BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#ymmärrys

Olen hieman koittanut vältellä aihetta, mutta helsinkiläisenä päättäjänä lienee syytä kirjoitella ajatuksia ylös. Varoitan jo etukäteen, että alla oleva saattaa sisältää kivenkovaa oikeistokonservatiivia ärsyttävää ajattelua. Se on kuitenkin tärkeää perimmäisen pointin ymmärtämiseksi. Elämäni aikana olen todistanut lähipiirissäni useampaakin tapausta, joissa elämän suunta on liukunut huumemaailmaa kohti. Pääosin sellaisten täysin normaaleilla ominaisuuksilla varustettujen ihmisten, jotka eivät koulun pihalla esittäneet toiveammatikseen narkkaria. ”Omapa on vikansa” on helppo ajatusmalli, koska se sysää kaiken vastuun yksilölle itselleen. Väitän kuitenkin, että nuo tuntemani ihmiset eivät olisi koskaan päätyneet tuolle tielle, elleivät olisi joutuneet tulemaan mustelmilla kouluun, kuuntelemaan taukoamatta kotonaan riekkuvaa juopporemmiä tai päätyneet lopulta aikuisina anonyymeiksi lehtijutuiksi, joiden sisältönä oli vuosia lastaan hyväksikäyttänyt vanhempi. Mihin tahansa muuhun ympäristöön syntyminen olisi avannut täysin erilaisen valikoiman mahdollisuuksien ikkunoita. Huonojen korttien valikoimalla huonojen valintojen valikoima on automaattusesti suhteellisesti paljon suurempi kuin hyvien valikoima. Minua ja näitä ympärilläni olleita ihmisiä erottaa pohjimmiltaan vain se, että minä en aikoinaan tehnyt muutamaa huonoa valintaa enempää. Siksi minulta löytyy jonkin verran lämmintä ymmärrystä myös niille, jotka eivät ole pärjänneet. Ylipäätään kyseessä on ihmisryhmä, joka on jo valmiiksi hävinnyt kaikilla mahdollisilla ja kuviteltavissa olevilla mittareilla. Täydelliset surkimukset ovat pienin ja helpoin mahdollinen vihollinen potkittavaksi. Vastuuta itsestä ei tietenkään voi poistaa kokonaan. Huumeongelmien kasvun perusteella nykyiset hoitometodit eivät toimi, enkä oikeastaan usko huumeiden vastaisen sodan olevan voitettavissa. Jos ihminen haluaa käyttää huumeita, tämä alkaa tekemään niin siitä huolimatta, onko se lailla kielletty. Haittaa käyttäjille itselleen ei voi ulkopuolisin vaikutuksin estää, mutta haitan ympäristölle voi. Olisi huomattavasti parempi vaihtoehto, että narkkarit piikittäisivät sille tarkoitetuissa tiloissa, apu olisi keskitetty ja ympäristö pysyisi siistinä. Tämä on pohjimmiltaan vapautta, jonka vastinkappaleena on vastuu. Voisi ajatella kokeiltavan mallia, jossa huumeiden käyttötiloja olisi, mutta kaikenlainen huumeisiin liittyvä oheistoiminta ja rikollisuus johtaisi automaattisesti rankkaan vieroitusjaksoon. Enkä puhu mallista, jossa annetaan heti ovella eteenpäin myytäviä korvaushoitobupretööttejä ja rälssitantta silittää päätä, vaan ihminen pistetään vasten tahtoaan lepositeisiin niin pitkäksi ajaksi, että vieroitus on onnistunut. Voi olla, että tätä on jossain kokeiltu. Ehkä ei. Mahdollisesti olen täysin väärässä. Olisi kuitenkin täysin mahdollista, että jatkuvan huumeongelman paisumisen ja ilmiselvästi tehottomien hoitorumbien ylläpito tulee paljon kalliimmaksi kuin pakkohoito ja ulkoishaittojen pienentäminen. Kiteytettynä: ennaltaehkäisy olisi mielestäni parasta, mutta ongelmien ratkaisemisessa voisi käyttää käyttötilojen ja kovien keinojen yhdistelmää. Ei pelkkiä käyttöhuoneita, koska se ei johda mihinkään. #huumeet #vastuu #ennaltaehkäisy

