BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#sijoitus

Tajusin tuosta lastenkotibisneksestä, että kun asiakaspoistuma on 6-7% vuodessa täysi-ikäisyydestä johtuen, niin sehän tarvitsee jatkuvasti uutta raaka-ainetta jotta budjetit voidaan ylläpitää. Julkinen ostaa, yksityinen toimittaa. Ja kuten kaikki tietää, raha pitää saada käytettyä, ettei ensi vuonna leikata. Ja kun ikäluokat pienenevät vuosi vuodelta, niin entistä aktiivisemmin täytyy haravoida lapsia sijoituskoteihin. Näin siis yksi teollisuudenhaara pyörii ja kansalaiset ovat sekä lystin maksajia että itse raaka-ainetta prosessiin. On tuo härskiä bisnestä. #lastenkoti #liiketoiminta #yhteiskunta

Ensimmäisenä viedään Ransu-koira piikille | Päivän Byrokraatti Näin toimii panttivankibudjetointi. Kun rälssin rahoitusta leikataan, ensimmäisenä ei ilmoiteta johdon palkkojen, hallinnon tai konsulttien vähentämisestä. Ei edes siitä, että käytettäisiin hieman sijoitustuottoja toimintaan, jota varten koko järjestö väittää olevansa olemassa. Sen sijaan valitaan tärkein, rakastetuin tai eniten ihmishenkiä pelastava palvelu, pannaan ase sen ohimolle ja kutsutaan lehdistö paikalle. Sydänliiton logiikka menee näin: > Defi . fi pelastaa ihmishenkiä. > Sen ylläpito maksaa 50 000 euroa vuodessa. > Jos joku ulkopuolinen ei anna rahaa, palvelu suljetaan. Samaan aikaan Sydänliitolla on kuitenkin yli 20 miljoonan euron arvopaperisijoitukset. Viime vuoden sijoitustoiminnan nettotuotto oli 1,25 miljoonaa euroa ja koko tilikausi 733 000 euroa ylijäämäinen. Jos Sydänliitto uskoo omat puheensa palvelun merkityksestä, se on siis valmis uhraamaan mieluummin nämä ihmiset kuin neljä prosenttia yhden vuoden sijoitustuotoistaan. Johdon kompensaatiosta, hallinnosta tai sijoitussalkusta ei julkisessa hätähuudossa tarjota euroakaan. MIELI ry teki saman kriisiavulla. Järjestö laski omalla ”yksinkertaisella laskukaavallaan”, että rahoituksen leikkaaminen pudottaisi kriisikohtaamiset 150 000:sta 60 000:een. Ei esitelty säästöjä hallinnosta tai muusta toiminnasta. Suoraan 90 000 kriisissä tai itsemurhavaarassa olevan ihmisen keskusteluapuun. Kriisipuhelimessa noin joka toiseen puheluun vastaa kuitenkin palkaton vapaaehtoinen. Palkattuja ammattilaisia tarvitaan toiminnan pyörittämiseen, vapaaehtoisten kouluttamiseen ja toiseen puolikkaaseen puheluista, mutta valtion eurojen ja vastattujen puhelujen välillä ei silti ole järjestön esittämää suoraa vaihtosuhdetta. Se ei ollut budjettilaskelma. Se oli lunnasvaatimus. Samaan aikaan MIELI ry oli käyttänyt 400 000 euroa omaa pääomaansa vakuudettomaan, kahden prosentin korolla annettuun pääomalainaan lähipiiriinsä kuuluvalle ravintolayhtiölle. Lainasta jouduttiin myöhemmin alaskirjaamaan puolet. Omaa rahaa voitiin siis riskeerata ravintolaliiketoimintaan. Kun julkista rahaa leikattiin, panttivangiksi valittiin itsetuhoiselle ihmiselle vastaava puhelin. Panttivankibudjetoinnissa valinta esitetään ulkopuolisille näin: ”Antakaa meille lisää rahaa tai Ransu viedään piikille.” Sitten rälssin lobbari yrittää sysätä vastuun Ransun kohtalosta sille, joka ei suostunut maksamaan. Ei se niin mene. Panttivankidraaman terroristi ei ole se, joka kieltäytyy maksamasta lunnaita. Se on se, joka valitsee panttivangin, osoittaa sitä aseella ja sanoo: rahat tai henki. Ylellä panttivangeiksi kelpaavat Pikku Kakkonen ja MM-hiihdot. Sydänliitolla ja Mieli ry:llä ihmishenkiä pelastava palvelu. Siksi vastauksen pitäisi olla yksinkertainen: Niin kauan kuin leikkaukset osuvat Ransuun eivätkä hallintoon, leikataan lisää. Panttivangeista ei neuvotella. -- Ensimmäisenä viedään Ransu-koira piikille | Päivän Byrokraatti https://t.co/8AwhtGYVvt #Budjetointi #Sosiaalipalvelut #Ihmishenki

