🇫🇮 voisi tukea🇩🇪esimerkiksi sulkemalla 🇷🇺tiedusteluaseman Ahvenanmaalla kuitenkin yhteisymmärryksessä🇸🇪 kanssa. #Ahvenanmaa #tukeminen #yhteistyö
🇫🇮 voisi tukea🇩🇪esimerkiksi sulkemalla 🇷🇺tiedusteluaseman Ahvenanmaalla kuitenkin yhteisymmärryksessä🇸🇪 kanssa. #Ahvenanmaa #tukeminen #yhteistyö
Miksi useita keskusliittoja samaan SOTE-toimintaan? Tiedän sohaisevani kusiaispesään, mutta jonkun on kerrottava totuus. Yle antaa runsaasti mediatilaa vihreiden puheenjohtajalle, joka valittaa etenkin Kehitysvammaliiton STEA-avustusten vähentämisestä. Jottei taas saisi kuulla olevansa rasistifasisti, kerron heti, että yhteiskunnan tulee tukea juuri heitä, jotka eivät selviydy elämästään omin avuin. Jos saisin päättää avustuksista, antaisin vammaisille 100 ja asylum-maahanmuuttajille nolla. Mutta akateemisille naisille en rahoja jakaisi. Sen takia nostan kissan pöydälle. Kehitysvammaliittoa tukevat tahot väittävät, että STEA-rahoituksen vähentäminen vaikuttaisi 800.000 ihmisen elämään. Mistä hatusta tuo luku on otettu, koska kehitysvammaisia arvioidaan olevan 50.000 ja heistä yli 90 % on lievästi ja keskiasteisesti vammaisia. Kehitysvammaisten määrä on 2000-luvulla lisääntynyt merkittävästi, eikä syytä haluta selvittää. Talonpoikaisjärjellä syy on selvä: humanitaarinen maahanmuutto ja sen mukana tulevat serkusavioliittojen lapset. Hakusanalla ”kehitysvam” löytää STEAn tämän vuoden avustuksista 13 järjestöä, jotka ovat saaneet 2,5 miljoonaa euroa. Kun hakee samalla sanalla järjestöjä, on rahaa jaettu 5,8 miljoonaa viidelle järjestölle. Kirjoitus käsittelee kolmea suurinta. Kaksi suurta Kehitysvammaliitto ja Kehitysvammaisten Tukiliitto ovat vuosittain saaneet miljoonien eurojen tuen. Vuonna 2020 Marinin aikaan molemmat saivat 4 miljoonaa euroa, tänä vuonna kumpikin yhteensä 5 miljoonaa euroa melkein yhtä suurin määrin. Kuvaaja osoittaa, että nämä kaksi järjestöä tekevät täysin samaa päällekkäistä työtä. ”Osallisuuden, toimijuuden ja arjenhallinnan tukeminen” saa rahaa kahdelta eri momentilta. Tuplarahat on annettu kahdelle muullekin nimikkeelle. Näistä kolmesta liitosta vain Tukiliitto on julkaissut tilinpäätöksensä. Kaivamalla netin syövereitä nähdään, että nämäkin järjestöt ovat akateemisten naisten suojatyöpaikkoja. Muutamat miehet kelpaavat hoitamaan taloja ja tiloja ja IT-asioita. Tietoja salataan, koska ne olisivat kiusallisia. Tukiliitto kertoo, että sillä on 2 miljoonan euron sijoitukset. Tuloja Tukiliitolla oli viime vuonna 4,0 miljoonaa euroa, joista STEAlta 2,6 miljoonaa. Kehitysvammaliiton tulot olivat 3,6 miljoonaa, josta STEAlta 2,4 miljoonaa. Kehitysvammatuki 57 ei ole liitto, joten sen rahat (0,5 miljoonaa euroa) eivät ehkä ole leikattavana. Seinäjoen seudun kehitysvammaisten Tuki ry on saanut sekä viime että tänä vuonna 150 tuhannen euron avustukset ja Turun Seudun kehitysvammaisten tuki ry molempina vuosina 162 tuhatta euroa. Molemmat ovat Tukiliiton jäseniä. Kehitysvammaliitto ei ole vammaisjärjestöjen järjestö, eikä se myöskään osallistu kohtaamistyöhön, joten rahat ovat jatkossa tiukoilla. Liitolla on organisaatiojäseniä kuten yhdistyksiä, säätiöitä, yrityksiä, kuntia, seurakuntia, hyvinvointialueita ja henkilöjäseniä. Omien sanojensa mukaan se on ”yleishyödyllinen kansalaisjärjestö, jonka tehtävänä on toimia yhteistyöfoorumina, kehittäjänä, tutkijana, vaikuttajana, edunvalvojana ja edelläkävijänä”. Molemmat isot järjestöt ovat osallistuneet Zanzibarin kehitysvammaistyöhön, mutta Tukiliitto on siitä jäänyt pois. #kehitysvammaisuus #SOTE #yhteiskunta
