BETA nonprofit public democratic european moderated

Search

#Saman

”Internetissä on ollut keskustelua, että pääomalaina olisi rahoitettu avustusrahoista. Se ei pidä paikkansa. Laina on rahoitettu sijoitustuotoilla, Sydänliiton pääsihteeri Marja Lahti-Koski sanoo IS:lle puhelimitse.” - Miksi toimittajat eivät haasta tällaisia väitteitä? Se on täysin samaa rahaa, saman takin toisesta taskusta. Aivan typerä väite. Muutenkin on käsittämätöntä, että tällaisia summia jaellaan rikkaille yhdistyksille, joiden pitäisi toimia jäsentensä rahoituksella, mutta sitten vielä sitä veronmaksajien rahaa käytetään vääristämää kilpailua markkinassa. Siellä yksityinen yritys menee nurin jos se tekee tuollaista tappiota ja siinä menee sitten yleensä yrittäjältä pankkitakaukset maksuun. Parastahan on että se yrittäjä on veroissaan maksanut tämän kilpailevan yrityksen tukea. Muutenkin Kanrestan kannattaisi miettiä muita ratkaisuja liiketoimintaansa. Ei nuo luvut ole terveet ja vuodesta toiseen tuollainen tappio kertoo kyllä muiden johtopäätösten tarpeellisuudesta. Tämä on nyt sitä touhua, jonka hallitus antaa jatkua. #rahoitus #verotus #kilpailu

Aika jännä, että YLE myöntää mielipidevaikuttamisen, sen saman mitä se tekee tänäkin päivänä. Tekee omaan narratiivinsa sopivaa uutisointia, valikoi itselleen sopivimmat haastateltavat, haastattelut, jutut. Kertoo tietyn kannan tai jättää kokonaan kertomatta jostain, jolla on merkitystä ja mitä muualla uutisoidaan. Kun Puolassa oli laajat mellakat, niin YLE tunnustaa itsekin uutisoineensa: "Ylen myöhäisuutisissa 17. joulukuuta mellakoiden sijaan kerrottiin rauhallisesta tunnelmasta, joka vallitsi Gdanskissa ja muissa Puolan satamakaupungeissa. Syyllisinä levottomuuksille pidettiin huligaaneja." Samaa järjestelmällistä omassa narratiivissa pysymistä se harrastaa mm Gazan tapahtumien suhteen: Paha Israel, viattomat ja kärsivät Palestiinalaiset🙄 https://t.co/SdLchYrZPJ #uusointi #mielipidevaikuttaminen #uutisointi

The Cobra says that soccer is the only thing in which Argentines can excel. Well, Argentina is the country of Cortázar, of Borges, of Pizarnik, of Mariana Enríquez and Samanta Schweblin, of Clorindo Testa and Amancio Williams, of Adolfo Aristarain and Juan José Campanella, it is (translated)

Current world politics: the openly homosexual CDU politician Spahn has acquired a child from the USA with his husband, using "surrogacy," as the Germans say. The problem: Spahn/CDU have opposed the legalization of the same arrangement in Germany. (translated)

Suomi aikoo liittyä Naton itäiseen ryhmään, Bukarest yhdeksän -kokoonpanoon (B9), ja vaikka virallisia päätöksiä asiasta ei ole vielä tehty, ulkopoliittinen johto tukee liittymistä, mahdollisesti samanaikaisesti Ruotsin kanssa. #Suomi #Nato #B9ryhmä

MTV:n tiedot: Suomi aikoo liittyä Naton itäiseen ryhmään

Poliisi Ella Varis irtisanoutui työpaikkakiusaamisen vuoksi ja kertoi MTV:n haastattelussa kokemuksistaan, korostaen ilmiön yleisyyttä useilla työpaikoilla ja saanut runsaasti palautetta samankaltaisista tilanteista muilta. #Työpaikkakiusaaminen #Poliisi #Naiseus

Poliisi-Ella jätti työnsä kiusaamisen vuoksi – kertoo nyt MTV:lle, mitä tapahtui
ANSA.it 5d

