BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#Tapahtumat

Tästä päivän tapahtumasta muuten taustaa sen verta, että Inkoolainen ek ehdokas Daniel Hindersson on järjestänyt tapahtumaa kuukausia. Sai kunnan mukaan osalliseksi ja kaikki vaikutti hyvältä kunnes paikallinen rkp nosti päivää ennen tapahtumaa shown pystyyn. Valitettiin, että paikalle tulee tuomittu rikollinen puhumaan lapsille. Tämä paatunut rikollinen on Sebastian Tynkkynen😄 Ensimmäistä kertaa historiassa meppi on tulossa Inkooseen ja nämä käänsivät asian näin. No kuntahan veti tukensa pois eilen perjantaina ja alkoi säpinä pitkin paikallisryhmiä. Perus natsikirvestä ja muuta kliseistä solvaamista, mutta saas nähdä kääntyykö itseään vastaan. Ainakin moni paikallinen oli ja on innoissaan kun muksuille järjestetään mopomiitti kunnassa missä ei koskaan ole mitään. Tilaisuus siis on täysin voimissaan ja povaan aika kovaa osallistumista rkp/kunta härdellin aiheuttaman mainosarvon myötä. Mutta joo, ei ole poikkeus tämä, näin meitä persuja yleensä kulisseissa kohdellaan. #Suomi #Politiikka #Tapahtumat

Vuonna 2015 Suomeen saapui 32 476 turvapaikanhakijaa. Suurin osa hakijoista oli nuoria miehiä Irakista. Tilanne ei ollut kenenkään hallussa. Vastaanottokeskuksia perustettiin hurjalla kiireellä. Jopa pääministeri Juha Sipilä lupasi kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön. Viime viikolla Espanjaan tuli Marokosta kahden päivän aikana yli 60 000 ihmistä. Mieleen palasi väistämättä vuoden 2015 tapahtumat. Kun tilanne ei ollut kenenkään hallussa. Ihmisiä vain vyöryi. EU:lla on nyt ollut 10 vuotta aikaa valmistautua tuleviin vastaaviin tapahtumiin. Rajavalvonnan merkitys on aivan olennaisen tärkeä. Siksi Suomessa on säädetty rajaturvallisuuslaki. Me olemme valmiita, jos itärajan yli alkaa tunkeutua ihmisiä. Espanja ei ollut valmis. Se oli aseeton ihmislauman edessä. Onneksi nyt näyttää siltä, että tilanne on saatu hallintaan. Yksi opetus on mielestäni tärkein. Kun tilanne iskee päälle, pitää ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin. Ei voi jättäytyä passiiviseksi ja antaa ihmisten vain vyöryä. Niin tapahtui vuonna 2015. Niin ei voi enää tapahtua. #maahanmuutto #kriisit #rajavalvonta

Suspicion: A serial rapist was released from prison and struck again immediately. The government proposes the use of preventive detention. The proposal ensures that prisoners who are dangerous to society and the safety of others are not released. Such events must be prevented. (translated)

@MarjoOllikainen Ceutan tapahtumatko lakkasivat olemasta huolestuttavia vain siksi, että osa laittomasti rajan ylittäneistä lähti suosiolla takaisin? Oletetaan, että sama tapahtuisi vaikkapa Ahvenanmaalla 50 000 venäläisen toimesta. Vaalipöhinäpuheita vain, jos siitä mitään erehtyisi sanomaan? #Ceuta #maahanmuutto #politiikka

Yli 40 000 ihmisen tunkeutuminen laittomasti Euroopan unionin alueelle on vakava kriisi. Toivon, että asiaan suhtaudutaan äärimmäisellä vakavuudella. Espanja on menettänyt ulkorajojensa kontrollin. Maa täytyy sulkea Schengenin ulkopuolelle. Laittomat maahantunkeutujat täytyy palauttaa Afrikkaan. Vuoden 2015 tapahtumat eivät saa toistua. #EU #maahanmuutto #kriisi

Luulisi että Ylen olisi helppo seurata Espanjan tapahtumia näin netin ja tekoälyn aikakaudella. Vai onko tässä vähättelyssä jokin ideologinen jenga? #Espanja #tapahtumat #tekoäly

Gianni Infantinon äskettäin julkaisema kritiikki mediaa kohtaan jalkapallon MM-turnauksen jälkeen herättää hämmennystä, sillä se ei vastaa todellisuutta, jossa FIFA:ta kohtaan on useita skandaaleja, kuten lipunmyyntiin liittyvät väärinkäytökset ja hallitsemattomat tapahtumat, joita on tapahtunut kilpailun ympärillä. #Jalkapallo #Fifa #GianniInfantino