@HannaMannermaa Jokaisella suomalaisella olisi syytä pelottaa SDP:n holtiton talouspolitiikka, avointen rajojen maahanmuuttopolitiikka, islamismin tukeminen ja vastuuton puolustuspolitiikka. #Suomi #Politiikka #Talous
Iran warns the countries of the Persian Gulf that supporting the U.S. armed forces may lead to involvement in their operations and that Iran is closely monitoring the movements of U.S. troops in the region. (translated)

Vasenlaita aina valittaa, että täällä tehdään oikeistolaista politiikkaa. Todellisuus on kuitenkin, ettei tässä maassa ole koskaan tehty puhtaasti oikeistolaista politiikkaa. Niin surkuhupaisaa kun tämä onkin niin vasenlaita arvostelee lähinnä vasemmistolaista politiikkaa. Jos mietitään ihan puhtaasti oikeistolaista talousliberaalia politiikkaa niin siihen ei kuulu kaiken tukeminen verovaroista, siihen kuuluu yksilön vastuut ja myös tämän tuomat vapaudet. Siihen kuuluu alhaiset verot ja pieni hallinto. Kateus loistaa poissaolollaan ja menestyjiä arvostetaan. Osuiko yksikään Suomalaiseen politiikkaan? No ei ja siksi, koska täällä ei ole koskaan tehty kunnollista oikeistopolitiikkaa. Eiköhän olisi jo aika. #Politiikka #Oikeistolaisuus #Vasemmistolaisuus
En muista pitkältä ajalta mitään asiaa, joka olisi saanut puolueet yhtä pois tolaltaan kuin perussuomalaisen ministerin esitys leikata järjestöjen poliittisista hillotolpista. Järkytyksen ja paniikin syy on ilmeinen. Esimerkiksi Sosten kaikki työpaikat on jaettu puolueiden kesken, ja ilman puolueen jäsenyyttä ei ole mitään asiaa hyväpalkkaisiin hommiin missään muussakaan isoja tukia saavassa järjestössä. Tällaiset järjestöt muodostavat myös merkittävän osan puolueiden tuloista, ja niillä on iso merkitys vaalikampanjoissa. Veronmaksajien rahoilla tietenkin. Ministeri Rydman on vastuullisesti ja ryhdikkäästi arvioinut, että tämän umpikorruptoituneen rakenteen rahoittaminen ei ole yhtä tärkeää kuin todellinen apua tarvitsevien suomalaisten auttaminen. Kun säästetään, asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Lähes kaikille muille puolueille kuin Perussuomalaisille absoluuttisesti tärkeintä on puolueelle ohjatun veronmaksajien rahan ja vallan säilyttäminen. Perussuomalaiset ovat valmiit tekemään sen, mitä on tehtävä, jotta vähenevät rahat käytettäisiin tarkasti ja vaatuullisesti niihin hyviin tehtäviin, jotka joskus kauan sitten kirjattiin järjestöjen tavoitteiksi. Poliittisten puolueiden tukeminen ei ole tällainen tehtävä. #Politiikka #Suomi #Perussuomalaiset
Päivän leikkauskohde: Suomen Tikkaurheiluliiton yleisavustus (23 000 €) Mökkitikka-, tikkajuoksu- ja tikkahiihtokisa järjestävän kerhon tukeminen ei ole välttämätön julkispalvelu. Ei osu edes samalle hehtaarille. Käsittämätöntä verorahojen haaskaamista. #RatkaisutRahapulaan #Suomi #Tikkaurheilu #VerorahojenKäyttö