Nyt kun Garden Helsingiltä vapautui 35 miljoonaa, se kannattaa sijoittaa tietenkin Garden Hämeenlinnaan. Yhtiö on luotettavalla pohjalla. Hanke on uskomaton. Työllisyysvaikutukset ovat huikeat. Kansainväliset tähdet saapuvat vihdoin Suomeen. Tein jo alustavan suunnitelman siitä, miltä Garden Hämeenlinna tulee näyttämään. #GardenHämeenlinna #sijoitus #työllisyys

Otto Meri 24h

Suomesta kertoo paljon se, että ammattiliitot saavat sijoitustuottonsa täysin verovapaasti, mutta osakesäästämisen aloittanut Pirkko Palkansaaja maksaa ensimmäisestä osinkoeurostaan 30 % veroa. Meidän pitäisi mahdollistaa ihmisten vaurastuminen. Ei ammattiliittojen. #Suomi #verotus #talous

”Internetissä on ollut keskustelua, että pääomalaina olisi rahoitettu avustusrahoista. Se ei pidä paikkansa. Laina on rahoitettu sijoitustuotoilla, Sydänliiton pääsihteeri Marja Lahti-Koski sanoo IS:lle puhelimitse.” - Miksi toimittajat eivät haasta tällaisia väitteitä? Se on täysin samaa rahaa, saman takin toisesta taskusta. Aivan typerä väite. Muutenkin on käsittämätöntä, että tällaisia summia jaellaan rikkaille yhdistyksille, joiden pitäisi toimia jäsentensä rahoituksella, mutta sitten vielä sitä veronmaksajien rahaa käytetään vääristämää kilpailua markkinassa. Siellä yksityinen yritys menee nurin jos se tekee tuollaista tappiota ja siinä menee sitten yleensä yrittäjältä pankkitakaukset maksuun. Parastahan on että se yrittäjä on veroissaan maksanut tämän kilpailevan yrityksen tukea. Muutenkin Kanrestan kannattaisi miettiä muita ratkaisuja liiketoimintaansa. Ei nuo luvut ole terveet ja vuodesta toiseen tuollainen tappio kertoo kyllä muiden johtopäätösten tarpeellisuudesta. Tämä on nyt sitä touhua, jonka hallitus antaa jatkua. #rahoitus #verotus #kilpailu

Sydänliitolla ei tosiaan ole varaa laittaa 50 000 euroa sydäniskurien paikannukseen, vaikka se saa yli millin vuodessa sijoitustuottoja ja sillä on rahaa antaa puolen miljoonan euron vakuudeton laina ravintolabisnekseen. Kukin näistä antanut noin puoli milliä⬇️ #sydän #sijoittaminen #rahaliikenne

Traders' Clubissa seurattu swing-treidisalkku on ollut livenä nyt vähän yli 7 vuotta. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun vuosituotto ylittää 50 % rajan – ja vuosi on vasta vähän yli puolivälissä. Tänäkin vuonna on kannattanut tehdä päinvastoin kuin talousmedia neuvoo, eli ostaa tekoälyosakkeita ja vääntää sijoitusaste yli 100 prosenttiin Iran-kriisin aikaan. Viimeisimpänä liikkeenä ostin eilen vahvasti alaspäin korjanneita tekoälyosakkeita (Micron, Marvell, CoreWeave). Oletukseni on, että AI-liitännäisissä osakkeissa on nyt hyviä ostopaikkoja ennen tuloskautta. #SwingTrading #Investing #AIStocks