Sen olen valtuustossa oppinut, että näitä teemoja on mahdotonta sivuta edes maltillisin sanamuodoin ilman, että joku tulkitsee ne verisinä loukkauksina ja hyökkäyksinä. Ymmärrystä, tai halua, puhua yksilöiden sijaan ilmiötasoista ei kaikilla ole. #politiikka #yhteiskunta #keskustelu

Valta Suomessa kuuluu valtiosäännön mukaisesti kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Valta Suomessa ei kuulu puolueille, muille etujärjestöille ja tietoisuusteollisuuden mielipidekoneistolle. (Se on vain heikoilta poliitikolta lipsahtanut vääriin käsiin.) Hallitusvalta ei välttämättä kuulu eniten ääniä saaneelle puolueelle, vaan edelleen se kuuluu eduskunnalle. Jos kansan valitsema eduskunta ei hyväksy eniten ääniä saaneen puolueen vaaliohjelmaa, ei auta kuin etsiä sellaista hallituskokoonpanoa, jonka eduskunta suostuu siunaamaan. Kun lukee perustuslain toisen ja kolmannen pykälän, ylläoleva käy ihan selväksi. Pyydä tulkinta-apua, jos sinnikäästäkään sanojen tavaamisesta ei synny ymmärrystä helpottavia merkityksiä. Tästä on ihan turha heilutella kiukuspäissään Pohjois-Korea -korttia. #Suomi #eduskunta #vallankäyttö

"Reinon muistolle ❤️🕊️ On vaikea löytää sanoja sille surulle, jonka Reinon kuolema on meille jättänyt. Hän ei ollut meille vain uutisissa mainittu ihminen – hän oli meidän enomme, läheisemme ja tärkeä ihminen meidän elämässämme. Reino oli lievästi älyllisesti kehitysvammainen. Hänellä oli myös mielenterveyteen liittyviä ongelmia sekä aivopaineeseen liittyviä terveysongelmia. Hän oli ihminen, joka tarvitsi ymmärrystä, rauhallista kohtaamista ja tarvittaessa tukea vaikeissa tilanteissa. Nyt meidän omaisten on vaikea ymmärtää, miksi kaikki päättyi näin. Tilanteessa käytettiin etälamautinta, ja Reino menehtyi myöhemmin. Me haluamme tietää, mitä tilanteessa todella tapahtui, miksi siihen päädyttiin ja huomioitiinko hänen kehitysvammansa sekä terveydentilansa riittävästi. Minä ja Valtteri Knuutinen haluamme kertoa Reinon tarinan myös hänen omaistensa näkökulmasta. Emme halua, että Reino muistetaan vain uutisotsikkona tai poliisin tilanteena. Reino oli paljon enemmän. Hän oli ihminen. Hän oli meidän enomme. Hänellä oli oma elämä, oma persoonansa, oma tarinansa ja läheisiä ihmisiä, jotka välittivät hänestä. ❤️ Me haluamme vastauksia. Haluamme, että tapahtunut selvitetään perusteellisesti ja että myös omaisten ääni tulee kuulluksi. Lepää rauhassa, Reino. 🕊️ Sinä et ole meille koskaan vain uutinen. Olet meidän Reino. ❤️" #Muisto #Ymmärrys #Oikeus

Vastuullinen media jättäisi jo poliisin rauhaan ja keskittyisi Inka Hopsun kouluarvosanoihin. Onhan tämä parodiahorisontin ylittävää, että kansanedustaja kirjoittaa heinäkuussa blogin julkisten hankintojen avoimuudesta ja 2 viikkoa tämän jälkeen oma nimi löytyy yhtiöstä, jonka liikevaihdosta 100% tulee julkiselta sektorilta ilman kilpailutusta. Korruption kannalta on oleellista, mikä on ollut Hopsun ymmärrys antaa nimensä yhtiön käyttöön? Onko kyseessä tarkoituksellinen teko, jossa on intressi kansanedustajan nimellä avata ovia julkiselle sektorille? Hopsu hyötyy epäsuorasti samassa kotitaloudessa olevasta yritystoiminnan kasvusta. Vai oliko kyseessä vain ymmärtämättömyys mikä on yritys ja mitä tietoja julkisista rekistereistä löytyy? Kouluarvosanat talouden kursseista auttaisivat ymmärtämään kontekstia. Oli miten oli, niin Hopsun ei tarvitse jatkossakaan yritystoimintaan tutustua. Kansanedustajan palkkio, aviomiehen viestintäjohtajan palkka ja 290 000 euron kädenpuristus veronmaksajilta pitää espoolaisen keskiluokkaisen talouden leivässä. Nyt kun happinaamari on asetettu itselle, ja toimeentulon peikko pistetty kanveesiin, voikin keskittyä täysin palkein vähäosaisten auttamiseen ja oikeudenmukaisen tulonjakopolitiikan edistämiseen. Vihreää siirtymää unohtamatta. #Vastuullisuus #Korruptio #Media