Nämä tutkimukset Rydman jätti ilman rahoitusta. Kun katsoo näitä tutkimusten otsikoita, vaikuttaa siltä, että otsikot on rakennettu niin kivoiksi, että vain hirviö voisi sanoa näille ei. Tosiasiassa näiden "jeejee-tutkimusten" rahoituksen evääminen on Suomen julkiselle taloudelle pieni ja loistava askel oikeaan suuntaan. Kiitos, ministeri-Rydman, kun suojelet veronmaksajain vaivalla ansaitsemia veromarkkoja tältä neljän miljoonan euron pakkososialisoinneilta. Jokainen näistä "kivakiva-tutkimuksista" haki n. +-500.000 euron pottia: 1) "Kiireellinen sijoitus visuaalisen viestinnän koekenttänä - miten visuaaliset viestintävälineet voivat parantaa lasten, nuorten ja vanhempien tiedonsaantia ymmärrystä ja osallisuutta kiireellisissä sijoituksissa." 2) "Yhteisösosiaalityön lähtökohdat ja paikka sosiaalityössä." 3) "Työttömyys palvelujärjestelmän rajapinnoilla: sosiaalityö työelämäosallisuuden välittäjänä." 4) "Suunnitelmallinen aikuissosiaalityö kannattelevan työotteen näkökulmasta." 5) "RAKENTUVA: Sosiaalihuolto vaikuttajana – Rakenteellinen sosiaalityö hyvinvointialueilla: muodot, mahdollisuudet ja kokeileva kehittäminen." 6) "Kuntoutusta ja kontrollia – lastensuojelulaitosten tehtävä,käsitykset ja käytännöt." 7) "Vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tukeminen." 8) "Palautetietoinen työskentelyote lastensuojelun avohuollossa: vaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustutkimus." 9) "Priorisoinnin periaatteet, kriteerit ja eettinen jännite sosiaalihuollossa." Luultavasti nyt poloisten yliopistotutkijoiden täytyy peruuttaa uusien Mercedeksiensä leasing-sopimukset ja tyytyä pienyrittäjän kanssa matkustamaan sporalla. Jaksuhali! https://t.co/ScThbTGCsx #tutkimus #sosiaalityö #julkistalous
Järjestöistä Meillä on veronmaksajista riippuvaisia järjestöjä Suomessa ensisijaisesti siksi, että Veikkaus on valkopessyt rahapelaamisen kasvattamista hyväntekeväisyydellä. Ry:t ovat maailmalla NGO:ita (Non-Governmental Organization) eli valtiosta riippumattomia. Siksikään järjestöjä ei lähtökohtaisesti pitäisi verovaroin rahoittaa (mutta myös muista syistä). Kun nyt sitten Veikkauksen häviövarat on ohjattu valtion budjettiin (kuten pitää), jäljellä on enää käytänteiden remontti. Minusta verovarojen käyttö pitäisi rajata pois lobbari- ja puoluejärjestöiltä, ja myös muiden osalta perustaa tukeminen i) kaikista tärkeimpiin tarpeisiin, ii) yhteen sen tarpeen tyydyttävään organisaatioon (eikä esim. satoihin sote järjestöihin ja näin ollen satoihin hallintoihin) ja silloinkin Iii) läpinäkyvään varojen käyttöön. Veronmaksajien on helposti pystyttävä arvioimaan mihin käyttöön varat menevät. Vapaaehtoistyö on hienoa, yhdistävää ja kunnioitettavaa. Kannatan jäljelle jäävän rahoituksen kohdistamista siihen. #Järjestöt #Veronmaksajat #Vapaaehtoistyö
Lähtökohtaisesti kaikkien järjestöjen tukeminen veronmaksajien rahoilla pitäisi lopettaa. Kerätköön tuolonsa jäsenmaksuilla. Jos jotain päätetään jättää jäljelle, se voisi kohdistua heikossa asemassa olevien tukemiseen, mutta täysi läpinäkyvyys ja PEP hillotolppakielto. #järjestöt #verot #läpinäkyvyys
Hetkinen! KELA on valtion viranomainen. Laissa on tarkoin määritelty KELAn tehtävät. Siihen ei kuulu Priden tukeminen eikä Pride viikon Kela-aamut. #kela https://t.co/BuDtJm0YK4 #KELA #Pride #Suomi
Joka kerta kun joku väittää, ettei Ukrainan tukemisella ole merkitystä, kannattaa katsoa Venäjän taloutta. Pahin virhe olisi helpottaa painetta juuri silloin, kun se alkaa tuntua. Siksi Ukrainan tukeminen edelleen Euroopan paras sijoitus turvallisuuteen. https://t.co/o6L1QDthmD #Ukraina #tukeminen #turvallisuus