Sydänliiton toiminnan idea näyttää olevan sijoitussalkun kasvattaminen veronmaksajien antamilla avustuksilla. #Sijoittaminen #Rahoitus #Verot

Kroisosjärjestö Suomen Sydänliitto uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun, jos sille ei myönnetä siihen erillistä avustusrahaa. Onpa taas nerokasta kiristyspropagandaa. Sydänliiton 2024 tilinpäätöksessä sen sijoitus- ja rahoitustoiminnan nettotuotto oli 1 031 094 euroa. Liitto omistaa miljoonien arvosta kiinteistö- ja asunto-osakkeita, ja sen sijoitusomaisuuden arvopaperiomistukset olivat markkina-arvoltaan yli 20 miljoonaa euroa. https://t.co/2lltZy30v7 #sydän #avustusraha #Suomi

Tämän kesän Ruokolahden leijona ovat Sepon verottomat voitot. Ensin Apu-lehdessä ja nyt Ilta-Sanomissa. Hän ei maksa veroja, koska hänellä on voittoja vastaava määrä tappioita. Sijoitusrahastojen voittoja hän ei ole realisoinut. https://t.co/XfuxnwAc21 #Sijoittaminen #Verotus #Voitot

Pekka 1w

Varmasti hyvä jakaa vastakkaisia näkemyksiä täällä taas. Vaikka en ole Jukan (tai Pasin) kanssa eri mieltä syklin vaiheesta, niin mielestäni on helppo todeta, että jos et ole ollut tekoälyliitännäisten osakkeiden kyydissä mukana, niin olet todennäköisesti jo missannut markkina-arvon suurimman kasvun. Tämä koskee erityisesti muistitehtaita kuten SK Hynix ja Micron, joiden osakkeet ovat vuodessa karkeasti kymmenkertaistuneet. Vaikka osakkeet näyttävät halvalta (tai jopa puoli-ilmaisilta) suhteessa yhtiöiden tulosnäkymiin (forward P/E), niin on hyvä tiedostaa, että niiden tulokset ovat kasvaneet merkittävästi nopeammin kuin niiden myynti, kappalemäärissä mitattuna. Tuloskasvu perustuu pitkälti siihen, että kysynnän ylittäessä tuotannon muistien hinnat nousevat tähtitieteellisiksi. Se taas johtuu siitä, että lähes äärettömän varakkaat jättiyhtiöt kilpailevat verisesti (ja ilmeisesti täysin kustannuksista välittämättä) siitä, kuka pystyy kehittämään parhaimmat mallit. Kun isoja frontier-tason huippumalleja koulutetaan (training), niin se tehdään tällä hetkellä joko GPU-chipeillä (joita suunnittelee lähinnä NVIDIA ja AMD) tai ASIC-chipeillä (kuten Googlen Ironwood TPU). Nämä ratkaisut tarvitsevat erittäin kallista HBM-muistia, jota ei ole riittävästi saatavilla tällä hetkellä. Kun mallien kehityksestä siirrytään suorittamiseen (inference) erityisesti agenttien avulla, niin tilanne on paljon monimutkaisempi. Kehitteillä on useita ratkaisuja, jotka eivät tarvitse HBM-muistia ollenkaan, kuten Nvidian lisensoima Groq, Cerebraksen wafer-scale-chipit, d-matrixin Corsair, Qualcommin AI200 Dragonfly, Metan MTIA ja Taalaksen on-chip-LLM-kiihdyttimet. Lisäksi NVIDIAn Rubin CPX-suorittimien avulla voi hoitaa osan inferenssistä ilman HMB-muistia. Villi kortti tässä pelissä on myös Kiina, jossa kehitetään koko ajan uusia "lähes frontier-tason" malleja ja tarjotaan niitä ilmaiseksi (merkittävä osa kehityksestä saadaan kopioimalla länsimaiden huippumalleja ilmaiseksi). On mielestäni väärin ajatella, ettei länsimaissa haluttaisi kiinalaisia malleja käyttää, sillä avoimet mallit on mahdollista eristää ja ajaa oman datakeskuksen turvassa. Mm. tästä