökohtaisesti epärehellisiä. Sellaisen väittäminen olisi yksiselitteisesti valehtelua. Valitettavasti luottamusyhteiskunnan murentaminen ei kuitenkaan vaadi enemmistöä, vaan hyvin pienen porukan. Tämä murentuminen näkyy Suomessa lisääntyvänä turvattomuudentunteena, jota ruokkivat jatkuvat uutiset raiskauksista, katujengien tekemistä ryöstöistä ja koulujen järjestyshäiriöistä. Ja tämä kaikki valitettavasti liittyy siihen, että maahan on päästetty liikaa heitä, jotka eivät ole luottamusyhteiskunnamme luottamuksen arvoisia. Onneksi oikeistohallitus on säätänyt luottamusyhteiskuntaa turvaavia lakeja, joita ei vielä vuonna 2015 ollut. Mutta kiristämisen varaakin vielä on. Valehtelitko viranomaisille? Hyvästi. Raiskaat? Hyvästi. Et opettele kieltä ja pyri kotoutumaan omaehtoisesti? Hyvästi. Jälkikasvusi ryöstelee kylillä? Hyvästi. Meillä on tätä kaikkea riittävästi omasta takaa, emmekä tarvitse sitä tuontitavarana lisää. Alleviivaan vielä, että vaikka pidänkin suomalaista kulttuuria karkessti maailman parhaana kulttuurina, en missään tapauksessa halua leimata kaikkia maahanmuuttajia tai ulkomaalaisia. Uskon vilpittömästi ajatukseen, että suomalaisen kulttuurin, lait ja normit omaksuva ihminen etnisyyteen ja ihonväriin katsomatta voi tulla suomalaiseksi. Uskon vilpittömästi myös siihen, että jokaisen suomalaisen etu taustaan katsomatta on, että luottamusyhteiskuntaamme suojellaan heiltä, jotka toiminnallaan yrittävät sen tuhota. Lopukta kyse on maailmanlaajuisesti uhanalaisen luottamusyhteiskunnan tulevaisuudesta. Haluammeko, että se pudonnut lompakko tai kännykkä löytää jatkossakin takaisin omistajalleen? Ettei valehtelusta ja vedättämisestä tule yhteiskunnallista normia? Ettemme menettäisi tätä luottamusyhteiskunnaksi kutsuttua paratiisia, jossa vielä elämme? https://t.co/glNwAqPqXu https://t.co/SKsYQ2oyjb #Luottamusyhteiskunta #Suomi #Tulevaisuus

Kiitos paljon, @Elisa_aspa ! Saatte ryöstettyä reilut 120 euroa kuussa vanhukselta vuoden ajaksi. Myitte 75-vuotiaalle eläkeläiselle 5G+-liittymän vuoden määräaikaisella sopimuksella. Ihmiselle, jolla on ikivanha, ehkä juuri ja juuri 4G:tä tukeva kännykkä. Lisäksi päälle kotiin 1000 megan nettiyhteys ja mökille toinen. Koskaan hän ei ole mitään viihdettä striimannut, eikä tule striimaamaan, mutta nyt lähtee sähköpostit ripeästi. Hyvin on tarpeet kartoitettu ja täytetty, ainakin sen teidän geelitukan tarpeet. #Eläkeläiset #Käyttäjäoikeudet #5G

ÄitiMaa May 27

Älä kuuntele Hannuja, kuunnelkaa lapsia. Pari vk sitten yläkoulun vanhempainillassa kerrottiin kännykkäkiellon vaikutuksista. LAPSET ovat kiittäneet ja haluavat jatkaa sitä koska niiden ei enää tarvi pelätä kuvaamista ja snäppiin joutumista. Ja ovat saaneet lisää kavereita. 💖 #lapset #kännykkäkiellon #vanhempainilta

mtvuutiset.fi May 17

Kännykän tuijottaminen lisää silmien rasitusta ja kuivuuden tunnetta, mikä näkyy nuorilla samanlaisina silmäoireina kuin vanhemmilla, koska älypuhelimien käytön myötä luonnolliset lepotauot ovat vähentyneet merkittävästi. #kännykkä #silmät #terveys

Kännykän tuijottaminen väsyttää ja kuivattaa silmät: "Mikään ei rasita silmiä niin paljon kuin..."