Sono state confermate le condanne all'ergastolo per i familiari di Saman Abbas, la giovane pachistana uccisa nel 2021, accusati di omicidio premeditato e occultamento di cadavere, in un caso considerato dai giudici una violazione dei diritti di una donna che voleva essere libera. #SamanAbbas #Giustizia #OmicidioFamigliare

L'omicidio di Saman Abbas, definitive le condanne per i familiari

En voi vaieta, kun Iso-Britannia kulkee askel askeleelta kohti pimeyttä. Kehitys täyttää minut syvällä huolella, sillä kyse ei ole vain yhden hallituksen politiikasta, vaan kokonaisen vapausperinteen vähittäisestä murtamisesta. Iso-Britannia on kansakunta, joka opetti maailmalle, mitä vapaus lain suojassa merkitsee. Se antoi meille Magna Cartan. Se nousi vastustamaan orjakauppaa ja käytti valtansa sen tukahduttamiseen aikana, jolloin orjuutta pidettiin suuressa osassa maailmaa vielä luonnollisena järjestyksenä. Juuri siksi on niin sietämätöntä nähdä tämän saman kansakunnan liukuvan kohti järjestelmää, jossa valta ei enää tyydy hallitsemaan ihmisiä, vaan pyrkii määräämään myös sen, mitä he saavat sanoa, ajatella ja puolustaa. Britannia ei ole minulle etäinen piste kartalla. Olen opiskellut sen yliopistossa, työskennellyt brittien rinnalla ja saanut kunnian kutsua monia heistä läheisiksi ystävikseni. Siksi tämä ei ole minulle vain ulkopoliittinen kysymys. Tämä on henkilökohtaista. Sanon siis suoraan: Keir Starmerin sortohallinto on hylännyt sen perinnön, jota sen olisi pitänyt puolustaa. Westminsteriä hallitseva fabianistinen koneisto ei enää tyydy käyttämään valtaa. Se pyrkii vaientamaan, eristämään ja sulkemaan julkisen keskustelun ulkopuolelle ne, jotka uskaltavat puolustaa läntistä sivilisaatiota, kansallista itsemääräämisoikeutta ja niitä kansalaisvapauksia, joiden esikuvana Britannia kerran seisoi. Olisi kuitenkin epärehellistä väittää, että tämä kehitys olisi alkanut vasta nykyisestä hallituksesta. Britannian kansalaisvapauksia on rapautettu jo vuosien ajan. Keir Starmer ei luonut tätä järjestelmää tyhjästä, mutta hänen hallintonsa on kiihdyttänyt sen kehitystä ja tehnyt siitä entistä avoimempaa, aggressiivisempaa ja vaarallisempaa. Emme voi vaieta, kun suomalaisia kansanedustajia estetään mielivaltaisesti tapaamasta Britannian poliittista oppositiota. Emme voi vaieta, kun kansalaisvapauksia murennetaan pala palalta ja jokainen uusi poikkeus valmistaa tietä seuraavalle. Emme voi odottaa siihen päivään saakka, jolloin jäljellä ovat enää vapaan yhteiskunnan muodot mutta eivät sen sisältöä. Emme voi myöskään jättää yksin niitä rohkeita brittejä, jotka Restore Britainin riveissä ja sen ulkopuolella nousevat puolustamaan maansa vapautta, usein huomattavalla henkilökohtaisella riskillä ja hinnalla. He eivät puolusta vain itseään. He puolustavat niitä periaatteita, joiden varaan koko eurooppalainen vapausjärjestys on rakennettu. Siksi Suomen hallituksen on toimittava. Britannian suurlähettiläs on kutsuttava viipymättä puhutteluun. Asiaa ei saa haudata kabinettien hiljaisuuteen eikä peittää diplomaattisten kiertoilmausten taakse, vaan Britannian hallitukselta on vaadittava selkeä ja julkinen selvitys sekä yksiselitteiset takeet siitä, ettei suomalaisiin kansanedustajiin tai muihin poliittisiin toimijoihin enää kohdisteta mielivaltaisia esteitä. Ulkoministeri @elinavaltonen kantaa tässä tilanteessa poikkeuksellisen suuren vastuun. Jos Starmerin regiimin mielivalta jatkuu, myös vastatoimia ja kohdennettujen sanktioita on syytä harkita vakavasta ja myös olla valmis käyttämään. Ystävyys ei merkitse vaikenemista silloin, kun ystävä luopuu omista periaatteistaan. Päinvastoin: juuri silloin on puhuttava kovalla äänellä ja suoraan. #Vapaus #Politiikka #Ihmisoikeudet