syystä tekoäly-yhtiöt kuten Anthropic, OpenAI ja Google rakentavat nyt kuumeisesti ekosysteemejä tekoälymallien ympärille, joita voi hyödyntää vain yhtiöiden pilvipalveluiden kautta. Mutta kestääkö tällaisen softaekosysteemin tuoma "moat" tekoälyn aikakaudella, kun vaihtoehtoisia (ja avoimia) ratkaisuja on mahdollista luoda nopeammin kuin koskaan? On myös nähtävissä selkeitä kysynnän epäterveyteen viittaavia trendejä, kuten ns. tokenmaxxing, jossa koodaajat kilpailevat kuka pystyy kuluttamaan enemmän LLM-mallien tuottamia tokeneita, riippumatta siitä, miten paljon niiden avulla pystytään luomaan tuottavaa koodia. Lisäksi LLM-malleja suoritetaan todella paljon harjoittelutarkoituksessa tällä hetkellä, kun vielä etsitään ja kehitetään aidosti tuottavia prosesseja. Pointtini tässä on lähinnä se, että sijoittamalla datakeskusten kilpavarustelusta hyötyviin yhtiöihin ei lyö vetoa (vain) siitä, että datakeskusten rakennustarve jatkuu, vaan että ylikysyntätilanne ei ratkea vielä ainakaan muutamaan vuoteen. Samaan aikaan muistinvalmistajat ovat jo kasvattamassa kapasiteettiaan ja rakentamassa uusia tehtaita. Useiden eri muistityyppien hinnat ovat osittain lukittu tulevaisuuteen pitkäaikaisten LTA-sopimusten kautta, mutta nekin ovat historiallisesti rikottu tai neuvoteltu uusiksi kysynnän laskiessa. Puolijohdeyhtiöiden poikkeuksellisen voimakas syklisyys johtuu siitä, että tuotantoa on hyvin vaikea skaalata alas kun kysyntä laskee. Ja kun tuotanto ylittää kysynnän edes hieman, niin hinnat romahtavat nopeasti (ylitarjontatilanne). Syklisiä yhtiöitä ei yleensä ole kannattanut ostaa silloin kun P/E-tasot ovat olleet alhaiset ja sille on nimikin: Molodovsky Effect. Tekoäly on kuitenkin ilmeisen mullistava teknologia, joten "this time could be different" ja näitä syklisiä puolijohdeyhtiöitä omistamalla pääseekin helposti lyömään vetoa sen puolesta. Omistan itse tällä hetkellä mm. SK Hynixin, Micronin, Samsungin (ava-tracker), Broadcomin, Amazonin ja Googlen osakkeita, joiden toiminta liittyy vahvasti tekoälyyn. Lisäksi minulla on VVSM-puolijohde-ETF:ää salkussa. Mielestäni kaikki ovat hyviä sijoituksia, mutta näen (erityisesti näillä arvostustasoilla), että niissä piilee myös paljon riskejä. Puhumattakaan siitä, millaisia haasteita ja vaaroja tekoäly aiheuttaa koko yhteiskunnalle (ja sitä kautta myös osakkeille). Ei sijoitussuosituksia. #pekka #tekoäly #osakkeet #puolijohteet

Aiotko sijoittajana missata sijoitusurasi merkittävimmän supersyklin, jonka aikana yritysten markkina-arvot kasvavat ennennäkemättömällä tavalla? Ja vain sen takia, että tekoälykehitystä ymmärtämättömät "asiantuntijat" toistelevat osakekurssien nousevan liian nopeasti? Vielä kun todellisuus on se, että tulokset kasvavat vielä nopeammin – arvostuskertoimet ovat tämänkin vuoden aikana keskimäärin LASKENEET tekoälyliitännäisissä osakkeissa. Olen täysin samaa mieltä kuin @PasiHavia siinä, että tekoälyn investointisykli on vasta alkuvaiheessa. Supersyklin rauhoittumista voi sitten alkaa stressaamaan 2030-luvulla. Antaa osakkeiden nousta siihen asti. #tekoäly #sijoittaminen #supersykli