Kulutin tänään Ylen päivän radion ja TV:n uutistarjonnan, eli sen tiedon, johon suuri osa suomalaisista edelleen perustaa maailmankäsityksensä. Sain kuulla, että HSL korottaa tarkastusmaksuja, että hallituksen tuloarvio on liian optimistinen (no shit), että Zelenskyltä loppuu patriot ohjukset, Unkarissa on uusi presidentti, hullu Trump ei anna rokotteita lapsille ja että jossain nousi tai laski jonkun asian hinta sekä jotain muuta sälää. @yleuutiset tarjoaa dataa, ei ymmärrystä, ja datastakin vain promillen verran siitä merestä tietoa, jota päivittäin tulee esille jo X:ssä. Ja tuntuu kuin toimittelijat valitsisivat aiheet tikalla heittäen. Mikään ei liity mihinkään, mikään ei kerro mistään, missään ei katsota asian toista puolta, ja kaikkea kommentointia leimaa varovainen ja silmiä pyörittelevä hyssyttely, kun asiantuntijat yrittävät välttää leimautumista rasistiksi tai muuksi muotisanaksi. Samat muutamat aiheet toistuvat eri lähetyksissä, ja tarkemmin ajatellen niiden toimitustyö on vaatinut vain muutaman tiedotteen lukemisen ja toistamisen sekä jonkun rivin tekstiä, vetääkö senkin jo chatgpt? Yksi keskimääräisen hyvä twiitti äksässä on suurempitöinen kuin Ylen toimittelijan päivätyö. On surrealistista ajatella, että moni fiksu ja koulutettukin henkilö katsoo nämä uutiset tarkasti ja uskoo sen jälkeen olevansa valveutunut ja perillä maailman tilasta. Media valehtelee valikoimalla aiheet luoden niistä ihmiselle sokerikuorrutetun illuusion todellisuuden ymmärtämisestä. #media #uutiset #Suomi

Viimeisten tietojen mukaan olen vassaripersu, putinisti, vkk:lainen, äärioikeistolainen ja luoja tietää mitä muuta näiden päälle..kaikki vain siksi etten voi sietää lapsiin ja nuoriin kohdistettua väkivaltaa. Noh, mua nyt ei ole koskaan haitannut millaisena kukakin minua pitää. Ollaan sitten vaikka kaikkia edellämainittuja, mutta mielipiteeni on muuttumaton ja olen useasti vuosien varrella kertonut sen etten hyväksy alaikäisten seksualisointia tai heihin kohdistettua väkivaltaa, niin ei tämän pitäisi olla kenellekään enää mikään yllätys. Jos olisitte itse eläneet lapsuuden ja nuoruuden joka on ollut täynnä väkivaltaa, niin saattaisitte ymmärtää pointtini paremmin. Voin kertoa, että kokemus siitä ettet voi lapsena tai nuorena luottaa aikuisiin muuttaa sinut lopullisesti. Itsestäni se teki äärimmäisen räjähdysherkän tilanteissa joissa koin pienintäkään uhkaa ja se aiheutti helvetin paljon ongelmia nuoruuteni. Jos joku kuvittelee poliisin metalliaitaan kiilaamaan teinin oppivan kunnioitusta lakia ja virkavaltaa kohtaan, niin voin kertoa todellisuuden olevan päinvastainen ja sama koskee myös monia muita nuoria jotka olivat paikalla, sekä myös niitä jotka seuraavat siihen liittyvää keskustelua. Miettikää nyt oikeasti aikuiset miten puhutte alaikäisistä, heidän töppäilyistään ja millaisia voimakeinoja heihin tulee virkavallan kohdistaa. Sitten teille jotka olette epäilleet minun kasvattavan lapsistani lakia ja viranomaisia kunnioittamattomia rikollisia, niin voin sanoa teidän olevan ihan helvetin väärässä. Minä olen kasvattanut heistä kunnollisia nuoria, sellaisia mitä en itse ollut. En edes ymmärrä miten tämä kasvatus liittyy siihen etten osoittanut ymmärrystä poliisin täysin mielipuoliselle toiminnalle. Mut hei, jokainen meistä taaplaa tyylillään..toiset hyväksyy väkivallan lapsia kohtaan jos tekijä edustaa virkavaltaa, minä en. Päivänjatkoja vaan kaikille tasapuolisesti 👌🏻 #väkivalta #nuoret #kunnioitus