Con la sentenza definitiva per l'omicidio di Saman Abbas si chiude una dolorosa vicenda giudiziaria. Saman, giovane di origine pakistana in Italia, è stata uccisa dai suoi genitori e da alcuni familiari dopo essersi opposta a un matrimonio forzato e aver rivendicato il diritto di scegliere liberamente il proprio futuro. Nessuna sentenza potrà restituirle la vita, ma è giusto che i responsabili di questo barbaro delitto siano stati condannati in via definitiva. In Italia non c'è spazio per chi pretende di negare, in nome di presunte giustificazioni culturali o religiose, la libertà, la dignità e la vita di una donna. Questi sono principi irrinunciabili sui quali non arretreremo mai. Il mio pensiero va a Saman. Che possa finalmente riposare in pace. #Giustizia #DirittiUmani #Libertà

Il Post 6d

La Corte di Cassazione ha confermato le condanne all'ergastolo per i genitori e i cugini di Saman Abbas, la giovane pakistana scomparsa nel 2021 e successivamente ritrovata morta, ritenuti colpevoli della sua uccisione e della soppressione del cadavere, con la motivazione che l'omicidio era stato pianificato a seguito del suo rifiuto di un matrimonio combinato. #SamanAbbas #omicidio #giustizia

La Cassazione ha confermato le condanne per l’omicidio di Saman Abbas

La Cassazione ha confermato le condanne all'ergastolo per i genitori e i cugini di Saman Abbas, uccisa nel maggio 2021, e 22 anni di reclusione per lo zio, sottolineando la natura premeditata del delitto, che rappresenta una punizione per la sua ribellione alle norme patriarcali. #SamanAbbas #Giustizia #Femminicidio

Omicidio di Saman Abbas, la Cassazione conferma le condanne: ergastolo ai genitori e ai cugini, 22 anni allo zio
ANSA.it 6d

La Corte di Cassazione ha confermato le condanne all'ergastolo per i genitori e i cugini di Saman Abbas, assassinata nel 2021 per la sua opposizione a un matrimonio combinato, sottolineando la premeditazione dell'omicidio e il contesto di violenza di genere che ha sconvolto la comunità. #SamanAbbas #Femminicidio #Giustizia

Omicidio di Saman Abbas, definitive le condanne per i familiari

Final conviction for the murderers of #Saman. Finally justice for this poor girl who wanted to be free from religious obligations and not be forced into arranged marriages and the Islamic veil. (translated)

La Corte di Cassazione ha confermato le condanne all'ergastolo per i genitori e i cugini di Saman Abbas, insieme a una pena di 22 anni per lo zio, dopo che è stato stabilito che la giovane fu assassinata nel 2021 a Novellara per essersi opposta a un matrimonio combinato. #OmicidioSaman #Giustizia #CulturaFamiliare

Omicidio Saman, confermato l'ergastolo per i genitori e i cugini: condanna definitiva anche per lo zio

Antti Lindtman keskustan tuella on saman tien polvillaan, kun EU:sta tulee yksikin tukipakettipyyntö. Autoilijaa ja maaseudulla asuvaa ihmistä moukaroidaan surutta kunnianhimoisen ilmastopolitiikan nimissä. Lisäksi: kun sopeutustoimia tehdään, listalla ei todella ole leikkauksia kehitysapuun, järjestöihin tai mihinkään toissijaiseen humpuukiin, vaan päinvastoin. Nasima Razmyar haaveilee massiivisista veronkiristyksistä, jotka tappaisivat orastavan kasvun. Perussuomalaisten on oltava hallituksessa ja Riikasta on tehtävä pääministeri, jotta tuo tuhoisa tie on vältettävissä. #ps #persut #perussuomalaiset #talous #hallitus #vaalit #eduskuntavaalit #perussuomalaiset #talous #hallitus