Kommentti: Älä selitä, Gianni Infantino!
K-Dog 2w

Eilisiltaisten Berliinin tapahtumien varjolla, niin miltähän näistä Palestiinan lippuja kantavista nyt tuntuu? https://t.co/ONC6tSVYvq #Berliini #Palestiina #tapahtumat

Vaasassa 12. heinäkuuta 8-vuotiaalle lapselle päälle kaadettiin syövyttävää nestettä, minkä seurauksena lapsi loukkaantui vakavasti ja joutui sairaalahoitoon, ja poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä, epäillyinä on yksi alle 15-vuotias ja yksi alle 18-vuotias nuori, jotka ovat auttaneet selvittämään tapahtumat. #Rikos #Nuorisorikollisuus #Vaasa

Vaasassa syövyttävää nestettä päälleen saanut lapsi loukkaantui pahoin – näin epäillyt ovat puhuneet poliisille

Toivottavasti kaikki, jotka virheellisesti lainaavat case Uniperin tapahtumia, lukaisevat tämän. https://t.co/5pO7oM2bl9 #Uniper #tapahtumat #lainaaminen

Vanha kunnon verovaje on taas tullut kummittelemaan. Verohallinnon pääjohtaja kertoo, että Suomessa jää keräämättä jopa 2–4 miljardia veroja vuodessa. Tällä siis tarkoitetaan veroja, jotka lain mukaan pitäisi maksaa, mutta jotka syystä tai toisesta jäävät keräämättä. Luku on hurjan iso, mutta ei kerro mitään mistään kiinnostavasta. Yhtä hyvin voitaisiin laskea flunssavaje – kuinka paljon säästyisi, ellei flunssaa olisi. Tai rikollisuusvaje – rikollisuuden aiheuttamat menetykset yhteiskunnalle. Sairausvaje ja rikollisuusvaje ovat hyödyttömiä: ei ole mahdollista eliminoida flunssaa tai rikollisuutta ainakaan ilman täysin järjettömiä kustannuksia (eristys, aseistettu poliisi joka kadunkulmassa). Järkevä keskustelu koskeekin selkeitä toimenpiteitä flunssan ja rikollisuuden torjumiseksi: rokotusten lisäämistä, valvontakameroita jne. Sama pätee verovajeeseen. Verovajetta ei ole mitenkään mahdollista poistaa tolkullisilla kustannuksilla. Miljardiluvun sijasta tärkeää onkin konkreettisten toimenpiteiden kustannusten ja hyötyjen arviointi. Lyhyesti, verohallinnon pitäisi kertoa: (i) Mitä toimenpidettä ehdotetaan (=tarkastukset, lisäresurssit, teknologia jne)? (ii) Paljonko resursseja se kuluttaa (verohallinnon MUTTA myös verotettavien)? (iii) Mikä on toimenpiteen tuottama hyvinvointitappio (= mitä hyödyllistä taloudellista toimeliaisuutta jää tapahtumatta toimenpiteen vuoksi)? (iv) Paljonko lisää verotuloja saadaan? (v) Mikä on toimenpiteen hyöty verrattuna kustannuksiin? On selvää, että ei ole olemassa mitään toimenpiteiden joukkoa, jolla voitaisiin kannattavasti saada 4 miljardia lisää verotuloja. Verovaje ei siis ole kiinnostava tieto. Onkin hiukan vastuutonta viranomaisen arvovallalla heitellä tällaisia tähtitieteellisiä, mutta hyödyttömiä lukuja. Tästä voi syntyä käsitys, että jossain on saatavilla miljardeja, joita ei vain viitsitä tai haluta verottaa. Linkkejä alla. #verovaje #Suomi #verotus