In Britain, guidelines have come into force that determine the use of toilets and changing rooms based on the sex assigned at birth, raising concerns in the trans community that they may have difficulties finding understanding and suitable facilities in public life. (translated)

Syntymäsukupuoli ratkaisee wc-tilojen käytön Britanniassa: ”Voi olla, ettei transihmisille ei jää laisinkaan sopivaa tilaa”

Mopocase. Äitinä kyllä olisin poliisin mopoilijan tyrmäyksestä todella raivoissani. Kyse ei kai mistään niin vakavasta rikoksesta, että on vaarannettava nuoren henki moisella toiminnalla. Tuossahan olisi voinut paskalla tuurilla lähteä jopa henki. Ei riitä ymmärrys nyt kyllä toimintaan yhtään, vaikka arvostankin virkavaltaa yleisesti. #mopo #poliisi #jalankulkija

En ole tätä asiaa jakanut täällä, koska se on tapahtunut niin hetki sitten että on vaikea puhua siitä ja asia on myös hyvin henkilökohtainen. Tässä poliisi vs. mopopoika -keskustelussa on nyt tullut vastaan useampi kommentti, että ”olen kasvattanut lapseni toisin”. Niin ajattelin minäkin vielä keväällä. Meillä poika jäi keväällä kiinni kun oli ostanut telegrammista sähkötupakkaa omaan käyttöön ja myyntiin. Kun tästä jäi kiinni meille vanhemmille niin siitä seurasi vakavat keskustelut, rikosilmoitus ja ilmoitus kouluun sekä erilaisia rajoituksia vapauksiin, mm. kännykän ja tietokoneen jäähy. On ollut poliisikuulustelua, sosiaaliviranomaisten tapaamista ja perheterapiaa. (Pitää sanoa, että yhteiskunta on tarjonnut erinomaista tukea ja virkamiehet ovat olleet loistavia työssään.) Meille vanhemmille asia on ollut järkytys. Ei meillä ollut minkäänlaista käsitystä, että tällaista voisi tapahtua ja me oikeasti luulimme paitsi tuntevamme lapsemme, hänen touhunsa ja kaverinsa. Meillä on hyvät kodit kummallakin vanhemmalla ja aina valmius auttaa lasta niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Ollaan aina sanottu, että virheitä saa tehdä, mutta seuraukset pitää pystyä kantamaan ja niistä pitää oppia. Nyt niitä seurauksia on sitten opetettu kantamaan. Tästä on myös syntynyt luottamuspula, jota korjataan pikkuhiljaa. Itse olen tajunnut, että olen täysin yliarvioinut lapsen kyvyn ymmärtää asioita. Esimerkiksi tässä ei ole ollut minkäänlaista ymmärrystä millaiseen vaaraan hän on itsensä asettanut kun on käteiskaupalla yksin lähtenyt ostamaan vapea parkkiluolasta joltain tuntemattomalta aikuiselta. En tietenkään yleistä tätä kehenkään muuhun. Ehkä teillä muilla on paremmat vanhemmuustaidot kuin itselläni. Itse koen tämän eräänlaisena heräämisenä ja kasvunpaikkana itselleni vanhempana ja lapselleni matkalla aikuisuuteen. #vanhemmuus #kasvatus #nuoret

Ville Niinistön ohella Vihreiden puolue on estänyt mut, kuten myös Maria Ohisalo sekä Oras Tynkkynen ja monet muut vihreät aktiivit sekä poliitikot. Nämä tykkää yleensä puhua kuplautumisesta, mutta eivät ymmärrä elävänsä itse pumpulilla vuoratussa kuplassa. Näiden ymmärrys normaalien ihmisten arjesta on pyöreä nolla #Vihreät #Politiikka #Kuplautuminen

