Sinun @kokoomus ei ole sitten minun Kokoomus. Perustelen. Oikeistoblokki (Kok + PS + Kesk + KD + RKP / Liike Nyt -tyyppiset ei-sosialistiset puolueet) on saanut äänienemmistön lähes kaikissa eduskuntavaaleissa 1960 -luvun alusta lähtien, poikkeuksina vain vuodet 1958 ja 1966. Tilastokeskuksen ja vaalihistorian mukaan porvarillisten ja ei-sosialististen puolueiden ääniosuus on useimmiten ollut 55-60% tai enemmänkin. Silti hallitukset ovat toistuvasti olleet vasemmistojohtoisia tai punavihreitä kompromisseja. Miksi? Syitä on useita, eikä yksikään niistä perustu äänestäjien tahtotilan kunnioittamiseen: 1. Konsensuskulttuuri ja paitsioon joutumisen pelko. - Suomalaisessa hallituksen muodostamisessa on historiallisesti korostettu laajapohjaisuutta, kansallista yhtenäisyyttä ja kompromisseja. Keskusta on usein toiminut vaa'ankielenä, RKP vipuvartena, ja Kokoomuskin on ajoittain valinnut SDP:n kumppanikseen vastuullisuuden nimissä. Tuloksena on ollut äänestäjien enemmistön tahdon vesittyminen. 2. Blokkien puute ja vaalien jälkeiset lehmänkaupat. - Ilman selkeitä ennakkoblokkeja (kuten Ruotsissa tai monissa muissa Euroopan maissa) hallitusneuvotteluista tulee pelikenttä, jossa vähemmistö voi sanella ehtoja. SDP on ollut tässä taitava: vaikka sen ääniosuus on ollut 15-20 %, se on usein päässyt määrittelemään poliittista suuntaa. Vasemmisto on viimeksi saanut äänienemmistön vuonna 1966, mutta silti se on toistuvasti onnistunut kampeamaan itsensä hallitukseen. 3. Syvempi ongelma - onko "oikeisto" edes oikeistoa? - Tässä tullaan siihen, mitä moni meistä on pohtinut. Nykyinen Kokoomus ja SDP ovat monissa käytännön kysymyksissä lähempänä toisiaan kuin poliittisen kentän ääripäitä. EU-lainsäädäntö, virkamieskoneisto, sitovat kansainväliset sopimukset, ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikan reunaehdot sekä mediaeliitin konsensus lukitsevat suuret linjat jo ennen vaaleja. Hallitusohjelmissa hiotaan lähinnä yksityiskohtia, mutta talouskasvuun, haittamaahanmuuttoon, kannustinloukkuihin, syntyvyyteen ja byrokratian paisumiseen liittyvät suuret ongelmat eivät ratkea riittävästi - olipa hallitus sitten oikeistolainen tai vasemmistolainen. Oikeisto - vasemmisto -jako on osin näytelmä, joka ylläpitää illuusiota valinnasta. Todellinen valta on siirtynyt eduskunnalta byrokratialle ja ylikansallisille rakenteille. Äänestäjien tahtotilan vähättely on lopetettava. Blokkivaalit tai ennakkositoumus oikeistohallituksen muodostamisesta (vaikka SDP olisikin suurin puolue) olisivat askel kohti selkeyttä: äänestäjä tietäisi, mitä saa. Sekään ei kuitenkaan riitä, jos oikeistoblokki itsessään on vain laajennettu demaripuolue Kokoomuksella höystettynä. Tarvitaan aitoa vaihtoehtoa - politiikkaa, joka asettaa työn, perheen, osaamisen, rajojen hallinnan ja kansallisen edun etusijalle uhrihierarkioiden, itsetuhoisen empatian ja symbolisen hyvesignaloinnin sijaan. Suomen poliittinen järjestelmä kaipaisi syvempää remonttia: pidempiä vaalikausia (esim. 6 vuotta), vähemmän puolueita ja vähemmän kansanedustajia, byrokratian karsimista sekä valiokuntaviidakon harventamista. Vasta sitten äänestäjien enemmistön tahto voi toteutua ilman, että se laimenee neuvotteluissa ja virkamieskoneistossa. Oikeistohallitus on välttämätön, mutta sen on oltava oikeasti oikeistolainen - ei vain nimilappu. Muuten sama teatteri jatkuu. Siksi sinun Kokoomus ei ole minun Kokoomus. #Politiikka #Oikeisto #Vaalit