Sieluja revitään kappaleiksi. Nämä tapahtumat eivät koskaan pyyhkiydy osallistujan mielestä, vaan palaavat uniin ja rikkovat parisuhteita tulevaisuudessa sekä aiheuttavat rajattomuutta ja hyväksikäytön pelkoa. Miettikää, millaista hakkelusta tämä tekee sielun tasolla. Rsyke ry x Manse Pride 2026: Sukupuolivähemmistöjen kinkypositiivinen saunailta: ”BDSM-yhteydessä blood play tarkoittaa seksuaalista/kinkyä toimintaa, jossa veri, veren näkeminen, koskettaminen tai ihon rikkominen on osa tilannetta. Lähteissä sitä kuvataan usein riskialttiiksi edge play -kategoriaksi infektioriskien ja ihon rikkomisen vuoksi. Sessiointi tapahtuu omalla vastuulla ja oman taitotason mukaan. Jos leikeistä voi tulla sotkua, varaa mukaan patjansuojukset tai tarvikkeet leikkialueen suojaukseen. Siivoa jälkesi leikkien jälkeen. Verileikit ovat sallittuja vain yhdessä huoneessa, joka kerrotaan alkupiirissä. Tilassa on useita teemallisia huoneita sessiointiin. Monessa huoneessa on sänkyjä. Alakerrassa on riiputuspiste (bambu) ja yläkerrassa puolapuut, joihin voi sitoa. Verileikit ovat sallittuja vain yhdessä huoneessa…” Tämäkin rahoitetaan veronmaksajien rahoilla, sillä Manse Pridelle menee STEA-rahoitusta 30 000 € Pride-kumppanuussopimuksella sekä 22 000 € sponsorituloja. @willerydman kaikki tuki sinulle, joka vastustat tätäkin 🙏 Huolestuttavinta on, että yhteiskuntamme kannustaa tähän esimerkiksi koulutuksessa. Sosionomikouluttajat Suomessa kannustavat tulevia sosiaalityöntekijöitä lähes poikkeuksetta tukemaan sateenkaari-ideologiaa. 🤷‍♀️ Sen sijaan sosionomikoulutuksessa pitäisi kyseenalaistaa näitä asioita ja muistuttaa, että ihmisen mieli on utelias ja ilman rajoja se eksyy epäterveellisille vesille. https://t.co/lneLpqbGB0 #BDSM #Sateenkaari #Kinky

Mietin pitkään kirjoitanko tänne mitään tapahtuneesta mutta ehkä tämä pitää kertoa, varoittavana esimerkkinä. Seuraa ketju vakavasta asiasta. Kuvan reitti on viimeisin pyöräilemäni matka, reilu viikko sitten sunnuntaina. https://t.co/01XwN9AkJF #varoitus #pyöräily #tapahtumat

Mika Tiira May 28

Todistin aika erikoista tapahtumaa tänään pankin aulassa, vuoroani odottaessa. Minua ennen asioinut venäläisnainen vaati pankkivirkailijaa hoitamaan hänen tililleen rahat perumastaan nettikauppa ostoksesta. Kun pankkivirkailija luonnollisesti kertoi ettei hän sitä voi tehdä, vaan sen tekee tuotteen myyjä, vaati tämä nainen päästä johtajan puheille. Johtaja ei ollut paikalla, joten hänelle piti kaivaa pankinjohtajan numero. Tietenkään hän ei mennyt sivulle puhumaan, vaan jonotti siinä tiskillä. Lähtiessään uhkasi kertoa johtajalle saaneensa huonoa palvelua, vaikka pankkivirkailija oli todella ystävällinen ja rauhallinen. Sanoin omalla vuorolla virkailijalle että tarvittaessa johtaja saa soittaa minulle. Kerron mielelläni että pankkivirkailija palveli ystävällisesti huonosti käyttäytynyttä asiakasta ja minua myös. #asiakaspalvelu #pankki #tapahtumat

mtvuutiset.fi May 25

Kalasataman tulipalon tapahtumat etenevät audiovisuaalisesti, ja apulaispalopäällikkö Petri Korhonen selventää, miksi asukkaat noudattivat pelastusviranomaisten ohjeita pysyä sisällä paloalueella, vaikka he näkivät roihun parvekkeiltaan. #Kalasatama #tulipalo #Helsinki

Näin Kalasataman palo eteni hetki hetkeltä – palopäällikkö kertoo, miksi asukkaat katsoivat rauhassa parvekkeelta katon roihutessa
mtvuutiset.fi May 13

MTV:n kanavat ovat pimenivät Elisan talouksissa, mikä voi estää satoja tuhansia suomalaisia seuraamasta miesten jääkiekon MM-kilpailuja, vaikka laki edellyttää, että merkittävät tapahtumat on tarjottava maksuttomilta kanavilta. #MTV #JääkiekonMM #Elisa

MTV:n kanavat pimenivät Elisa-talouksissa – MM-jääkiekko kuuluu kansalle, sanoo laki