Lucia-pulla Jul 27

Ihanaa @minjakoskela (blokki) että kysyit tätä, et tosin minulta. Vastaan silti, tai pikemminkin tarkastelen yleisesti tätä problematiikkaa. Kysymyksesi paljastaa paljon. Se paljastaa Suomessa harjoitetun politiikan surkeuden: luodaan omilla toimilla (= huonolla maahanmuuttopolitiikalla) ongelma, sitten lähdetään ratkomaan sitä kyseenalaisin pakkokeinoin. Tällaiselta vältyttäisiin, kun olisi edes alkeistason ymmärrystä asioiden systeemisestä luonteesta, mutta kun ei ole, niin sitten ei ole. Ymmärrän: maahanmuuttajat ja vieraskieliset haluttaisiin ripotella tasaisemmin kouluihin suomenkielisten sekaan, jotta maahanmuuttajataustaiset lapset oppisivat kunnolla suomea ja integroituisivat muutenkin paremmin suomalaiseen yhteiskuntaan. Miksi he sitten pakkautuvat tietyille asuinalueille, ja millaisille? Suomessahan saa kai ihan vapaasti valita asuinpaikkansa, ainakin toistaiseksi. Siis oman maksukyvyn mukaan. Ahaa! Piileekö tässä avain ja villakoiran ydin? Miksi maahanmuuttajat eivät valitse useammin mukavia ja rauhallisia, keskiluokkaisia ja pientalovaltaisia alueita ja osta perheelleen kivaa omakotitaloa pihoineen? Miksi he valitsevat asunnokseen vuokrakerrostalon? Koska he ovat suomalaisia heikommassa sosioekonomisessa asemassa, sanot sievistellen. Se tarkoittaa sitä, että he ovat pienituloisia, vähävaraisia tai tuista riippuvaisia. Varmaankaan he eivät ole saaneet johtajatason töitä, koska Suomi on niin rasistinen maa, tai jotain. Voi sentään. Taisi nyt paljastua sellainenkin seikka, että Suomeen suuntautuu maahanmuuttoa pääosin kehitysmaista. Tullaan siis tuilla elämään tai prekariaatiksi matalapalkkatöihin. Ne luvatut huippuosaajat menevät ihan muualle. Kiitos, sosialistit. Fyi @OttoMeri #maahanmuutto #politiikka #syrjiminen

Veli Karimies Jul 19

Olen seurustellut naisten kanssa, joilla on ollut muun muassa seuraava koulutus tai ammatti: - Siivooja - Leipuri - Diplomi-insinööri - Tutkija - Kampaaja - Lääketeknikko Missään kohtaa naisen koulutuksella tai työpaikalla ei ole ollut minulle mitään merkitystä, eikä se ole korottanut heidän tasoaan silmissäni, vaan kaikista tärkeimmät asiat ovat aina olleet, että: - Me pidämme toisistamme. - Me olemme lojaaleja toisillemme. - Me tuemme toisiamme. - Me ymmärrämme toisiamme. Jos Kallion sinkkunaiset haluavat löytää itselleen miehen, niin heidän kannattaa muistaa se, että aika yleisesti miesten silmissä tasoasi ei korota se, että sinulla on joku korkea koulutus, teet siistejä toimistotöitä, käyt ravintoloissa syömässä ja matkustelet satunnaisesti ulkomaille. Tasoasi nostaa se, miten käyttäydyt ja kohtelet miestäsi. #Rakkaus #Suhteet #Ymmärrys

Minna M. Jul 14

Nyt se sitten alkoi Suomessakin. Helsingissä on kuulemma poltettu kirkko. Jos syyllinen on muslimi, milloin arvelet, että pidetään evlutkirkossa ensimmäinen rukoustilaisuus, jossa papit peräänkuuluttavat armoa ja ymmärrystä muslimeille ja viranomaiset tiedottavat EI RASISMIA? #Suomi #Helsinki #Rasisminvastaisuus

Aki Pyysing Jul 11

Kaimaa pitää ymmärtää. Hän on jo 74-vuotias, ja Berliinin muurin murtuminen oli varmasti traumatisoiva kokemus. Varsinais-Suomen vaalipiirin äänestäjien ymmärtäminen sen sijaan on ainakin miulle ylivoimaista. #ymmärrys #Berliininmuri #ikä

Mulla ois sellainen kehitysehdotus Priden järjestäjille. Kutsukaa sinne kaikki. Siis aivan kaikki. Erityisesti ne ketä ette voi sietää ja ne, jotka eivät siedä teitä. Se olisi askel keskusteluun, ymmärrykseen ja asioiden eteenpäin vientiin. Jos syrjii, hylkii, ei siedä tai peräti vihaa jotain ryhmää, niin ei voi olettaa, että oma viiteryhmä voisi olla vapaa näistä samoista asioista. Nyt kun katson kuvia ja kylttejä pride-kulkueesta niin tuntuu että ymmärrys, rakkaus ja ilo on varsin kaukana monen osallistujan mielestä. #Pride #Ymmärrys #Rakkaus