Tässä ylimielisellä Sallalle faktaa. ”AI-yhteenveto Öljyä ja turvetta voi verrata keskenään taloudellisessa merkityksessä, sillä molemmat ovat fossiilisia polttoaineita ja energialähteitä. Vertailussa on kuitenkin huomioitava niiden merkittävät erot energiatiheydessä, käyttötarkoituksissa, päästöissä ja kansantaloudellisessa laajuudessa. 1. Energiasisältö ja varannot •Määrä: Suomen turvevarojen on arvioitu sisältävän mittaluokaltaan saman verran energiaa kuin Pohjanmeren öljyvarat.” #Öljy #Turve #Energia

Äänestyskäyttäytymistä tosiaan selittää, jos pitää sananvapauden harjoittamista hirmuhallinnon merkkinä. Muuten saa edustaja hävetä. Hän on tämän episodin aikana leimannut viestintäsalaisuuden puolustajat jo pedofiileiksi ja nyt sitten myös Venäjän kätyreiksi. Ellei ihmeitä tapahdu, PB jättää seuraavista eurovaalisuosituksista kokoomuksen kokonaan pois. Ryhmähän on kuin yksilönvapauksia ja markkinataloutta kannattavan oikeistolaisen painajaisista: Aaltolan lisäksi avoimen vihervasemmistolaiset Sirpa Pietikäinen ja Aura Salla, sekä näiden mukana vihervasemmiston linjoille valunut Pekka Toveri. Aaltola on tähän asti ollut edes pieni valonpilkahdus ryhmässä, mutta Bryssel näyttää vieneen hänetkin mukanaan. Kerrassaan äänestyskelvotonta. Saman saa antamalla äänensä suoraan vihreille tai vasemmistoliitolle. #sanavapaus #eurovaalit #politiikka

IndexHR 1w

Nova serija temeljena na romanu Carrie Stephena Kinga, koju režira Mike Flanagan, stiže na Prime Video prije kraja 2026. godine, a u glavnim ulogama pojavljuju se Summer H. Howell i Samantha Sloyan. #stephenking #carrie #horor

