BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#sukupolvi

Päinvastoin. Me mietimme nyky-yhteiskunnassa liian vähän perheitä. Perhe on luonnollinen yksikkö yhteiskunnalle, ja siitä tavallinen ihminen löytää merkitystä ja tukea. Me halvennamme perheen merkitystä jopa niin paljon, että halveksumme esim. suuren perinnön jättämistä lapsille. Vaikka tämä olisi pitkäjänteistä ja viisasta toimintaa ja ohjaisi yksilöitä parempiin päätöksiin arjessa. Hyväksymme mielummin sen, että tienatut rahat ryypätään ja törsätään oman elinkauden aikana. Tai akuankkamaisesti emme saavuta mitään. Suuri väärinkäsitys on, että elämä olisi joku lautapeli, jossa jokaisen ihmissielun pitäisi syntyä samaan ruutuun. Se anastaa perheiden ketjun - sen ajatuksen, että on ollut olemassa sukupolvia ennen sinua ja heilläkin saa olla sanottavansa siihen, miten heidän lapsensa ja lapsenlapsensa elämässä saavat. Ajatusmalli, jossa elämä ei ala sinusta ja pääty sinuun tuottaa vastuullisempia päätöksiä ja tekee ihmisistä onnellisempia. Sitä ei valtio voi koskaan korvata. #perhe #yhteiskunta #elämä

Selittääkö tämä osittain, miksi miehet ja naiset keskimäärin suhtautuvat maahanmuuttoon eri tavoin? Lähde alla https://t.co/5KvS7673ta #maahanmuutto #sukupolvi #yhteiskunta

Sukupolvien välillä näkynee varmaan myös erot työn luonteessa - boomerit olivat 45 vuotta töissä samassa firmassa ja maksoivat palkallaan kodin lisäksi kesämökin ja kaksi autoa, siinä missä nykynuoret kilpailevat 50 intialaisen kanssa määräaikaisesta nollatuntisopimuksesta. https://t.co/VOTUcvhEye #työelämä #sukupolvet #talous

@PaiviRasanen Päivi, suomalainen on voinut tilata lasteittain viinaa kotiovelle jo vuosikymmenet. Silti alkoholinkulutus on alimmalle tasolle sitten vuoden 1973. Uusi sukupolvi on vastuullisempi kuin sinun tai minun sukupolveni. Ja sitä seuraava vieläkin vastuullisempi. #Suomi #alkoholinkulutus #vastuullisuus

mtvuutiset.fi Jun 16

Heinäkuussa voimaan astuva eläkevaroja koskeva lakimuutos nostaa osakepainon eläkevarallisuudessa lähes 70–75 prosenttiin, mikä ei vaikuta nykyisiin eläkeläisiin, mutta pyritään turvaamaan tulevien sukupolvien eläkkeet ja vähentämään painetta eläkemaksujen korotuksille. #eläke #talous #uudistus

Eläkevaroihin lisää riskiä – tämä uudistuksesta tulee tietää

Uusi sukupolvi elää maailmanhistorian turvallisinta ja yltäkylläisintä aikaa. Tämä punakoneen levittämä valheellinen pelkoporno varmasti myy, mutta ei auta ketään. Nuoret: Mitä vähemmän kuuntelette näitä ankeuttajia, sitä paremmin pärjäätte. https://t.co/NixTMvNEJ8 https://t.co/EK8nh293VM #nuoret #turvallisuus #totuus

mtvuutiset.fi Jun 12

Suomessa jopa 100 000 lasta elää päihdeperheissä, ja ongelmat siirtyvät sukupolvien yli, mikä vaatii yhteiskunnallista puuttumista ja perheiden samanaikaista hoitoa, arvioivat asiantuntijat. #Päihteet #Lapset #Yhteiskunta

Kymmenet tuhannet lapset elävät päihdeperheessä ja kierre jatkuu – "Että ei tunnu niin helkkarin pahalta kaikki"
mtvuutiset.fi Jun 11

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan vuodesta 2022 lähtien helteet ovat johtaneet yli 200 000 ihmisen kuolemaan Euroopassa, erityisesti vaikuttaen iäkkäisiin ja sairauksiin kärsiviin sukupolviin, sekä korostaen tehokkaiden helteiden varoitusjärjestelmien ja riskiryhmien viestinnän tarvetta. #Helle #EU #Terveys