S-pankki on ilmoittanut suunnittelevansa Oma Säästöpankin ostamista noin 600 miljoonan euron hintaan, mikä voisi merkittävästi muuttaa pankkialaa Suomessa ja kasvattaa S-pankin asiakaskuntaa yli miljoonaan, samalla tarjoten asiakkaille laajempia sijoitus- ja digitaalisia palveluja. #SPankki #OmaSäästöpankki #PankkialanMuutokset

S-pankin jättikauppa mullistaisi pankkikenttää – toimitusjohtaja avaa vaikutuksia

Tienaan enemmän kuin kulutan. Säästän erotuksen osakkeisiin. 15-vuotisen sijoitustaipaleen aikana kaikista toistaiseksi kertyneistä bruttoansioista noin neljännes on sijoitettu osakesalkkuun. https://t.co/F0v4QEFzOZ #sijoittaminen #talous #osakkeet

Hallitus ja media haukkuvat väärää puuta Jos juuri nyt järjestettäisiin manipuloitu äänestys Suomen epäsuosituimmasta kansalaisesta, hän olisi epäilemättä sosiaali- ja terveysministeri Rydman. Siispä tutkaillaan hänen syntejään. Vuoden 2026 SOTE-avustukset päätti Orpon hallitus, jossa Rydman ei ollut ministerinä. Päätöksen teki ministeri Juuso 26.1.2026 STEAn joulukuussa tekemän esityksen perusteella. Hallitus teki asiassa lopullisen päätöksen tammikuun lopulla. Rydman nimitettiin ministeriksi 20.2.2026. Silloin hallitus päätti leikata STEAn avustuksia 30 miljoonaa euroa. Huhtikuun 2026 kehysriihessä, johon kaikki hallituspuolueet osallistuivat, päätettiin leikata ensi vuoden avustuksista 84 miljoonaa euroa tähän vuoteen verrattuna. Avustusten määrä (ensi vuonna 190 miljoonaa euroa) on sen jälkeen puolitettu Rinne-Marinin hallitusten huippuvuosista. Kehysriihi pidettiin 21-22 huhtikuuta 2026. En nyt ala pohtimaan, mikä avustus on tärkeä, mikä ei. Pohdin kokoomuksen ja RKP:n ministerien epäloogisuutta. Kun Orpon hallitus on päättänyt puolittaa STEA-avustukset järjestöille, ei ministeri Rydmanilla ole ollut asiassa mitään sanomista. Rydman yrittää jakaa jäljelle jäävät rahat oikeudenmukaisesti. RKP jätti Rydmanin eduskunnan luottamusäänestyksessä äänestämättä. Katsotaan siis puolueen toimintaa. Adlercreutz on ollut itse päättämässä STEA-avustusten puolittamisesta. Miten hän jakaisi pienemmän summan? Ehkä puolittamalla jokaisen vuonna 2024 saaman tuen? On arvioitu, että sekä kokoomus että RKP haluaisivat jakaa edelleen rahaa avokätisesti maahanmuuttajien järjestöille sekä seksuaalisesti poikkeavien järjestöille kuten SETAlle. Todellisia motiiveja ei kumpikaan puolue ole esittänyt. Tarkastellaan RKP:ta lähellä olevaa Folkhälsania. Se on saanut STEA-rahoja 1,0-1,2 miljoonaa euroa lähivuosina. Järjestö sai viime vuonna erilaisia tuloja 74 miljoonaa euroa, sekä niiden päälle sijoitustoiminnan tuloja 72 miljoonaa euroa. Tilinpäätöksen mukaan järjestöllä on sijoitusvarallisuutta 423 ja rahastosijoitusvarallisuutta 170 miljoonaa euroa. Folkhälsan työllistää 1241 henkilöä, joiden keskipalkka on 3281 euroa kuukaudessa. Järjestö on akateemisten naisten suosiossa, sillä yhteystiedoissa on 146:n naisen ja 30 miehen tiedot. Työnä on järjestää ruotsinkieliselle väestölle tekemistä ja tukea ”eri ikäisille perhekerhoista senioreiden tapaamisiin”. STEA on jakanut rahaa 11 vuodelle 3,7 miljardia euroa. Sitä edeltävä Raha-automaattiyhdistys jakoi vuonna 2016 viimeisenä vuotenaan SOTE-järjestöille 317 miljoonaa euroa. Sipilän hallitus jakoi ensimmäisenä SOTE-vuotenaan 323 miljoonaa euroa. Orpon ensimmäisenä SOTE-päätösvuotena 2024 avustusten määrä oli 384 miljoonaa euroa. #Suomi #politiikka #SOTE