Roni Arvonen Jun 25

Nämä tutkimukset Rydman jätti ilman rahoitusta. Kun katsoo näitä tutkimusten otsikoita, vaikuttaa siltä, että otsikot on rakennettu niin kivoiksi, että vain hirviö voisi sanoa näille ei. Tosiasiassa näiden "jeejee-tutkimusten" rahoituksen evääminen on Suomen julkiselle taloudelle pieni ja loistava askel oikeaan suuntaan. Kiitos, ministeri-Rydman, kun suojelet veronmaksajain vaivalla ansaitsemia veromarkkoja tältä neljän miljoonan euron pakkososialisoinneilta. Jokainen näistä "kivakiva-tutkimuksista" haki n. +-500.000 euron pottia: 1) "Kiireellinen sijoitus visuaalisen viestinnän koekenttänä - miten visuaaliset viestintävälineet voivat parantaa lasten, nuorten ja vanhempien tiedonsaantia ymmärrystä ja osallisuutta kiireellisissä sijoituksissa." 2) "Yhteisösosiaalityön lähtökohdat ja paikka sosiaalityössä." 3) "Työttömyys palvelujärjestelmän rajapinnoilla: sosiaalityö työelämäosallisuuden välittäjänä." 4) "Suunnitelmallinen aikuissosiaalityö kannattelevan työotteen näkökulmasta." 5) "RAKENTUVA: Sosiaalihuolto vaikuttajana – Rakenteellinen sosiaalityö hyvinvointialueilla: muodot, mahdollisuudet ja kokeileva kehittäminen." 6) "Kuntoutusta ja kontrollia – lastensuojelulaitosten tehtävä,käsitykset ja käytännöt." 7) "Vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tukeminen." 8) "Palautetietoinen työskentelyote lastensuojelun avohuollossa: vaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustutkimus." 9) "Priorisoinnin periaatteet, kriteerit ja eettinen jännite sosiaalihuollossa." Luultavasti nyt poloisten yliopistotutkijoiden täytyy peruuttaa uusien Mercedeksiensä leasing-sopimukset ja tyytyä pienyrittäjän kanssa matkustamaan sporalla. Jaksuhali! https://t.co/ScThbTGCsx #tutkimus #sosiaalityö #julkistalous

RKP äänesti tyhjää kun toisen puolueen ministerin luottamuksesta äänestettiin. Todella noloa toimintaa. Tällä tavalla RKP siis ajaa ymmärrystä suomenruotsalaisten vähemmistöasioissa. Mm tämän takia en kuulu RKPhen. #politiikka https://t.co/CV2vYdAqz3 #politiikka #Suomi #vähemmistöt

mtvuutiset.fi Jun 13

Artikkelissa käsitellään naisten kuukautiskipujen aiheuttamaa tarvetta etätyöhön ja sitä, kuinka yrityksissä, kuten Rovio Entertainmentilla, pyritään lisäämään ymmärrystä naisten hormonivaihteluista työpaikoilla sekä tarjoamaan konkreettisia etuja kuukautisten vuoksi, vaikka Suomessa kuukautisvapaan käyttö ei ole yleistynyt. #Kuukautiset #Työelämä #TerveysJaHyvinvointi

Voiko kuukautiskipujen takia jäädä etätöihin? Pomo heräsi asiaan oman hormonimyrskyn jälkeen
mtvuutiset.fi Jun 13

Artikkelissa käsitellään naisten kuukautiskipujen aiheuttamaa tarvetta etätyöhön ja sitä, kuinka yrityksissä, kuten Rovio Entertainmentilla, pyritään lisäämään ymmärrystä naisten hormonivaihteluista työpaikoilla sekä tarjoamaan konkreettisia etuja kuukautisten vuoksi, vaikka Suomessa kuukautisvapaan käyttö ei ole yleistynyt. #Kuukautiset #Työelämä #TerveysJaHyvinvointi

Mette-Marit, nueva reina consorte de Noruega tras la muerte de Harald V: de su vínculo con Epstein a los problemas judiciales de su hijo