WHO: Vuodesta 2022 helteet ovat tappaneet yli 200 000 ihmistä Euroopassa

Älkää antako ministeri Grahn-Laasosen epätoivoisen uusikielen hämätä. En keksi mitään orwellilaisempaa tai dystooppisempaa kuin meidän vanhempien "oikeuden" surmata lapsemme kohdussa ja kutsua sitä "tasa-arvon ja edistyksen voitoksi". Sen kirjaaminen perustuslakiin olisi onnistuessaan barbaarisen taantumuksen huipentuma. Perustuslakiin tulisi kirjata kohdussa olevan lapsen oikeus elämään, ei meidän "oikeutemme" surmata häntä. Näen tässä radikaalissa hankkeessa ennen kaikkea epätoivoa. Se on itse asiassa hyvä merkki. Selitän, mitä tarkoitan. Miksi abortille halutaan perustuslaillinen suoja juuri nyt? Jos kyse todella olisi niin laajasti hyväksytystä ja itsestään selvästä oikeudesta kuin sen kannattajat väittävät, miksi sitä pitäisi erikseen suojata perustuslaissa? Perustuslakiin turvaudutaan yleensä silloin, kun pelätään, ettei tavallinen lainsäädäntö enää riitä tai että yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttumassa. Juuri siksi tämä aloite vaikuttaa minusta enemmän puolustustaistelulta kuin voitonmarssilta. Sen taustalla on havainto siitä, ettei aborttia enää kaikkialla pidetä kiistattomana tai itsestään selvänä oikeutena. Yhä useampi ihminen ja erityisesti nuorempi sukupolvi kysyy, mitä oikeuksia kohdussa olevalla lapsella on. Kun tätä kysymystä ei enää voida sivuuttaa ja kun epätieteelliset ja taikauskoiset moraaliset alibimme ("sikiö ei ole lapsi") näyttäytyvät tunkkaisen vanhentuneilta, kasvaa paine ankkuroida nykytila mahdollisimman vahvasti lakiin. Itse olisin ylpeämpi sellaisesta poliittisesta työstä, joka laajentaa heikoimpien oikeussuojaa eikä vahvempien valtaa päättää heidän elämästään. Yhteiskunnan moraalinen kehitys – myös meidän takapajulassamme – kulkee toivottavasti kohti yhä syvempää ymmärrystä siitä, että kaikkein pienimmilläkin ja puolustuskyvyttömimmillä ihmisillä on ihmisarvo ja oikeus elämään. P.S. Se, että ministerin julkaisu keräsi enemmän kommentteja kuin tykkäyksiä (ns. "ratio"), ei todista mielipidemittausten tavoin mitään. Se kertoo kuitenkin jotakin kiinnostavaa: ihmiset kokevat tarpeelliseksi vastata, haastaa ja kyseenalaistaa. Juuri sellaista ei tapahdu silloin, kun jokin näkemys vielä nauttii kiistatonta kulttuurista hegemoniaa. Yhteiskunnallinen ilmapiiri on tosiaan muuttumassa. Hienoa! #abortti #oikeudet #yhteiskunta

Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruudessa näin jälkikäteen ajateltuna mielenkiintoista oli, että se markkeerasi seuraavan 12 vuoden kasvukauden alkua. Kasvukauden, jonka suomalaiset rakensivat yhdessä kovalla työllä. Kasvukauden, jonka keskellä oli suorastaan ällistyttävää kasvaa teinistä nuoreksi aikuiseksi. Kasvukauden, jollaista uusi sukupolvi ei valitettavasti ole nähnyt tai kokenut. Vielä. Isossa kuvassa sen enempää Leijonien kuin koko Suomenkaan kohdalla ei lopulta ole merkityksellistä, kuka teki voittomaalin, kuka piti nollat, kuka lopulta teki rakenneuudistukset tai sitä rataa. Tärkeintä on, että yhdessä tehtiin töitä yhteisen tavoitteen eteen. Erityisen palkitseva Leijonien eilinen työvoitto oli siksi, ettei mikään tullut ilmaiseksi eikä mikään ollut varmaa etukäteen. Onnea Leijonat, hienosti pelattu! Ja onnea Suomi ja suomalaiset, jotka seisoitte Leijonien tukena. Ehkäpä tämä voitto markkeeraa tulevien vuosikymmenien menestystä. Ei jätetä sitä kuitenkaan sattuman varaan, rakkaat suomalaiset, vaan jatketaan töitä paremman Suomen eteen! #Jääkiekko #Suomi #Leijonat

Mika Niemelä May 14

Mika Niemelä: Säästöjä ja sopeutustoimia on välttämättä tehtävä lisää tulevilla hallituskausilla. Tiestö on yksi vaihtoehto. Poliittisen päätöksentekijän on pohdittava, pitääkö nykyistä tieverkostoa rahoittaa juuri tällaisena. Valtio ei himoitse kenenkään varallisuutta. Mutta varmasti kun valtiovarainministeriössä valmistellaan meno- ja rakennekartoitusta, jossa on laaja-alaisesti eri näköisiä toimenpiteitä, niin kaikkea mahdollista pohditaan. Aika monella meillä se keskeisin varallisuus on oma koti. Siinä on sitten mietinnän paikka. Asia vaatii paljon selvittelyä ja valmistelua, sikäli mikäli joku haluaisi jotakin tuon tyyppistä päättää. Ajattelen näin viisikymppisenä, kun olen itse elänyt sen lapsuuden, jossa oma mummini on asunut yläkerrassa ja samassa talossa on ollut kolme sukupolvea − että miksei näin voisi olla tulevaisuudessakin, että voisi olla useampia sukupolvia saman katon alla? Meidän on ylipäätään kyettävä haastamaan itseämme palveluissa eri puolilla yhteiskuntaa. Löytyisikö uusia parempia malleja palvelujen toteuttamiseen?