How is it possible that housing prices can collapse without a recession? Because investments are now in stocks. In Finland alone, there are already over a million stock savers. In a modern economy, housing is no longer an investment but a consumer good. In that case, a decline in housing prices is a good thing. (translated)

Pekka 3w

Nauretaan tälle twiitille viimeistään tammikuussa, mutta väitän että tänä vuonna tehdään kryptovaluutoilla ja treasury-yhtiöiden osakkeilla vielä iso tili. Jos edellisestä syklistä otetaan mallia, niin pohjat olisi silloin 17. lokakuuta. Pidän kuitenkin todennäköisenä, ettei useimmat sykliuskovaiset tuonne asti uskalla odottaa, vaan fomo kasvaa jo kesän aikana. Ei sijoitussuositus. #pekka #kryptovaluutat #osakkeet #sijoittaminen

Helsinki Gardenille luvattiin 35 milj. kolme kuukautta sen jälkeen, kun SRV valittiin hankkeen kehittäjäksi. SRV:n perustaja Ilpo Kokkila on Kokoomuksen suuurrahoittaja, ja hänen perheensä sijoitusyhtiö Pontos on ollut SRV:n suurin yksittäinen omistaja. Sattumaa 😅 #Helsinki #SRV #Kokoomus

Miksi Folkhälsanille maksettiin verovaroista tukea 4,7 miljoonaa euroa vuonna 2025? Bruttovarallisuus vuonna 2024 oli 899 mijl. € ja sijoitustuotot 35,5 milj. €. Mihin nämä verorahat menevät? #verovarat #tuki #talous

Nämä tutkimukset Rydman jätti ilman rahoitusta. Kun katsoo näitä tutkimusten otsikoita, vaikuttaa siltä, että otsikot on rakennettu niin kivoiksi, että vain hirviö voisi sanoa näille ei. Tosiasiassa näiden "jeejee-tutkimusten" rahoituksen evääminen on Suomen julkiselle taloudelle pieni ja loistava askel oikeaan suuntaan. Kiitos, ministeri-Rydman, kun suojelet veronmaksajain vaivalla ansaitsemia veromarkkoja tältä neljän miljoonan euron pakkososialisoinneilta. Jokainen näistä "kivakiva-tutkimuksista" haki n. +-500.000 euron pottia: 1) "Kiireellinen sijoitus visuaalisen viestinnän koekenttänä - miten visuaaliset viestintävälineet voivat parantaa lasten, nuorten ja vanhempien tiedonsaantia ymmärrystä ja osallisuutta kiireellisissä sijoituksissa." 2) "Yhteisösosiaalityön lähtökohdat ja paikka sosiaalityössä." 3) "Työttömyys palvelujärjestelmän rajapinnoilla: sosiaalityö työelämäosallisuuden välittäjänä." 4) "Suunnitelmallinen aikuissosiaalityö kannattelevan työotteen näkökulmasta." 5) "RAKENTUVA: Sosiaalihuolto vaikuttajana – Rakenteellinen sosiaalityö hyvinvointialueilla: muodot, mahdollisuudet ja kokeileva kehittäminen." 6) "Kuntoutusta ja kontrollia – lastensuojelulaitosten tehtävä,käsitykset ja käytännöt." 7) "Vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tukeminen." 8) "Palautetietoinen työskentelyote lastensuojelun avohuollossa: vaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustutkimus." 9) "Priorisoinnin periaatteet, kriteerit ja eettinen jännite sosiaalihuollossa." Luultavasti nyt poloisten yliopistotutkijoiden täytyy peruuttaa uusien Mercedeksiensä leasing-sopimukset ja tyytyä pienyrittäjän kanssa matkustamaan sporalla. Jaksuhali! https://t.co/ScThbTGCsx #tutkimus #sosiaalityö #julkistalous