Jedan od najpoznatijih horora svih vremena dobiva novu seriju

Vallitseva asiantila on mahdotonta hyväksyä. Emme voi olla reagoimatta siihen, että EU-parlamentti voi poistaa Suomen perustuslain suojaamia perusoikeuksia – kuten tässä tapauksessa viestintäsalaisuuden. Suomi liittyi Euroopan Unioniin aikanaan tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä (yksinkertaisella ääntenenemmistöllä), eikä Suomi ole missään vaiheessa luovuttanut ulkomaille mandaattia kävellä perustuslakimme yli. PB näkeekin asiassa vain kolme vaihtoehtoa: 1) Suomi vahvistaa tulkinnan, jonka mukaan Suomen perustuslaki on aina ensisijainen suhteessa EU-lainsäädäntöön. 2) Suomi kieltää säädöskohtaisesti perustuslain kanssa ristiriidassa olevien EU-säädösten soveltamisen. 3) Suomi eroaa EU:sta. PB tukee vain jonkin yllä olevan vaihtoehdon mukaista politiikkaa, ei heikompia vaihtoehtoja. Ehdottamamme linja ei ole uniikki, vaan vastaavia linjauksia on jo tehty muissakin EU-maissa. Puolan perustuslakituomioistuin totesi jo vuoden 2005 liittymissopimusratkaisussa K 18/04, että perustuslaki säilyy Puolan ylimpänä lakina suhteessa kaikkiin Puolaa sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin. Jos EU-oikeuden ja perustuslain välistä ristiriitaa ei voida ratkaista tulkinnalla, vaihtoehtoina ovat perustuslain muuttaminen, EU-oikeuden muuttaminen tai viime kädessä EU:sta eroaminen. Vuoden 2021 ratkaisussa K 3/21 tuomioistuin meni vielä pidemmälle. Se katsoi EU-sopimusten määräykset perustuslain vastaisiksi siltä osin kuin niitä tulkitaan siten, että ne oikeuttaisivat tai velvoittaisivat puolalaisen tuomioistuimen sivuuttamaan perustuslain. Ratkaisun mukaan Puolan perustuslaki on etusijalla sekä sitovuuden että soveltamisen kannalta. Samaten Tšekin perustuslakituomioistuin lausui Lissabonin sopimusta koskevassa ratkaisussaan vuonna 2008 suoraan, että jos kansallisen perustuslain ja EU-oikeuden välillä on selvä ristiriita, jota ei voida poistaa kohtuullisella EU-myönteisellä tulkinnalla, Tšekin perustuslaillisen järjestyksen ja erityisesti sen aineellisen ytimen on saatava etusija. Tuomioistuin katsoi myös säilyvänsä Tšekin perustuslaillisuuden ylimpänä suojelijana suhteessa EU:n toimielinten mahdollisiin ylilyönteihin. Tšekki on lisäksi soveltanut varaumaa käytännössä. Niin sanotussa Slovak Pensions -ratkaisussa vuonna 2012 perustuslakituomioistuin katsoi EU-tuomioistuimen ylittäneen toimivaltansa ja luonnehti sen tulkintaa ultra vires -toimeksi. Se kieltäytyi noudattamasta EU-tuomioistuimen ratkaisun edellyttämää lopputulosta. Niin ikään Ranskan Conseil d’État kuvaa vakiintuneeksi oikeuskäytännöksi sen, että Ranskan integroituminen EU:hun ei horjuta perustuslain ensisijaisuutta kansallisessa oikeusjärjestyksessä ja että perustuslaki on sopimuksia ylempänä. EU-oikeus on puolestaan tavallisia lakeja ylempänä. Samaten Saksan liittovaltion perustuslakituomioistuin hyväksyy EU-oikeuden soveltamisetusijan pääsääntöisesti, mutta katsoo tämän etusijan perustuvan yksinomaan Saksan perustuslakiin ja Saksan antamaan toimivaltasiirtoon. Tuomioistuin onkin varannut itselleen kaksi keskeistä valvontamuotoa: - ultra vires -valvonnan, jos EU:n toimielin toimii sille siirretyn toimivallan ulkopuolella; - valtiosääntöidentiteetin valvonnan, jos EU-toimi loukkaa Saksan perustuslain muuttamattomaksi suojattua ydintä. Ns. PSPP-ratkaisussa 5.5.2020 varausta sovellettiin ensimmäisen kerran suoraan EU-tuomioistuimen ratkaisuun: Saksan perustuslakituomioistuin katsoi EU-tuomioistuimen suhteellisuusarvioinnin objektiivisesti mielivaltaiseksi, julisti ratkaisun ultra vires -ratkaisuksi ja katsoi, ettei se sitonut Saksaa. Vastaavasti Italian perustuslakituomioistuin on kehittänyt niin sanotun controlimiti-opin. EU-oikeuden etusija hyväksytään, mutta se ei saa loukata Italian valtiosäännön ylimpiä periaatteita eikä loukkaamattomia perusoikeuksia. Niin ikään Espanjalla ja Tanskalla on samankaltaisia tulkintoja. Emme siis olisi mikään outolintu, vaan normaali etujaan valvova eurooppalainen valtio! #EU #Perustuslaki #Oikeudet

Baden-Württembergistä viides osavaltio joka kertoo tästä lähin rikoksesta epäiltyjen kansalaisuuden Hän haluaa tästä samalla maanlaajuisen käytännön. Vihreät ovat olleet pitkään osavaltion pääministeripuolue Haluaisin saman käytännön Suomeen mahdollisimman pian #rikollisuus 🇩🇪 https://t.co/HYqrGYV5LJ #rikollisuus #BadenWürttemberg #kansalaisuus